Asettakaa tavoitteenne korkealle!
Työelämäkokemus on hiljaista tietoa, jota ei koulun penkillä opita. Sen sijaan jutustelu jo valmistuneiden opiskelijoiden kanssa valottaa työelämän kiemuroita ja antaa hyviä ohjeita tulevaa varten. Juuri tästä syystä Aalto-yliopistossa järjestetään Career Café -tilaisuuksia, joissa viitisen alumnia tapaa noin 15 opiskelijaa kahvikupposten ja sämpylöiden ääressä. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin kansainvälisille opiskelijoille ja nyt toinen suomenkielisille teekkareille.
Viisi sähkötekniikan alumnia tarjosi niin yhteisesti kuin pöytäkunnittain tietoa ja elämänohjeita parin tunnin ajan. Opiskelijoita ohjeistettiin muun muassa asettamaan tavoitteensa riittävän korkeiksi, oppimaan sanat ”kiitos, mutta ei”, tekemään sitä, mikä tuntuu mukavalta ja olemaan halukas omaksumaan uusia asioita avoimin mielin. Esille tuli myös se, että oma mielipide on tärkeä ja siitä kannattaa pitää kiinni – muttei jääräpäisesti. Toisten ihmisten lähtökohtia ja mielipiteitä on syytä yrittää ymmärtää ja tarvittaessa osattava antaa periksi.
Kaikki alumnit olivat halukkaita tulemaan syksyllä uudestaan vastaaviin tilaisuuksiin. Myös opiskelijat olivat hyvin tyytyväisiä kuulemaansa ja saamaansa hiljaiseen tietoon. Tilaisuuden järjesti Sähkötekniikan korkeakoulu yhdessä Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikillan kanssa.
Lue lisää kansainvälisille opiskelijoille järjestetystä Career Café -tilaisuudesta:
Lue lisää uutisia
Laaja-alaiset tekniikan opinnot antavat opiskelija Tonya Yastrebovalle mahdollisuuden löytää oma ala
Tonya Yastrebovalle laaja-alaisen tutkinnon valitseminen tarkoitti, että ovet pysyivät avoinna erilaisille mahdollisuuksille samalla, kun hän pääsi syventymään matematiikkaan, ohjelmointiin ja mallintamiseen. Aallossa opintojen vapaasti räätälöitävä rakenne on auttanut häntä löytämään uusia kiinnostuksenkohteita, kartuttamaan teknistä osaamistaan ja rakentamaan omaa polkuaan kohti tulevaisuutta.
Ota tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu käyttöön – tukiklinikat apunasi syyskuussa
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn on saatavilla kaikille tohtoriopiskelijoille MyStudies-työpöydällä.