ºÚÁÏÍø

Uutiset

Ehdota Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnon saajaa syyskuun puoliväliin mennessä

Palkinto myönnetään vuosittain tiimeille, jotka tarttuvat ainutlaatuisiin haasteisiin ja pyrkivät kestävään arvon luomiseen ja erinomaiseen toimintaan.
Aalto University campus. Photo: Anni Kääriä
Kuva: Anni Kääriä.

Aalto-yliopisto pyytää ehdotuksia Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnon saajiksi. Palkinto myönnetään vuosittain tiimeille, jotka tarttuvat ainutlaatuisiin haasteisiin ja pyrkivät kestävään arvon luomiseen ja erinomaiseen toimintaan. Palkittavia kohteita voivat olla tiimit, jotka tekevät pioneerityötä:

  • opetuksen kehittämiseksi,
  • tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan erinomaisuuden ja vaikuttavuuden kehittämiseksi, tai
  • Aalto-yliopistoyhteisön kansainvälisen menestyksen mahdollistamiseksi.

Palkittava toiminta:

  • On rajat ylittävää, muiden erinomaista menestystä ruokkivaa ja valmentavaa toimintaa.
  • Kehittää eettisesti kestävää ja vastuullista kulttuuria ja tapaa toimia.
  • Ottaa keskeiset toimijaryhmät mukaan toiminnan kehittämiseen ja huomioi heidän odotukset ja näkökohdat.
  • Edistää luovuutta ja huippuosaamisen kehittymistä Aalto-yliopistoyhteisössä.
  • Rakentaa aiemman tiedon ja kokemuksen varaan sekä käyttää resursseja viisaasti ja tehokkaasti

Lisätietoja palkinnosta englanniksi

Katso vuoden 2021 laatupalkinnon saajat

Aalto University Pioneering Excellence Award, photo: Mikko Raskinen.

Laatupalkinnot on myönnetty Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viestintätiimille ja Insinööritieteiden korkeakoulun Majakka-hankkeelle

Aalto Pioneering Excellence Award-palkintojen lisäksi kunniamaininnan saa opinnäytetöiden kehittämiseen keskittynyt Kauppakorkeakoulun Aalto Thesis -hanke.

Uutiset
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Product Development Path Makers 2026 logo ja edellisen vuoden voittajien ryhmäkuva palkintogaalasta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Ilmianna vaikuttava tuotekehitysteko – Tuotekehityksen Tiennäyttäjät -palkinto jaetaan joulukuussa

Aalto Design Factoryn ja yhteistyökumppaneiden myöntämä palkinto nostaa esiin vaikuttavia ja inspiroivia tuotekehitysprojekteja ja -aloitteita. Kilpailuehdotusten jättäminen on mahdollista 21.10. saakka.
Musta-asuinen nainen nojaa valkoiseen kaiteeseen sisällä, taustalla syksyinen kaupunkimaisema ikkunoista
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Metallien kiertotalouden pioneeri Mari Lundström sai kansainvälisesti arvostetun Faradayn mitalin

Professori Lundström on ensimmäinen sähkökemian Faradayn mitalilla palkittu suomalaistutkija.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Osallistu tutkijanuria koskevaan kyselyyn

OECD ja EU ovat lanseeranneet kansainvälisen kyselyn tutkimus- ja kehitystehtävissä (T&K) työskenteleville. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Tavoitteena on tuottaa päätöksentekijöiden tueksi tietoa siitä, miten T&K-työ ja tutkimusurat kehittyvät.
Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot Julkaistu:

Prototyyppi- ja validointiapuraha: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.