Uutiset

Elävän strategian valmistelu käynnistyi

Lähes 330 aaltolaista antoi näkemyksiään Aalto-yliopiston uuden strategian valmisteluun 24. tammikuuta pidetyssä kickoff-tilaisuudessa. Mukana oli sekä henkilökuntaa että opiskelijoita.
Aalto Strategy kick-off Jan 2019, photo Mikko Raskinen

Aalto-yliopiston uuden strategian valmistelu käynnistyi henkilöstön ja opiskelijoiden yhteisellä kickoff-tilaisuudella 24. tammikuuta Harald Herlin -oppimiskeskuksessa. Nykyinen stragia ulottuu vuoteen 2020.

”Viime vuoden iso yhteisponnistus oli RAI2018-arviointi, mutta myös paljon muuta valmistelutyötä on jo tehty niin henkilöstön kuin opiskelijoiden kanssa. Olkaa aktiivisia ja osallistukaa strategiatyöhön vuoden mittaan – arvostamme asiantuntemustanne ja näkemyksiänne”, sanoi tilaisuuden avannut rehtori Ilkka Niemelä.

”Olemme jo hyvin vahvoja monilla alueilla, ja näistä meidän kannattaa pitää kiinni. Yliopistoissa ihmiset tekevät tuloksen: osaavan henkilöstön ja lahjakkaiden opiskelijoiden pitäminen ja saaminen on tärkein menestystekijä.”

Tilaisuutta moderoinut AYY:n hallituksen entinen puheenjohtaja Noora Vänttinen kertoi olevansa iloinen siitä, että AYY on aina ollut mukana Aallon strategiatyössä, ja perinne jatkuu.

Professori Timo Vuori avasi puheenvuorossaan elävän strategian käsitettä.

“Strategia ei ole toivelista, vaan valintojen tekemistä. Tärkeää on, ettei valita keskenään ristiriitaisia suuntia ja että muutetaan vain niitä asioita, joita on tarpeen muuttaa. Strategian on oltava johdonmukainen muutoksessakin. Toimeenpanossa jokaisen panos on tärkeä.”

Hallituksen puheenjohtaja Mikko Kososen mukaan Aallossa on rakennettu hyvä pohja, jonka varaan rakentaa tulevaisuutta.

”Jatkossa Aalto-yliopiston on kyettävä kouluttamaan ketteriä ammattilaisia, joilla on laaja osaamispohja jatkuvan oppimisen perustana, ja nämä ammattilaiset on pidettävä kilpailukykyisinä koko heidän uransa ajan. Yliopiston on myös työskenneltävä entistä tavoitteellisemmin kestävän tulevaisuuden puolesta.”

”Useimmat keskeiset tekijät ovat jo kohdillaan, nyt meidän on yhdessä löydettävä polku kohti tulevaisuutta. Yliopistojen ei ole mahdollista luoda strategiaa ilman yhteisön osallistumista. Mitä enemmän naurua ja mitä hauskempaa on, sitä parempi on lopputulos!”

”Erinomainen alku strategiatyölle, kiitos kaikille. Pidetään yllä hyvää henkeä strategiatyössämme jatkossakin!”

Ilkka Niemelä, rehtori

Ehdota valintoja ja ota kantaa arvoihimme

Jokainen aaltolainen voi jatkossakin osallistua strategiatyöhön monin tavoin.

Aalto-yliopiston henkilöstölle ja opiskelijoille suunnattu strategiasivusto aalto.fi/3.0 päivittyy jatkuvasti, ja se kokoaa kaikki valmistelumateriaalit. Verkossa voit myös osallistua: nyt voit ottaa kantaa valintoihin, joita Aallon tulee tehdä, sekä antaa tukesi nykyisille arvoillemme tai ehdottaa uusia. Valmisteilla on myös vuorovaikutteinen vaikuttamistyökalu, jossa voi osallistua keskusteluun strategiateemoista.

Kuluvan vuoden aikana tullaan järjestämään monenlaisia tapoja osallistua keskusteluun strategiaan liittyvistä teemoista. Strategiaprosessi noudattaa Aalto-yliopiston vuosittaista suunnittelusykliä, joten strategiaan liittyviä kysymyksiä voi ottaa esiin myös näissä yhteyksissä sekä vuosikellon mukaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa.

Kickoff-tilaisuuden puhujien PowerPoint-esitykset löydät kaikki aalto.fi/3.0-sivuston materiaalit-sivulta (englanninkielinen).

Tervetuloa jatkamaan strategiatyötä yhdessä!

Puhujien esitykset videoina:

Kuvat: Aalto-yliopisto, Mikko Raskinen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Oppimiskeskus
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aistiystävällinen lepohuone nousi opiskelijoiden suosikki-ideaksi

Vuoden 2025 osallistavan budjetoinnin äänestyksen voittaja selvisi marraskuun lopussa.
Kaksi ihmistä, Matti Alahuhta ja Sari Baldauf, istuvat harmaissa nojatuoleissa tumman verhon edessä. Toinen pukeutunut siniseen pukuun, toinen ruskeaan mekkoon.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila

Monialainen kandidaattiohjelma yhdistää tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua.
Ohjelman ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027.
Kaksi ihmistä seisoo huoneessa, jossa on siniset, piikikkäät seinät ja lattia, todennäköisesti kaiuton huone akustiikan testaukseen.
Yliopisto Julkaistu:

Seuraa Sähkötekniikan korkeakoulua LinkedInissä!

LinkedInin lisäksi löydät meidät Facebookista, Instagramista ja TikTokista.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kevät tuo uutuuksia UniSportiin – katso, mitä on luvassa!

Uusi vuosi alkaa UniSportilla energisesti ja tuo mukanaan paljon uutuuksia Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opisekelijoille – mm. uudet ryhmäliikuntatunnit kampuksilla, Viikin liikuntakeskuksen suunnitelmat, ilmainen haaste ja paljon muuta.