Uutiset

GE Healthcare lahjoittaa Aalto-yliopistolle potilasmonitoreita

Aalto ja GE Healthcare aikovat tulevaisuudessa laajentaa yhteistyötä erityisesti data-analytiikan ja koneoppimisen alueilla.

GE Healthcare lahjoittaa Aalto-yliopistolle neljä CARESCAPE B650 -potilasvalvontamonitoria.  Lahjoituksen tarkoitus on antaa bioinformaatioteknologian opiskelijoille käytännön kokemusta sairaaloissa käytössä olevista terveysteknologian laitteista.

Monitorit luovutetaan Aalto-yliopiston Terveysteknologiatalon avajaisten yhteydessä Otaniemessä tänään 14.3.2017 klo 17.

”Voimme hyödyntää GE Healthcaren lahjoittamia monitoreja monipuolisesti opetuksessa sekä tutkimuksessa muun muassa hemodynaamisen aivokuvantamisen tukena”, iloitsee Aalto-yliopiston akatemiatutkija Ilkka Nissilä.

Monitorien käyttö opetuksessa hyödyttää opiskelijoita, mutta siitä on etua myös alan osaajia runsaasti työllistävälle GE Healthcarelle.

”Terveysteknologia on Suomen suurin korkean teknologian vientiala ja voimakkaasti kasvava toimiala kaikkialla kehittyneessä maailmassa. GE Healthcare on palkannut Helsinkiin viimeisten kolmen vuoden aikana noin sata insinööriä tuotekehitys- ja testaustehtäviin. Potilasmonitorit, kliiniset parametrit ja ihmisten fysiologian hyvin tuntevia terveysteknologian osaajia tarvitaan lisää koko ajan, sanoo Engineering Manager Niko Nuotio ҷ:ä.

Opiskelijat, joilla on käytännön kokemusta potilasvalvontamonitorien toiminnasta, ovat työmarkkinoilla kysyttyjä.

Potilasmonitorit ovat monimutkaisia kliinisiä tuotteita, jotka tekevät paljon muutakin kuin näyttävät tietoa potilaan tilasta. Sen lisäksi, että ne mittaavat yli 50 kliinistä parametria verenpaineesta ja pulssista anestesian syvyyteen ja leikkauksen aiheuttamiin kipureaktioihin, monitorit muun muassa keskustelevat tietojärjestelmien kanssa ja välittävät hälytystietoja tietoverkossa hoitohenkilökunnan tarpeisiin.

Opiskelijat, joilla on käytännön kokemusta potilasvalvontamonitorien toiminnasta, ovat työmarkkinoilla kysyttyjä. Heidän perehdyttämiseensä kuluu vähemmän aikaa ja he pystyvät nopeammin itsenäiseen työhön, Nuotio toteaa.

Aalto-yliopisto on yksi tärkeimmistä terveysteknologian alan osaajia Suomessa kouluttavista oppilaitoksista.

”Aalto-yliopisto on yksi tärkeimmistä terveysteknologian alan osaajia Suomessa kouluttavista oppilaitoksista. Suomalaisella insinööriosaamisella oli myös tärkeä rooli siinä, että GE kiinnostui aikanaan Instrumentariumista”, sanoo GE Healthcare Finland Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti E. Lehtonen.

GE Healthcare ja Aalto-yliopisto tekevät paljon yhteistyötä muun muassa opinnäytetöiden ja väitöskirjatutkimusten parissa.  Tulevaisuudessa tavoitteena on entistä laajempi yhteistyö erityisesti data-analytiikan ja koneoppimisen alueilla.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Terhi Kajaste, yrityssuhdevastaava, Aalto-yliopisto, 050 327 52 99, terhi.kajaste@aalto.fi

Taija Reijonen, viestintäpäällikkö, GE, p. 050 367 58 63, taija.sievanen@ge.com

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto-yliopiston alumni puolisonsa kanssa kertomassa, miksi he tukevat lahjoituksella Aalto-yliopisto Juniorin toimintaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Yli 60 vuotta yhdessä: "Haluamme, että mahdollisimman moni nuori saa onnistumisen eväitä"

Salli ja Keijo Suilan tarina: miksi he lahjoittavat Aalto-yliopistolle ja haluavat tukea nuoria uskomaan itseensä.
Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Otaniemi kestävällä tiellä -teksti ja kuva kahdesta ihmisestä kävelemässä kampuksella.
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuussa liikutaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Saija Simola
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Laaja selvitys OmaKannasta kertoo: Potilastiedot voivat loukata – etenkin mielenterveyteen hoitoa saaneet herkkiä sanavalinnoille

Virheet, epäkunnioittava kieli ja tarpeettomaksi koettu tieto voivat loukata sähköisissä potilastiedoissa.