Uutiset

Chao Yangille iF-palkinto viestinnällisestä muotoilusta

Yang palkittiin kaikkiaan kolmesta työstä maailman suurimmassa muotoilualan kilpailussa.
chaoyang-2_fi_fi.jpg

Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun tohtorikoulutettava Chao Yang on myös kiinalaisen Zhejiangin viestintäyliopiston apulaisprofessori. Mutta ennen kaikkea hän on kokenut suunnittelija brändikuvan, julisteiden ja grafiikan suunnittelussa sekä rajat ylittävissä muotoiluprojekteissa.

Vuoden 2018 iF Design Award -kilvassa Yang voitti yhteensä kolme palkintoa viestinnän muotoilussa: kaksi tuotemerkkien ja yhden kirjansidonnan suunnittelusta. Vuonna 1953 perustettu iF Design Award on maailman korkein palkinto muotoilun alalla.

"Suunnittelu on kovaa mutta hauskaa työtä. Palkinto on suuri kannustin omalle luovalle suunnittelulleni sekä tohtoriopintojen tutkimustyölleni. Se tekee minusta entistä määrätietoisemman suunnittelutyössäni sekä tutkimusmenetelmäni suhteen", kertoo Chao Yang.

Yangia kiinnostaa erityisesti perinteisen ja modernin kiinalaisen kulttuurin esittäminen maailmalle visuaalisen viestinnän suunnittelun kautta. Hän haluaa avata kiinalaista kulttuuria ja sen rikasta visuaalisuutta eri kulttuureista tuleville ihmisille, jotta he ymmärtäisivät sitä paremmin.

Tavoitteena "muotoiltu”, ei “valmistettu” Kiinassa

Yang työskenteli Aalto-yliopistossa vierailevana tutkijana vuonna 2015 ja tutki kiinalaisten tuotemerkkien “status quota” Helsingissä. Vuonna 2016 hän aloitti väitöskirjatyönsä keskittyen tutkimuksessaan kiinalaisten tuotemerkkien visuaalisen viestinnän parantamiseen.

"Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten brändin muotoilua ja visuaalista viestintää voidaan käyttää muuttamaan kiinalaisten tuotteiden mainetta: niin että käsite "valmistettu Kiinassa" muuttuisikin muotoon "muotoiltu  Kiinassa", Yang selittää.

Hänen taustatutkimuksensa kattaa kirjallisuutta perinteisestä kiinalaisesta estetiikasta ja muinaisesta silkkitiestä, jota pitkin ylellisyystuotteet kulkivat Kiinasta Eurooppaan. Seuraavassa vaiheessa Yang aikoo haastatella brändien edustajia ja yrityksiä Kiinassa ja luoda vaihtoehtoisia tuotemalleja ja strategioita testattavaksi Euroopassa.

“Aalto-yliopiston muotoilun opetus on huippuluokkaa maailmassa. Myös pohjoismainen muotoilu, jossa erittäin yksinkertainen tyyli yhdistyy hyvään käytännöllisyyteen, on maailmankuulua. Siksi uskon, että opinnot täällä auttavat minua tulemaan vaikuttavaksi kansainväliseksi suunnittelijaksi tulevaisuudessa. Aallon kehittyneet koulutusmetodit auttavat minua paremmaksi työssäni ja siten vaikuttavat opetustyöhöni muotoilun alalla Kiinassa ", visioi Yang.

Tohtoriopintojensa aikana Yang kokee saaneensa apua ja tukea lukuisilta ihmisiltä, joita hän haluaa kiittää: Marja Seliger, Lily Diaz-Kommonen, Masood Masoodian, Tiina Kotti, Tarja Nieminen ja Markus Joutsela - vain muutamia mainitakseen, kuten hän itse sanoo.

Chao Yang on voittanut yli 120 palkintoa kansainvälisissä ja kiinalaisissa suunnittelukilpailuissa, kuten Saksan Red Dot Concept Design -palkinnon ja iF Design -palkinnon, Italian A’ Design Award and Competitionin kultapalkinnon sekä Los Angelesin kansainvälisen IDA-muotoilukilvan kulta- ja hopeapalkinnot. Hän myös tuomaroi muotoilukilpailuja. Vuosina 2013-2014 hän sai saksalaisen DAADin (Deutscher Akademischer Austausch Dienst) taiteilijastipendin Braunschweigin yliopistosta.

äپٴᲹ:

Tohtoriopiskelija Chao Yang, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, chao.yang@aalto.fi
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

yrittäjyyden lehtori Antti Lähtevänoja
Opinnot Julkaistu:
Vasemmalla: henkilö mustassa takissa ja helmikaulakorussa. Oikealla: molekyylirakenteen kuva avaruustaustalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Koneoppiminen purkaa avaruuden kemian arvoituksia

Tähtitieteilijät voivat havaita tähtipölyssä monimutkaisia kemiallisia “sormenjälkiä” – mutta monia niistä ei ole vielä tunnistettu. SpaceML-hanke yhdistelee koneoppimisen simulaatioita ja laskennallista kemiaa, jotta tutkijat voivat selvittää miten molekyylit muodostuvat ja kehittyvät avaruudessa.
Kaksi ihmistä pitämässä esitystä yleisön edessä koululuokassa. Näytöllä näkyy sijoitusstrategioita, joissa on säästöpossujen kuvia.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto Junior vie säästämisen ja sijoittamisen oppeja kouluihin OP Uusimaan tuella

OP Uusimaan lahjoitusten turvin Aalto-yliopisto Juniorissa on kehitetty Juniorpörssi-oppimisalusta, jota käytetään yläkouluihin ja toiselle asteelle jalkautuvissa Sijoita tulevaisuuteesi -työpajoissa. Toimintaa on nyt laajennettu myös alakouluilla järjestettäviin Taloustuokio-työpajoihin.
Iso ryhmä ihmisiä seisoo näytön edessä, jossa lukee 'QDOC KICKOFF March 11-12, 2025'.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Mihin suuntaan kvanttiteknologia kehittyy – QDOC-tohtoripilotti tarjoaa ymmärrystä yrityskumppaneille

Kvanttiteknologian tohtoripilotin QDOCin yrityskumppanit näkevät, että yhteistyö ohjelman kanssa opettaa niitä erottamaan teknologiahypen ja juuri niille relevantin kehityksen.