Elokuussa 2019 Aalto ARTS -yhteisö aloitti yhteisen, itseohjautuvan matkan, jonka tarkoituksena oli pohtia koulun tulevaisuuden visiota. Halusimme synnyttää oivalluksia, oppia toisiltamme sekä ruokkia luovuutta ja ottaa haltuun alojemme johtajuutta. Kokoonnuimme yhteen keskustelemaan meitä kiinnostavista aiheista, ja käytimme luovaa kaaosta menetelmänämme.
Nyt näiden koko yhteisölle avoimien työpajojen ja keskustelujen hedelmät on koottu yhteen.
Tutustu ajatuksiimme
(Huom! Sivusto on toistaiseksi vain englanninkielinen.)
Lue lisää uutisia
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle
Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen
Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa