ºÚÁÏÍø

Uutiset

Hannu Seristö Aalto-yliopiston vararehtoriksi

Aalto-yliopiston hallitus on nimittänyt professori, kauppatieteiden tohtori Hannu Seristön ulkosuhteista vastaavaksi vararehtoriksi.

Viisivuotinen kausi alkaa 1.1.2015. Tehtävä on osa-aikainen.

Hannu Seristö (s. 1962) toimi Aalto-yliopiston vararehtorina 1.10.2009–30.9.2014 vastuualueenaan verkostot, vaikuttavuus ja kansainväliset suhteet (Knowledge Networks).

Seristö on kansainvälisen liiketoiminnan professori ja toimi ennen Aalto-yliopistoa Helsingin kauppakorkeakoulussa mm. vararehtorina.

Aiemmin hän on ollut kansainvälisen liiketoiminnan tehtävissä Polar Electro Oy:ssä, Suunto Oy:ssä ja Finnairilla sekä konsulttina McKinseyssä.

‒ Aktiivinen vuorovaikutus yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa on Aalto-yliopistolle erittäin tärkeää. Toivotan Hannun lämpimästi tervetulleeksi vahvistamaan pitkäjänteistä sidosryhmäyhteistyötämme ja jatkamaan yliopistotasoisten kumppanuuksiamme kehittämistä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, toteaa rehtori Tuula Teeri.

Aalto-yliopiston tutkimuksesta ja innovaatioista vastaavana vararehtorina toimii Tuija I. Pulkkinen, opetuksesta vastaavana vararehtorina Eero Eloranta ja kampuksen kehittämisestä vastaavana vararehtorina Antti Ahlava. He aloittivat tehtävissään 1.10.2014.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Rehtori Tuula Teeri, Aalto-yliopisto

yhteydenotot Aalto-yliopiston viestinnän kautta
viestintäpäällikkö Eeva Lehtinen
p. 050 321 7034
eeva.lehtinen@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme miestä älykkään rennossa pukeutumisessa poseeraa eri sisätaustoja vasten
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen

Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa, materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Apulaisprofessori Hadi Ghanbari
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Pelillistetyt palvelunestohyökkäykset pyrkivät psykologiseen sodankäyntiin Nato-maita vastaan

Venäjämielistä NoName057(16)-hakkeriryhmää käsittelevä tutkimus osoittaa, kuinka ‘haktivismi’ on kehittymässä hybridiuhaksi, joka hämärtää propagandan, geopoliittisen sodankäynnin ja taloudellisesti motivoituneen kyberrikollisuuden välistä rajaa.
Hymyilevä vaaleapukuinen nainen kantaa kukkia ja kävelee puvut päällä olevan seurueen kanssa hallissa
Mediatiedotteet Julkaistu:

Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel tutustuivat kvantti-, avaruus- ja jäätutkimukseen vieraillessaan Aalto-yliopistossa

Vierailun tavoitteena perjantaina 21.8.2026 oli vahvistaa Suomen ja Ruotsin yhteistyötä tutkimuksen, koulutuksen ja innovaatioiden saralla.
Suuri monimuotoinen väkijoukko ulkona katsoo ylös ja vilkuttaa värikkäissä talvivaatteissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Unite! saa 7,2 miljoonaa euroa EU-rahoitusta

Unite!-allianssin seuraava vaihe alkaa marraskuussa 2026. Se tulemaa tarjoamaan jatkossakin mahdollisuuksia Aallon opiskelijoille, opetus- ja tutkimushenkilöstölle sekä muulle henkilökunnalle.