Emma-Riikka Myllymäki: Yrityksen raportoinnin pitää olla laadukasta
Tutkin raportoinnin laatua, kuten luotettavuutta ja relevanssia. Olen keskittynyt erityisesti yritysten taloudelliseen raportointiin.
Viime vuosina mukaan on tullut myös vastuullisuusraportointi, joka liittyy taloudellisten kestävyysvaikutusten lisäksi myös yhteiskunta- ja ympäristövaikutuksiin. Toisin kuin taloudelliseen raportointiin, vastuullisuusraportointiin liittyy enemmän vapaaehtoisuutta ja vähemmän yhtenäisiä raportointikäytäntöjä.
Laadukkaan raportoinnin tuottamalla tiedolla on merkitystä sekä yrityksen ulkopuolisille sidosryhmille että yritykselle itselleen. Jotta esimerkiksi sijoittajat voivat tehdä niin taloudellisten kuin kestävyys- ja vastuullisuusnäkökulmien kannalta hyviä päätöksiä, he tarvitsevat päätöksentekonsa tueksi relevanttia, vertailukelpoista ja luotettavaa tietoa.
Raportoinnin laadulla yhteys yrityksen elinkaaren vaiheeseen
Aikaisemmat tutkimukseni ovat tarkastelleet yritysten taloudellisen raportoinnin laadun yhteyttä muun muassa tilintarkastajan asiantuntemukseen ja yrityksen sisäisen valvonnan tehokkuuteen. Tuoreimmassa tutkimuksessa löysimme, että raportoinnin laadulla on yhteys yrityksen elinkaaren vaiheeseen.
Elinkaaren kypsyysvaiheessa yrityksillä on paremmat mahdollisuudet laadukkaampaan taloudelliseen raportointiin kuin muiden vaiheiden yrityksillä, joilla esimerkiksi sisäisen valvonnan järjestelmään käytettävät resurssit saattavat olla riittämättömämmät ja joilla on suuremmat kannustimet tuloksen manipulointiin.
Vastuullisuusraportoinnin kehitysmahdollisuudet merkittävät
Samantyyppisiä kysymyksiä voidaan tutkia myös vastuullisuusraportoinnin puolella. Miten sisäisen valvonnan järjestelmä tukee raportointiprosessia? Miten raportoinnin laatua tulisi mitata? Millainen on riippumattoman asiantuntijan tekemän varmennuksen rooli?
Oman kompleksisuutensa tähän tosin tuo vastuullisuusteeman laajuus ja yhtenäisten standardien puuttuminen. Toisaalta juuri se tekee vastuullisuusraportoinnin tutkimuskentästä mielenkiintoisen ja tärkeän. Mielenkiintoisen esimerkiksi siksi, että raportoinnin vapaaehtoinen luonne mahdollistaa erilaisten valintoihin perustuvien ilmiöiden tutkimisen. Tärkeän esimerkiksi siksi, että vastuullisuusraportoinnin kehitysmahdollisuudet ovat merkittävät.
Lähitulevaisuudessa raportoinnin sääntely lisääntyy. Tällä hetkellä pakollisen vastuullisuusraportoinnin piiriin kuuluvat suurimmat yritykset. Pyrkimyksenään ohjata pääomia kestävämpiin kohteisiin EU:n kestävän rahoituksen ohjelma pitää sisällään useita sääntelyhankkeita, joista osa koskettaa myös raportointia. Tällainen on esimerkiksi EU Taksonomia, luokittelujärjestelmä, joka määrittää, millainen taloudellinen toiminta on kestävää. Jatkossa taksonomia tulee vaikuttamaan suurimpien yritysten raportointivaatimuksiin.
Raportointi – tehokas mekanismi tavoitteiden saavuttamisessa
Sekä taloudellisen raportoinnin että vastuullisuusraportoinnin käytännöistä ja laadusta tarvitaan lisää tutkimusta. Parhaimmassa tapauksessa raportointi on tehokas mekanismi tavoitteiden saavuttamisessa, sillä se kannustaa yrityksiä toimimaan vastuullisemmin ja kestävämmin.
Opetan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Accounting for Sustainability -maisterikurssilla. Pyrin välittämään opiskelijoille ajatusta muun muassa siitä, miten laskentatoimen ”sustainability-osaaminen” on avainasemassa vastuullisuusraportoinnin kehittämisessä ja kestävyysvaikutusten hallinnassa.
Emma-Riikka Myllymäki
laskentatoimen apulaisprofessori
Tämä Emma-Riikka Myllymäen kirjoitus on julkaistu englanniksi myös Aalto-yliopiston tuoreen -blogialustan . Kirjoitusta voi kommentoida siellä.
Juttu on julkaistu 04/2021.
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö palkitsee Juho Tuuliaisen ja Ville Virkkusen erinomaisesta rahoituksen alan pro gradu -lopputyöstään
Molemmat opiskelijat saavat 3 500 euron stipendin.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.