Uutiset

Espoo ja Aalto syventävät strategista kumppanuuttaan

۳ٱ𾱲ٲön avulla halutaan löytää keinoja rakentaa kestävämpää maailmaa.
Kaksi henkilöä kävelee Alvarinaukiolla kohti Kandidaattikeskusta.
Näkymä Aalto-yliopiston kampukselta Otaniemessä kesällä 2018. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen.

Espoon kaupunki ja Aalto-yliopisto allekirjoittivat tänään 16.6.2020 jatkosopimuksen strategisesta kumppanuudesta. Sopimuksella syvennetään jo vakiintunutta ja hyviä tuloksia tuottanutta yhteistyötä. Aiemmat sopimukset ovat olleet voimassa vuodesta 2012 lähtien.  

۳ٱ𾱲ٲöllä Espoo ja Aalto haluavat löytää keinoja rakentaa kestävämpää maailmaa paikallisesti ja globaalisti. Espoo on sitoutunut kansainvälisessä edelläkävijäkaupunkien johtajuusohjelmassa saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Aalto-yliopisto on sitoutunut ensimmäisenä yliopistona Suomessa edistämään näitä tavoitteita.

Aalto-yliopisto ja Espoo pyrkivät kehittämään houkuttelevia ympäristöjä asumiseen, työskentelyyn, tutkimukseen ja opetukseen sekä kulttuuriin ja innovointiin. Tavoitteena on myös luoda elinvoimainen kasvualusta yrittäjyydelle ja elinkeinoelämälle ja vahvistaa alueen veto- ja pitovoimaa kansainvälisten osaajien keskuudessa. Espoo ja Aalto-yliopisto haluavat innostaa ja rohkaista yhteisöjään luovuuteen ja uudenlaisten ratkaisujen kokeiluun.

۳ٱ𾱲ٲön kenttä on laaja ja sisältää muun muassa tutkimukseen, koulutukseen, terveydenhuoltoon, kaupunkisuunnitteluun, rakentamiseen, tapahtumiin ja palveluiden muotoiluun liittyviä teemoja.

äپٴᲹ:

Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja rehtori Ilkka Niemelä allekirjoittamassa sopimusta. Taustalla muita tilaisuuteen osallistujia.

Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä (vas.) ja rehtori Ilkka Niemelä allekirjoittamassa sopimusta Espoossa 16.6. Takana seisomassa vasemmalta Päivi Sutinen, Harri Paananen, Jaana Tuomi, Kristiina Mäkelä, Tuula Antola, Ossi Naukkarinen, Janne Laine ja Piia Wollsten.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lotta Partanen Slushissa
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Lotta Partanen vaihtoi designin uuden liiketoiminnan luomiseen

Aalto-yliopiston alumni Lotta Partanen huomasi, että häntä kiinnostaa enemmän uuden liiketoiminnan kuin huonekalujen muotoilu. Hän onkin päätynyt rakentamaan ja johtamaan VTT:n yrityshautomoa.
Sininen ruutu, jossa ikkuna nimeltä 'IT Services' näyttää 'Issue fixed' ja pienempi ikkuna hymyilevällä kasvolla.
Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:
Laskentatoimen Capstone-kurssin yksi opiskelijaryhmä ja vastuuprofessorit
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Laskentatoimen maisteriopiskelijat työstivät Fiskarsin sijoitustarinaa

Opiskelijoiden työllä voi olla todellinen vaikutus yrityksen ja sen liiketoiminta-alueiden kokonaisarvoon ja tulokseen tulevaisuudessa.
Alumni Vesa Sironen
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Vesa Sironen: ”On hyvä, että opinnoissa on tiettyä huokoisuutta”

Kauppakorkeakoulun alumni, hallitusammattilainen Vesa Sironen opiskeli kandiksi Mikkelissä ja maisteriksi Töölössä, minkä lisäksi hän suoritti ITP:n ja IDBM:n erillisohjelmat Otaniemessä.