ºÚÁÏÍø

Uutiset

Entä jos -podcastissa kurkataan hiilettä lämpiävään kaupunkiin ja 5G:n bisnesmahdollisuuksiin

5G:n uskotaan parantavan Yhdysvaltojen tuottavuutta jopa kolmanneksella. Olisiko sama mahdollista myös Suomessa?
Tuulivoimaloita
Tuulivoiman lisääminen on olennainen osa energiamurrosta. Kuva: Samuli Rinne

Aalto-yliopiston Entä jos -podcast uskoo parempaan tulevaisuuteen ja tutkittuun tietoon. Jokaisessa jaksossa tutkijamme saa keskustelukumppaniksi yrityksen tai yhteisön edustajan pohtimaan tieteen, taiteen ja teknologian roolia yhteiskunnan isojen haasteiden ratkomisessa ja uusien mahdollisuuksien luomisessa.

Tuoreissa jaksoissa pohditaan hiilettömän kaukolämmön mahdollisuutta ja 5G:n tuomia mullistuksia. Hiilettömyys tulee olemaan iso haaste pääkaupunkiseudun kunnille. Miten Espoo lämpenee, kun fossiilisista polttoaineista luovutaan, ja onko tavoite lopulta kovin kaukana? Tässä Entä jos -podcastissa vieraina ovat Aalto-yliopiston professori Armi Temmes ja Fortumin kaukolämpöliiketoiminnan johtaja Mikael Lemström.

5G ei ole vain entistä nopeampi langaton laajakaista, vaan sen ympärille syntyy aivan uutta liiketoimintaa ja palveluita. Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri on arvioinut, että 5G-teknologia voi kasvattaa Yhdysvaltojen tuottavuutta 30–35 prosenttia. Tuleeko Suomesta tuottavampi, miltä näyttää 5G:tä hyödyntävä tulevaisuuden tehdas, ja millaisia ovat ensimmäiset 5G:tä käyttävät kuluttajalaitteet? Vieraina ovat Aalto-yliopiston professori Raimo Kantola sekä sisäinen konsultti Matti Keskinen Nokialta.

Podcastia voi kuunnella ja .

Lue lisää Aalto-yliopiston parhaista tutkimus- ja opetushankkeista.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Mediatiedotteet Julkaistu:

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.