Uutiset

Euroopan parasta yliopistoviestintää – Entä jos -kampanja voitti pääpalkinnon Sevillassa

EUPRIO 2018:n tuomaristo kiitteli muun muassa kokonaisuuden visuaalisuutta.

Aalto-yliopiston tutkimuksen ja opetuksen ansioituneita hankkeita juhlistava Entä jos -kampanja sai Sevillassa järjestetyn EUPRIO 2018 -konferenssin ykköspalkinnon. EUPRIO on eurooppalaisten korkeakoulujen ja ylipistojen viestintäammattilaisten järjestö, ja sen vuotuinen konferenssi alan tärkeimpiä tapahtumia. Konferenssin yhteydessä palkitaan myös kolme viestintätekoa tai –kampanjaa, jotka ovat tavalla tai toisella tukeneet yliopiston tavoitteiden toteuttamista.

”Tämä on mielettömän hienoa! Kiitos kuuluu taitavalle viestintätiimillemme ja mahtaville tutkijoillemme, joiden heittäytyminen teki tiedettä rohkeasti popularisoivasta kampanjasta mahdollisen”; sanoo tiedetoimittaja Minna Hölttä.

Palkitut valittiin tuomariston arvioiden ja osallistujien äänten perusteella. Arviointiperusteita olivat muun muassa kiinnostavuus, omaperäisyys ja kustannustehokkuus. Tuomariston mukaan Entä jos -kampanja onnistui kaikilla kriteereillä. Kiitosta sai erityisesti se, että suuri ja visuaalisesti kunnianhimoinen kokonaisuus toteutettiin pääasiassa oman väen voimin.

Kilpailun kakkoseksi nousi University of Grenoble Ranskasta ja kolmanneksi Södertörn University Ruotsista.

Entä jos -sarjan tarinat, kuvat ja videot esittelevät seitsemäntoista kunnianhimoista, vaikuttavaa ja rohkeaa tutkimuksen, taiteen ja opetuksen hanketta eri puolilta Aalto-yliopistoa.

Tutustu projekteihin ja ihmisiin niiden takana osoitteessa Julkaisemme myös viikoittain uuden videon Aallon some-kanavissa – seuraa siis meitä , , , ja sekä hashtagia #whatif.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä, vaaleakiharainen Arttu Jääskeläinen mustassa paidassa tumman puuseinän ja valkoisten ympyröiden edessä.
Opinnot Julkaistu:

Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan

Energy Systems and Markets -pääaineessa Arttu Jääskeläinen haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.
Ilmakuva vihreästä kattopuutarhasta parkkipaikan ja ympäröivien rakennusten vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen

Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.
Ulkokuvausryhmä talvivaatteissa, puomimikrofoni korkealla paljaiden puiden lähellä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aallon Opetusvaikuttaja-palkinto elokuvataiteen laitokselle – pitkä työ näkyy kansainvälisenä menestyksenä

Elokuvataiteen laitos sai Aalto-yliopiston Opetusvaikuttaja-palkinnon tunnustuksena laadukkaasta ja vaikuttavasta opetuksestaan.
Kaksi pientä vihreää tainta mullassa, vieressä sana ”unite!” vihreällä taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa

Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.