Uutiset

Design Factory -perhe sai uuden jäsenen

”Tämä on alku uudenlaiselle oppimiselle”, Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri iloitsi Design Factory Korean avajaisissa.
Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri, Yonsein yliopiston rehtori Jeong Kap-young  ja Suomen Etelä-Korean suurlähettiläs Matti Heimonen. Kuva: Office of External Affairs of Yonsei University

Nauravia kasvoja, rentoja puheita, halauspisteen valintaa ja monikielistä puheensorinaa – kuukausien aherrus huipentui viimein 22. huhtikuuta, kun Design Factory Korea, DFK, avattiin Soulin kaupungissa sijaitsevassa Yonsein yliopistossa.

”Hauskuus tehostaa oppimista. Tämä on alku uudenlaiselle oppimiselle”, korosti avajaisiin osallistunut Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Aalto-yliopistossa syntyneellä Design Factory -konseptilla toteutettuja innovaatiopajoja toimii kuudessa maassa: Suomessa, Sveitsissä, Chilessä, Australiassa, Kiinassa ja nyt Etelä-Koreassa.  DFK:n tavoitteena on edeltäjiensä tavoin rohkaista opiskelijoita luovuuteen, yrittäjyyteen ja johtajuuteen sekä luoda uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön myös kansainvälisten yritysten kanssa. Suomessa Design Factoryn opiskelijat ovat esimerkiksi ratkoneet yritysten haasteita monialaisissa tiimeissä jokavuotisella tuotekehityskurssilla.

Valtavasti kiinnostusta

DFK:n käynnistämistä vetänyt Meri Vainio kertoi, että uudenlainen oppimistila on herättänyt valtavasti kiinnostusta niin opiskelijoissa, henkilökunnassa kuin yrityksissäkin.

”Jo rakentamisvaiheessa täällä oli paljon uteliaita silmäpareja, ja avajaisiin osallistuvien ihmisten määrä ja edustamat tahot ovat laajemmat ja suuremmat kuin mitä osattiin toivoa”, hän kertoi iloisena.

”Kaikki on laitettu pystyyn sellaisella vauhdilla, mitä en ole vielä muualla nähnyt. Tila saattaa näyttää valmiilta, mutta se muuttuu vielä, kun todelliset käyttäjät, eli opiskelijat pääsevät tekemään siitä näköisensä ja tarpeisiinsa sopivan."

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kesko-projektin ryhmä, kevät 2026
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

K-ryhmä kehitti nuorten työelämätaitojen verkkokoulutuksen Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta

Nuoret odottavat työelämältä merkityksellisyyttä, kehittymismahdollisuuksia sekä hyvinvointia tukevaa työympäristöä.
Aalto Design Factoryn kolme työntekijää seisoo työtakeissa Product Development Project julisteen edessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Avaruusteknologiasta hammashuoltoon: Project Development Project luo arvoa eri toimialoilla

Aalto Design Factoryn Product Development Project auttaa yrityksiä tutkimaan ideoita, ratkaisemaan monimutkaisia haasteita ja löytämään uusia osaajia monialaisen yhteistyön avulla.
Lavalla KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä, yleisössä vuosikurssilaisia istumassa pöytäriveissä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa

Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Alumni Maija Kirveennummi
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Kiinnostus globaaleista toimitusketjuista vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille

Maija Lehner suoritti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensin kandiopinnot Business Technology -pääaineessa ja sitten kaksoistutkinnon CEMS Global Managementin ja strategian maisteriohjelmissa.