ºÚÁÏÍø

Opiskelijan opas

Uutiset

Hakeutuminen JOO-opintoihin muissa suomalaisissa yliopistoissa

Haku huhtikuussa 2024

Aalto-yliopiston läsnä oleva tutkinto-opiskelija voi hakea oikeutta suorittaa opintoja myös toisessa suomalaisessa yliopistossa JOO-sopimuksen puitteissa. Joustavaa opinto-oikeutta (JOO) voivat hakea sekä kandidaatti-, maisteri- että tohtoriopiskelijat. Opinto-oikeus myönnetään määräajaksi.

JOO-opinnot sisällytetään tutkintoon, ja niiden on esimerkiksi oltava opintoja, joita ei ole tarjolla kotiyliopistossa. JOO-opintoja suunnitellessasi sinun on hankittava ensin ohjelmasi tai pääaineesi puolto niille opinnoille, joita haluat opiskella. Opintojen on siis ensin oltava osa hyväksyttyä henkilökohtaista opintosuunnitelmaa, ja opinnoista on keskusteltava oman ohjelman/pääaineen suunnittelijan tai koordinaattorin kanssa.

Useat yliopistot, esimerkiksi Helsingin yliopisto, noudattavat kiinteitä hakuaikoja, ja seuraava haku on huhtikuussa. Tällöin voi hakea opintoihin, jotka järjestetään syksyllä 2024 ja keväällä 2025. Jos haet huhtikuun 2024 hakuaikana, hakemuksen on oltava Aalto-yliopiston käsittelyssä viimeistään 21.4.2024.

Hakuohjeet

Ohjeet Aalto-yliopiston opiskelijoille JOO-opintoihin hakeutumiseen muissa suomalaisissa yliopistoissa:
/fi/muut-opinnot/opinnot-toisissa-aallon-kouluissa-tai-toisissa-suomalaisissa-yliopistoissa

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme henkilöä rentoutuu siniharmailla ulkoportailla reppujen kanssa, yksi makaa ja kaksi istuu
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston opiskelijoiden vinkkejä sinulle, uusi opiskelija!

Vuosittain toteutettavassa AllWell-opiskelijakyselyssä opiskelijat saivat antaa vinkkejä uusille opintojaan aloittaville opiskelijoille. Käy lukemassa, millaisia vinkkejä opiskelijat antoivat, ja ota neuvot talteen!
Auringon valaisema metsäpolku koivujen ja tiheän vihreän aluskasvillisuuden keskellä
Opinnot Julkaistu:

Metsät, puu ja hiili: nyt myös suomeksi ja saatavilla avoimen yliopiston kautta

Elokuusta 2026 alkaen verkkokurssi Metsät, puu ja hiili on saatavilla englanniksi ja suomeksi. Opiskelijat voivat valita haluamansa kielen ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssi on saatavilla myös Aalto-yliopiston avoimen yliopiston kautta.
Hymyilevä nainen siniraitaisessa paidassa esittelee kollegoiden ja avoimen kannettavan edessä
Opinnot Julkaistu:

Ilmoittaudu nyt syksyn Inventors-ohjelmiin: tekoäly, bioteknologia ja monialainen kohortti

Kolme eri innovaatiokoulutusta on tulossa tänä syksynä ja ilmoittautuminen on nyt auki kaikille Aaltolaisille tutkijoille!
Insinöörikettu matkalaukun kanssa lähdössä vaihtoon.
Opinnot Julkaistu:

Tekniikan alan opiskelija! Opiskelijavaihdon täydennyshaun paikat on julkaistu

Vaihda maisemaa ensi kevääksi! Tekniikan alan täydennyshakuun tulevat paikat on julkaistu. Haku aukeaa 31.8. ja päättyy 18.9. klo 16.