ºÚÁÏÍø

Uutiset

Ei pisaraakaan hukkaan – AaltoCell™-kuidut mukana uudessa Etsivät-hankkeessa

240 000 euron rahoituksen saanut hanke tähtää elintarviketeollisuuden sivuvirtojen tehokkaampaan hyödyntämiseen.
Mikrokiteistä selluloosaa
Ruskea mikrokiteinen selluloosa saa värinsä sen sisältämästä ligniinistä. Kuva: Adolfo Vera

Elintarviketeollisuuden sivuvirtana syntyvät laimeat liuokset sisältävät arvokkaita ravintoaineita. Nykyisillä menetelmillä niiden talteenotto ei kuitenkaan ole kannattavaa, vaan ne käsitellään yhdessä jätevesien kanssa, jolloin myös niiden arvo menetetään.

Nyt Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) tutkijat ovat saaneet Suomen kulttuurirahastolta 240 000 euron apurahan Etsivät-hankkeelle, jonka tarkoituksena on hyödyntää sivuvirtoja tehokkaammin. Hankkeessa hyödynnetään Axolot Solutions Finland Oy:n versiota elektroflotaatioksi kutsutusta menetelmästä. Se perustuu elektrolyysiin eli kemiallisten aineiden hajottamiseen sähkövirran avulla, eikä siinä muista vastaavista menetelmistä poiketen synny lainkaan happea.

Talteenottoa tehostetaan Aalto-yliopiston professori Olli Dahlin kehittämällä AaltoCell™-menetelmällä valmistetuilla mikrokokoisilla kuitulaaduilla. Ne lisäävät prosessissa syntyvän vaahdon määrää, jolloin eroteltavat arvo-aineet saadaan tehokkaammin talteen. Selluloosakuidut ovat täysin turvallisia ja elintarvikekelpoisia, eikä niiden läsnäolo häiritse arvoaineiden talteenottoa tai jakeen hyötykäyttöä uusissa käyttökohteissa.

Tutkijat uskovat, että uudelle menetelmäkokonaisuudelle on kiertotalouteen pyrkivässä yhteiskunnassa lukuisia käyttökohteita. Esimerkiksi meijeriteollisuudessa kerman ja piimän valmistukseen käytetään samaa laitteistoa, ja laitteisto pitää puhdistaa aina sopivin väliajoin, jolloin syntyy pesuvesiä. Veteen liukenee samalla pieniä pitoisuuksia kermaa ja piimää. Niitä voitaisiin käyttää uusissa käyttökohteissa, kuten rehuissa, levien kasvatusalustoissa tai kosmetiikkatuotteissa.

Entä jos maailman karja popsisi suomalaista puuta?

Uusi valmistusmenetelmä avaa mikrokiteiselle selluloosalle aivan uudet markkinat. Se voi terästää rehua, keventää pullaa ja jopa ehkäistä tuotantoeläinten sairauksia.

Lue lisää
Stack of wood. Photographer: Eeva Suorlahti.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme miestä älykkään rennossa pukeutumisessa poseeraa eri sisätaustoja vasten
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen

Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa, materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Kolme ihmistä erillisissä potreteissa, kaksi takkipukuista naista ja ruutupaitainen mies, sisällä ja ulkona.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Damyn Tulevaisuus-palkintofinalisteina Aallosta hiljattain valmistuneita nuoria suunnittelijoita

Arkkitehtuuri- ja designmuseon ystäväyhdistys Damy jakaa vuosittain Tulevaisuus-palkinnon valmistumisvaiheessa oleville suunnittelijoille.
Hymyilevä, vaaleakiharainen Arttu Jääskeläinen mustassa paidassa tumman puuseinän ja valkoisten ympyröiden edessä.
Opinnot Julkaistu:

Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan

Energy Systems and Markets -pääaineessa Arttu Jääskeläinen haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.
Ilmakuva vihreästä kattopuutarhasta parkkipaikan ja ympäröivien rakennusten vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen

Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.