������

Tutkimusmatkailija sir Ernest Shackletonin legendaarinen Endurance-alus murskautui Etelämantereen merijäissä ja upposi marraskuussa 1915. Brittiläisen Shackletonin johtaman retkikunnan tavoitteena oli ollut historian ensimmäinen Etelämantereen ylitys, mutta matkasta tulikin ikimuistoinen aivan muista syistä: laiva menetettiin jäihin, ja Shackletonin johtajuuden katsotaan pelastaneen miehistön hengissä vääjäämättömältä kohtaloltaan. 

Aalto-yliopiston professori Jukka Tuhkurin tekemä tutkimus tuo esiin uusia tietoja Endurance-aluksen uppoamisesta. Sitä on pidetty oman aikansa kestävimpänä napa-alueiden laivana, jonka heikkous oli peräsin. Tuhkurin mukaan selitys on kuitenkin liian yksinkertainen: rakenteellisessa tarkastelussa paljastuu useita heikkoja kohtia, jotka tekivät aluksesta monia aikansa polaarialuksia haavoittuvamman.

”Jo yksinkertainen tarkastelu osoittaa, että Endurancea ei ollut suunniteltu niihin puristavan ahtojään olosuhteisiin, jotka lopulta upottivat sen. Tämä haastaa kertomuksen siitä, että kyseessä oli aikansa vahvin polaarilaiva, ja että peräsin olisi ollut aluksen kohtalokas heikkous”, sanoo Tuhkuri, lujuusopin professori ja yksi maailman johtavista jäätutkijoista.

Tuhkuri oli mukana retkikunnassa, joka löysi Endurance-aluksen hylyn Weddellinmereltä vuonna 2022. perustuu rakenteelliseen analyysiin, useiden miehistön jäsenten päiväkirjoihin sekä Shackletonin kirjeenvaihtoon. Tuhkurin mukaan on yllättävää, ettei aluksesta ole tehty kattavaa rakenteellista analyysiä aiemmin. 

”Endurancessa oli selviä rakenteellisia puutteita verrattuna muihin samaan aikaan Etelämantereella seilanneisiin laivoihin. Kansipalkit ja rungon kaaret olivat heikompia, konehuone oli tavallista pidempi heikentäen laivaa, eikä rungon vahvistamiseksi ollut käytetty vinopalkkeja”, hän sanoo. 

Tutkijan mielestä avoimeksi jääkin lähinnä se, miksi Shackleton valitsi juuri tämän aluksen vaarallisille jäille.

”Liikkuvan ahtojään aiheuttamat puristuskuormat – ja se, miten aluksia tulee vahvistaa niitä varten – ymmärrettiin varsin hyvin jo ennen Endurancen matkaa. Siksi on aiheellista kysyä, miksi Shackleton päätyi alukseen, jota ei ollut vahvistettu puristavaa jäätä varten”, Tuhkuri toteaa. 

Miehistön päiväkirjat ja Shackletonin kirjeet osoittavat Tuhkurin mukaan suoraan sen, etteivät Endurancen puutteet olleet jääneet tutkimusmatkailijalta huomaamatta.

”Shackleton tiesi puutteista. Ennen lähtöä hän kirjoitti aluksen heikkoudesta vaimolleen ja sanoi vaihtavansa Endurancen mielellään edelliseen laivaansa. Hän oli myös suositellut vinopalkkeja toiselle polaarialukselle vieraillessaan norjalaisella telakalla. Tuo sama alus jumittui kuukausiksi puristavaan jäähän – ja selvisi siitä”, Tuhkuri kertoo.

Tuhkurin toiveena on, että tutkimus tuo uutta näkökulmaa siihen, mitä Endurancesta kerrotaan – viemättä mitään pois Shackletonin ja hänen Weddellinmerelle suunnanneen seurueensa saavutuksilta yli sadan vuoden takaa. 

”Voimme spekuloida taloudellisilla paineilla tai aikatauluilla, mutta totuus on, ettemme ehkä koskaan saa tietää, miksi Shackleton teki valintansa.  Mutta nyt meillä ainakin on tutkittua tietoa, joka täydentää tarinaa”, hän tiivistää.

Jukka Tuhkuri on Aalto-yliopiston professori, joka tutkii jään mekaniikkaa ja arktista meritekniikkaa. Ilmastonmuutoksen muokkaamia jääolosuhteita käsittelevä tutkimus on vienyt Tuhkurin niin Etelämantereen vesille kuin Jäämerelle pohjoiseen. Hän on myös kirjoittanut teoksen , jossa hän käsittelee Endurancen uppoamista ja hylyn löytymistä.