Uutiset

EU-rahoitusta kansainväliseen maisteriohjelmayhteistyöhön

Aalto-yliopisto menestyi jälleen Euroopan komission kevään Erasmus Mundus Joint Master Degrees hankehaussa kahden ohjelman voimin.
Coaching and guidance of work training meeting / Photographer Unto Rautio

Perustieteiden korkeakoulun koordinoima SECCLO - Master's programme in Security and Cloud Computing -ohjelma sai jatkorahoituksen uudelle hankekaudelle:

"SECCLO-ohjelma on jatkumo yli 10 vuotta toimineelle Erasmus Mundus ohjelmalle NordSecMob-Master’s programme in Security and Mobile Computing, josta valmistui yhteensä yli 200 opiskelijaa. SECCLO-ohjelma sai ensimmäisen Erasmus Mundus rahoituksen vuonna 2018. Nyt myönnetty rahoitus seuraavalle neljälle vuodelle mahdollistaa yli 80 opiskelijan rekrytoinnin ja apurahat. Konsortiossa on mukana myös yrityksiä ja tutkimuslaitoksia seitsemästä maasta, ja pyrimme laajentamaan ja syventämään yritysyhteistyötä aktiivisesti", kertoo Eija Kujanpää oppimispalveluista. Kujanpää on ohjelman koordinaattori. SECCLO-ohjelman johtajana toimii professori Tuomas Aura.

۳ٱ𾱲ٲötä alan johtavien yliopistojen kanssa

Sähkötekniikan korkeakoulu on mukana konsortiossa, joka sai rahoituksen Joint International Master in Smart Systems Integrated Solutions -ohjelmaan.

"Ohjelmamme on jatkoa jo aiemmin menestyksellä toimineelle EMJMD Smart Systems Integration maisteriohjelmalle. Uudessa ohjelmassa Aalto-yliopisto korvaa Heriot-Watt-yliopiston, joka joutui Ison-Britannian EU-eron myötä jäämään koulutuksesta virallisena jäsenenä pois", kertoo professori Mervi Paulasto-Kröckel Sähkötekniikan korkeakoulusta. Paulasto-Kröckel on ohjelman vastuuprofessori. Ohjelma yhdistää älykkäiden anturijärjestelmien ja mikrosysteemitekniikan opetusta kolmesta alan johtavasta yliopistosta.

Voimakkaasti miniatyrisoituja älykkäitä järjestelmiä tarvitaan kaikkialla ympäristössämme – ne integroivat anturiverkkojen havainnoinnin, datan käsittelyn ja kommunikaation, aktuaation sekä energian tuoton ja taltioinnin itsenäisiksi 3D-systeemeiksi.

Sähkötekniikan korkeakoulun ohjelmaa koordinoi University of South-Eastern Norway ja partnerina on Aallon lisäksi Budapest University of Technology and Economics. Perustieteiden korkeakoulun ohjelman yhteistyöyliopistot ovat KTH, NTNU, DTU, Tarton yliopisto ja EURECOM Ranskasta.

Yhden Erasmus Mundus -ohjelman rahoitus on yli neljä miljoonaa euroa, hankekausi kattaa neljä opiskelijasisäänottoa. Ohjelmat ovat korkeatasoisia, kansainvälisen yliopistokonsortion järjestämiä yhteisohjelmia. Ohjelmaan sisältyy opintoja vähintään kahdessa eri maassa. Parhaille opiskelijoille on tarjolla erittäin hyvät apurahat. Aalto-yliopistossa on nyt yhteensä neljä Erasmus Mundus maisteriohjelmaa.

Euroopan unionin Erasmus+-ohjelman tuella.

EU:lta neljä miljoonaa euroa tietoturvan ja pilvipalveluiden maisteriohjelmalle

Aalto-yliopisto sai Euroopan komissiolta nelivuotisen rahoituksen tietoturvan ja pilvipalvelujen SECCLO-maisteriohjelmalle. Ohjelmaa koordinoi Aalto toimien yhteistyössä viiden eurooppalaisen yliopiston, lukuisten yritysten ja tutkimuskeskusten kanssa.

Lue lisää
SECCLO

Aalto menestyi EU:n Erasmus Mundus -haussa: kaksi uutta ohjelmaa

Aalto-yliopisto oli mukana kahdessa Euroopan komission vuoden 2019 Erasmus Mundus -hankehaussa ja molemmat hakemukset saivat rahoituksen.

Lue lisää
Aalto University, photo Unto Rautio
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

yrittäjyyden lehtori Antti Lähtevänoja
Opinnot Julkaistu:
Kaksi ihmistä pitämässä esitystä yleisön edessä koululuokassa. Näytöllä näkyy sijoitusstrategioita, joissa on säästöpossujen kuvia.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto Junior vie säästämisen ja sijoittamisen oppeja kouluihin OP Uusimaan tuella

OP Uusimaan lahjoitusten turvin Aalto-yliopisto Juniorissa on kehitetty Juniorpörssi-oppimisalusta, jota käytetään yläkouluihin ja toiselle asteelle jalkautuvissa Sijoita tulevaisuuteesi -työpajoissa. Toimintaa on nyt laajennettu myös alakouluilla järjestettäviin Taloustuokio-työpajoihin.
Attendees networking at Demo Day
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Vuoden 2026 Demo Day rikkoo ennätyksiä: Tältä näyttää Otaniemen nopeiten kasvavassa startup-tapahtumassa

Aalto Startup Centerin ja A Gridin järjestämä Demo Day toi yhteen lähes 800 kävijää, 90 startup-ständiä ja yli 75 sijoittajaa. Vuonna 2018 käynnistetty ruohonjuuritason tapahtuma on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista startup-tapahtumista.
Otakaari 3
Kampus, Opinnot Julkaistu:

Kampus saa kolmannen Learning Loungen

Learning Lounge tekee uuden aluevaltauksen Ravintola Aalto Kvarkkiin 16.3.