Avaruusrekan kiertue starttaa Otaniemestä 15. syyskuuta
Aalto-yliopiston Alvarin aukio on itseoikeutettu lähtöpiste kiertuelle, sillä kaikki suomalaiset avaruuteen lähetetyt, rakenteilla olevat ja suunnitellut satelliitit ovat tavalla tai toisella peräisin Otaniemestä.
Avaruusrekassa saa tuoretta tietoa avaruudesta ja avaruustekniikasta. Rekassa on simulaattoreita, joilla kävijät pääsevät kokemaan ja näkemään avaruuden olosuhteita. Rekassa kerrotaan Aalto-yliopistossa valmistettavasta Suomi 100 -satelliitista ja sen avaruussäähän liittyvästä tutkimuksesta sekä muista Aallossa jo valmistuneista ja avaruuteenkin ehtineistä satelliiteista. Avaruusrekan puhdastilassa tehdään myös oikea satelliitti - joka tosin pääsee avaruuden sijaan vain maistamaan avaruudellisia olosuhteita stratosfääriin.
Avaruusrekkakiertuetta ovat tekemässä mahdolliseksi Suomi 100 -hanke, Aalto-yliopisto, Espoon kaupunki, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Euroopan avaruusopetusresurssitoimisto ESERO ja WeeGee yhdessä suomalaisten avaruusalan toimijoiden kanssa.
Tule tutustumaan avaruuteen, avaruustekniikkaan ja avaruuslentoihin Alvarin aukiolle 15. syyskuuta!
(suomi100satelliitti.fi/avaruusrekka)
Lue lisää uutisia
Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026
Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman
Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen
ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.