ºÚÁÏÍø

Uutiset

Arvioinneista saamme arvokasta tietoa toimintamme kehittämiseksi

Aalto-yliopiston arviointiohjelma vahvistettiin Aallon johtoryhmän kokouksessa. Vuoden 2025 loppupuolella Aalto osallistuu Suomen olympiakomitean kaksoisura-auditointiin sekä toteuttaa henkilöstön työhyvinvointikyselyn.
Arviointiohjelma 2024-2030

Aalto-yliopiston johtoryhmä AMT vahvistaa vuosittain yliopistokatselmuksen (University review) yhteydessä Aallon pitkäntähtäimen arviointisuunnitelman. Arvioinneista, eri selvityksistä ja palautekyselyistä saadun tiedon pohjalta kehitämme toimintaamme. Vuoden 2025 syyskaudella osallistumme Suomen Olympiakomitean toteuttamaan huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen eli huippu-urheilijan kaksoisuramallin auditointiin (HUMKK) sekä Aalto-yliopiston koko henkilöstöä koskevaan yliopistojen ja työeläkeyhtiö Varman toteuttamaan työhyvinvointikyselyyn. 

HUMKK-kaksoisuramallissa Suomen Olympiakomitea pyrkii tunnistamaan ja tunnustamaan ne yliopistot ja ammattikorkeakoulut, jotka täyttävät huippu-urheilijamyönteiselle korkeakoululle määritellyt laatutekijät toiminnassaan ja jotka haluavat kehittää urheilijoiden kaksoisuraa yhteistyössä paikallisten urheiluakatemioiden kanssa. HUMKK-auditoinnissa tavoitteena on tunnistaa erityisryhmän opintopolun haasteita sekä kehittää ja luoda yhteisiä käytäntöjä helpottamaan opintojen läpivientiä.

Henkilöstön työhyvinvointikysely kysely tarjoaa yliopistolle mahdollisuuden saada palautetta koko henkilöstön työhyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä ja siten mahdollistaa kehittämistoimet ja toimien kohdistamisen tarpeiden mukaan. Työhyvinvointikysely on lisäksi meille työkalu tukea ja vahvistaa yhdenvertaista, monimuotoista ja inklusiivista työyhteisöä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹

Unisport liikuntaa

Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu

Aalto-yliopisto osallistuu vuoden 2025 loppupuolella Suomen Olympiakomitean Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu / kaksoisura-auditointiin.

´¡²¹±ô³Ù´Ç-°ìä²õ¾±°ì¾±°ùÂá²¹
Sinisävyinen kuvitus kahdesta ihmisestä keskustelemassa kasvokkain puhekuplien kanssa

Kilpaurheilun ja opintojen yhdistäminen Aallossa

Aalto-yliopisto on sitoutunut tukemaan pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaan Urheaan kuuluvien opiskelijoiden opiskelun ja urheilun yhteensovittamista ja huomioimaan urheilu-uran haasteet ja erityistarpeet. 

Opiskelijan tukipalvelut
Arviointiohjelma 2025-2031

Arvioinnit ja palautteet

Arvioinnin tavoitteena on toiminnan laadun varmistaminen ja parantaminen sekä yhteisten parhaitten toimitapojen jalkauttaminen organisaatioon.

´¡²¹±ô³Ù´Ç-°ìä²õ¾±°ì¾±°ùÂá²¹
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto logo
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.