Uutiset

Frank Martela ja Derin Kent: Mitä tehdä, jos työ tuntuu merkityksettömältä?

Tutkijoiden mukaan kriisit voivat ongelmien ohella tarjota mahdollisuuden löytää omasta työstä syvempi merkityksellisyys, uudenlainen urapolku tai tilaisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun.
Derin Kent and Frank Martella
Derin Kent vasemmalla ja Frank Martela oikealla.

Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun tuotantotalouden laitoksen tutkijan Frank Martelan ja Kauppakorkeakoulun tutkijan Derin Kentin kirjoitus julkaistiin H 3. kesäkuuta. Artikkeli käsittelee kriisin vaikutusta kokemukseen oman työn merkityksellisyydestä.

Tutkijat kehottavat tunnistamaan niitä pieniä asioita, joihin edelleen pystyy vaikuttamaan. Näin voi löytyä esimerkiksi tapoja parantaa omaa tai työyhteisön tilannetta. Jokainen voi myös pohtia, miten omaa ainutlaatuista osaamista ja resursseja voisi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti kriisistä kärsivien auttamiseksi. Vaikutusta voi vahvistaa lyöttäytymällä yhteen toisten kanssa.

Lisäksi kriisi voi tarjota mahdollisuuden pysähtyä ja suunnata katse tulevaisuuteen: Onko tämä se työ jota haluan tehdä ja miltä oma unelmatyöni voisi näyttää kymmenen vuoden kuluttua?

Tutkijat korostavat, että vaikka emme pysty valitsemaan annettuja olosuhteita, kannattaa meidän yrittää vaikuttaa siihen, mitä uutta sen pohjalta syntyy.

äپٴDz:

Alkuperäinen artikkeli:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Vasemmalla: henkilö mustassa takissa ja helmikaulakorussa. Oikealla: molekyylirakenteen kuva avaruustaustalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Koneoppiminen purkaa avaruuden kemian arvoituksia

Tähtitieteilijät voivat havaita tähtipölyssä monimutkaisia kemiallisia “sormenjälkiä” – mutta monia niistä ei ole vielä tunnistettu. SpaceML-hanke yhdistelee koneoppimisen simulaatioita ja laskennallista kemiaa, jotta tutkijat voivat selvittää miten molekyylit muodostuvat ja kehittyvät avaruudessa.
Useita pieniä, suorakulmaisia hiukkasia, joissa on pyöristetyt reunat, harmaana tummalla taustalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita

Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.
Puhuja esiintyy suurelle yleisölle pimeässä auditorioissa. Suuren näytön takana on eläväinen kuva tekstillä 'Welcome'.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuosikatselmus loi katsauksen menneeseen vuoteen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa tehtiin kattava katsaus kuluneeseen vuoteen ja palkittiin ansioituneita yhteisön jäseniä.
Tummaan takkiin pukeutunut henkilö seisoo ulkona monikerroksisen rakennuksen edessä, jossa on paljon ikkunoita.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden alumni Anna Brotkin: ”Tarvitsemme moderneja tarinoita tästä ajasta”

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Vuoden alumniksi 2026 valittu käsikirjoittaja Anna Brotkin uskoo paikallisuuden voimaan ja toivon merkitykseen kriisiaikoina.