CEMS-vaihto-opiskelijamme Helena Egge toimii CEMS-opiskelijoiden hallituksen puheenjohtajana vuonna 2020
Opiskelijoiden hallitus on CEMS-yhteisön opiskelijoiden ääni. Siihen kuuluu yksi vaaleilla valittu edustaja kustakin jäsenkorkeakoulusta. Opiskelijoiden hallitus osallistuu edunvalvontaan, yhteisön rakentamiseen ja parhaiden käytäntöjen jakamiseen eri sidosryhmien välillä ensisijaisesti opiskelijoiden CEMS-kokemuksen parantamiseksi sekä yhteisön yleisen kehittämisen tukemiseksi.
”Ensin sinut valitaan kotiyliopistossa edustajaksi, joka tuo opiskelijoiden hallituksessa esiin paikallisten opiskelijoiden tarpeita ja ongelmia globaalilla tasolla. Kotiyliopistoni on Nova SBE, joten tähän asti edustin sitä opiskelijalautakunnassa. Johtoryhmän ja lopulta opiskelijoiden hallituksen puheenjohtajan valitsevat opiskelijoiden hallituksen 32 edustajaa kampanjan ja keskustelukutsun jälkeen”, Helena Egge kertoo. Hän toimii CEMS-verkoston opiskelijoiden hallituksen uutena puheenjohtajana vuonna 2020.
”Minulla oli useita syitä pyrkiä puheenjohtajaksi. Ensinnäkin CEMS on antanut minulle todella paljon, ja osana tätä maailmanlaajuista verkostoa tunsin tarvetta antaa jotain takaisin tälle uskomattomalle yhteisölle. Toiseksi minulla on puheenjohtajana mahdollisuus tuoda esiin ideoitani, parantaa asioita ja ilmaista opiskelijoiden huolenaiheita erilaisissa kokouksissa ja neuvostoissa. Kolmanneksi opiskelijoiden hallitus ja erityisesti puheenjohtajuus antavat mahdollisuuden saada johtamiskokemusta aidosti globaalissa ympäristössä”, Egge jatkaa.
Korkeat odotukset toimikaudelle
Helena Egge haluaa keskittyä tekemään CEMS-verkostosta kaikin tavoin vielä nykyistäkin vastuullisemman. Koska CEMS on maailmanlaajuinen yhteisö, matkustaminen on osa ”CEMSsareiden” (= CEMS-opiskelijoiden) elämää, mutta se ei tarkoita, että he eivät voi parantaa käyttäytymistään. He voivat tehdä sen esimerkiksi matkustamalla kestävämmin ja kouluttamalla mahdollisia tulevaisuuden johtajia vastuullisuuteen yritysympäristössä.
”Lisäksi haluaisin, että keskitymme monimuotoisuuteen. Olemme kasvaneet verkostona, mikä tekee osallisuudesta ja erityisesti kansainvälisestä integraatiosta tärkeän kysymyksen ensi vuodelle. Kansallisuuden, akateemisen ja taloudellisen taustan monimuotoisuuden varmistaminen kaikissa CEMS-korkeakouluissa sekä erilaisten ihmisten integroiminen kaikkiin paikallisiin CEMS-yhteisöihin on osa toimintaohjelmaamme. Tämä auttaa lähentämään maailman eri osia sekä vähentämään esteitä ja rajoja, jotta meistä voi tulla yksi vahva globaali yhteisö”, Helena Egge sanoo.
Helenan mukaan tärkeää on myös, että CEMS-opiskelijoiden hallitus haluaa kehittää sisäistä rakennettamme. Maailmanlaajuisen, 32 hengen tiimin sekä eri projektien ja toimintojen johtaminen on monimutkaista erityisesti verkoston viimeaikaisen kasvun myötä. Lisäksi jokaisen uuden ihmisen mukana lautakuntaan tulee hyviä ideoita, joita on hallittava ja jotka on integroitava rakenteeseen, jotta voidaan toimia tehokkaasti koko vuoden ajan ja aikavyöhykkeiden yli.
”Lopuksi haluan sanoa, että olen todella pitänyt vaihtojaksostani Kauppakorkeakoulussa. Aallon CEMS-ohjelmassa olen saanut tutustua moniin upeisiin ja älykkäisiin persoonallisuuksiin. CEMSissä saa tuntea opiskelijoiden ”draivin”, CEMSsarit todella yrittävät saada aikaan muutosta ja itsekin voi olla jotain päivänä osa jotain isompaa”, Helena kertoo.
Olemme sekä tyytyväisiä että ylpeitä Helenasta, sanoo Aalto-yliopiston CEMS-ohjelman akateeminen johtaja Rita Järventie-Thesleff. Toivotamme Helena Eggelle kaikkea hyvää opiskelijoiden hallituksen uutena puheenjohtajana.
Lue lisää ䷡ѳä (englanniksi)
Helena Eggeä haastatteli Terhi Ollikainen.
Lue lisää uutisia
Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan
Energy Systems and Markets -pääaineessa Arttu Jääskeläinen haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.
Laaja-alaiset tekniikan opinnot antavat opiskelija Tonya Yastrebovalle mahdollisuuden löytää oma ala
Tonya Yastrebovalle laaja-alaisen tutkinnon valitseminen tarkoitti, että ovet pysyivät avoinna erilaisille mahdollisuuksille samalla, kun hän pääsi syventymään matematiikkaan, ohjelmointiin ja mallintamiseen. Aallossa opintojen vapaasti räätälöitävä rakenne on auttanut häntä löytämään uusia kiinnostuksenkohteita, kartuttamaan teknistä osaamistaan ja rakentamaan omaa polkuaan kohti tulevaisuutta.
Ota tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu käyttöön – tukiklinikat apunasi syyskuussa
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn on saatavilla kaikille tohtoriopiskelijoille MyStudies-työpöydällä.