Uutiset

Elävä Pori -hankkeessa toteutetaan kaupunkitilaan liittyviä projekteja

Hankkeen tavoite on rakentaa kaupunkikehityksen innovaatioalusta keräämällä ja jakamalla uudella tavalla kaupunkitilaa koskevaa tietoa.

 - Tämä on ensimmäinen Aalto-yliopiston Pori Urban Platformin (PUPA) saama rahoitushanke. Hankkeen myötä Aallolla on Porissa uudenlaista näkyvyyttä ja toimintaa. PUPAsta tulee sen myötä todellisuutta, iloitsee tutkimuspäällikkö Taina Rajanti Aalto-yliopiston Taiteen laitokselta.

Porin kaupunki toimii innovaatioalustan rakentamisen avoimena Living Lab’ina. Alustaa rakennetaan konkreettisten kohteiden yhteydessä, joista hankkeen toteuttajilla on olemassa olevaa muun muassa suunnittelijoita ja yrittäjiä kiinnostavaa kokeellista ja tutkimuksellista tietoa. Keskeistä hankkeessa on tuoda esiin taiteellisen tutkimuksen ja työskentelyn ja kulttuurisen tiedon innovatiivista merkitystä kaupunkitilan kehittämiselle.

Hankkeen toteutuskohteina ovat muun muassa Karjarannan uusi asuma-alue ja alueeseen liittyvien puisto- ja viheralueiden suunnittelu ja Porin Asuntomessut 2018. Niissä testataan esimerkiksi rakentamisen uusia tapoja.

Yksi projekteista on uudistaa asuntomessujen konseptia. Messut järjestetään Porissa vuonna 2018. Tapahtuma on tarkoitus kehittää kansainvälisesti merkittäväksi asuntomessuksi. Suunnittelussa on tavoitteena luoda alue, joka yhdistyy nykyiseen kaupunkirakenteeseen elävästi sekä tuottaa uudenlaisia asuntoratkaisuja. Messut toimivat Porin kaupungille imagon rakentajana, jolla tavoitellaan kertatapahtumaa laajempaa taloudellista ja kulttuurista merkityistä.

Hanke yhdistää eri alojen toimijoita

- Hankkeessa kehitetään myös uudenlaista kulttuurialojen korkeakoulutuksen opetuksen mallia, joka perustuu kiinteälle yhteistyölle yrittäjien ja muiden sidosryhmien kanssa alan työtilaisuuksien ja työllisyyden edistämiseksi, kertoo Rajanti.

Uudenlainen kulttuurialan opetuksen malli takaa innovaatioalustan jatkuvuuden ja yleisen sovellettavuuden myös hankkeen kohteiden ulkopuolella sekä hankkeen päätyttyä. Kulttuurialan osaajat, kuten taiteilijat, kulttuurintuottajat ja -tutkijat voivat tulevaisuudessa toimia innovaatioalustan yhteisöllisen tiedonmuodostuksen konsultteina ja vetäjinä.

Innovaatioalusta perustuu yhteisölliseen tiedonmuodostukseen, ei tutkimustiedon yksisuuntaiseen jakamiseen. Sen joustava ja verkottunut rakenne sopii hyvin sovellettavaksi erilaisissa olosuhteissa sekä erilaisten asiantuntija- ja muiden osallistujaryhmien tarpeisiin. Hankkeen aikana on tarkoitus hyödyntää sekä jo olemassa olevaa kaupunkitilaa koskevaa tietoa että kerätä uutta tietoa kulttuurikartoituksen ja taiteellisen tutkimuksen menetelmin.

Elävä Pori - innovatiivinen yhteisöllinen tiedonmuodostus kaupunkitilan kestävän kehityksen resurssina -hankkeelle on myönnetty kolmivuotinen rahoitus. Hankkeen toteuttajina Aalto-yliopisto (päätoteuttaja), Taiteen laitos, Arkkitehtuurin laitos ja Pori Urban Platform of Aalto University, sekä Turun yliopisto (osatoteuttaja), Kulttuurin ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma. ۳ٱ𾱲ٲökumppaneina Porin kaupunki ja Kaupunkisuunnittelu, Kulttuuritoimi, Teknisen palvelukeskuksen katu- ja puistosuunnittelu; Prizztech oy; Porin Taidemuseo, Tehdas ry, Taiteen keskustoimikunnan / Porin sivutoimipiste sekä Porin Kulttuurisäätö työryhmä.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Laskentatoimen Capstone-kurssin yksi opiskelijaryhmä ja vastuuprofessorit
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Laskentatoimen maisteriopiskelijat työstivät Fiskarsin sijoitustarinaa

Opiskelijoiden työllä voi olla todellinen vaikutus yrityksen ja sen liiketoiminta-alueiden kokonaisarvoon ja tulokseen tulevaisuudessa.
Alumni Vesa Sironen
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Vesa Sironen: ”On hyvä, että opinnoissa on tiettyä huokoisuutta”

Kauppakorkeakoulun alumni, hallitusammattilainen Vesa Sironen opiskeli kandiksi Mikkelissä ja maisteriksi Töölössä, minkä lisäksi hän suoritti ITP:n ja IDBM:n erillisohjelmat Otaniemessä.
Ihmisiä työskentelemässä pöydän ääressä, kannettavat tietokoneet, muistilaput ja kahvikupit. Yksi henkilö kirjoittaa muistiinpanoja.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Ilmoittaudu Unite! Training Programme on Sustainability for Prospective Leaders -koulutusohjelmaan

Kansainvälinen verkkokoulutus opiskelijoille, opetushenkilöstölle ja johtajille, jotka haluavat edistää kestävän kehityksen aloitteita omissa organisaatioissaan. Ilmoittaudu viimeistään 13. helmikuuta 2026.
Kolme ihmistä puistossa, taustalla vuoria. Yksi istuu penkillä, kaksi seisoo maisemaa katsellen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Ehdota sisältöä Unite! Widening -koulutussarjaan tutkijoille

Unite!Widening kutsuu Aallon henkilöstöä, opettajia ja tutkijoita mukaan suunnittelemaan uutta, käytännönläheistä koulutussarjaa tutkijoille. Jaa osaamistasi ja rakenna yhteistyötä yliopistojen välillä. Tue tutkijoita kaikissa uravaiheissa. Hakuaika päättyy 2.2.2026.