ºÚÁÏÍø

Uutiset

EIASM:n ja tutkijakoulu KATAJAn kansainvälinen EDEN-yhteistyökurssi jatkaa suosion huipulla

Kurssi antaa tohtorikoulutettavalle syvällistä tietoa ja taitoa tehdä tapaustutkimusta ja perustella omia valintojaan.
Tohtorikoulutettavia EDEN-seminaarissa

Professorit Rebecca Piekkari ja Catherine Welch ohjaamassa tohtoriopiskelijoita tapaustutkimuksen saloihin 7.12.2018 Kauppakorkeakoululla

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla järjestettiin taas joulukuun alussa huippusuosittu Case studies in business and management research -seminaari tohtorikoulutettaville. Vuonna 2007 syntynyttä kurssia on toteutettu vuodesta 2013 alkaen yhteistyössä European Institute for Advanced Studies in Managementin (EIASM) kanssa. Heti yhteistyön alussa kurssi lunasti paikkansa EIASM:n tähtikurssien joukossa.

Tämänkertaiselle kurssille osallistui lähes 30 innostunutta tohtorikoulutettavaa, jotka halusivat oppia lisää tapaustutkimuksesta. Hakemuksia saapuu vuosittain useita kymmeniä, huippuvuotena 2015 kurssille haluavia oli lähemmäs 90. Enimmäismäärä kurssille hyväksyttäviä opiskelijoita on kuitenkin kolmekymmentä. EIASM:n Belgian-toimistosta vahvistetaan, että Kauppakorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan professorin Rebecca Piekkarin ja Sydneyn yliopiston professorin Catherine Welchin vetämä seminaari on hakijamäärillä mitattuna jopa instituutin suosituimpia kursseja.

Seminaarin erinomaisuudesta kertoo myös sen saama palaute. Kurssin on usein sanottu olleen tohtorivaiheen kursseista jopa parhain ja antaneen tarvittavat taidot oman tutkimuksen onnistuneeseen suunnitteluun. Tieto kurssista leviääkin pitkälti tohtorikoulutettavien kesken – yhä useammalle se on kurssi, joka halutaan ehdottomasti käydä.

Viikon kestävä kurssi on työteliäs, mutta vastapainoksi se antaa tohtorikoulutettavalle syvällistä tietoa ja taitoa tehdä tapaustutkimusta ja perustella omia valintojaan. Seminaarista jää käteen myös kattava metodologinen kirjasto, johon voi palata pitkin väitöskirjaprosessia.

Teksti: Sonja Lehtinen

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
primo.aalto.fi etusivu
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-Primo uudistui

Aalto-Primo on päivitetty uuteen versioon.
The PulseOn team posing for the camera. 7 men in suits, 5 standing and 2 sitting on the sides
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

PulseOn Oy syntyi Nokian Bridge-ohjelman ansiosta

Nokia Oyj käynnisti vuonna 2011 laajan Nokia Bridge -ohjelman, jolla tuettiin irtisanottujen osaajien polkua yrittäjyyteen ja työllistymiseen. Aalto Startup Center tarjosi Bridge-ohjelmaan osallistuville yrityskiihdyttämöpalveluja ja valmensi osallistujia innovointi- ja kaupallisprosesseihin.