Uutiset

Heidi Salonen sisäympäristötekniikan professoriksi

FT Heidi Salonen on nimitetty sisäympäristötekniikan apulaisprofessoriksi Insinööritieteiden korkeakouluun.

FT Heidi Salonen (1972) on nimitetty sisäympäristötekniikan apulaisprofessoriksi (Assistant Professor) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakouluun, rakennustekniikan laitokselle ajalle 1.1.2015–31.12.2018.

Heidi Salonen on työskennellyt ղöٱlaitoksella sisäympäristötutkimusten parissa vuodesta 1998 lähtien: erikoistutkijana vuodesta 2010 alkaen ja vanhempana tutkijana elokuusta 2014 alkaen. Ennen ղöٱlaitosta hän on työskennellyt tutkijana myös Kuopion yliopistossa ja Kansanterveyslaitoksella. Kansainvälistä tutkimuskokemusta Salonen on hankkinut muun muassa Queenslandin teknillisestä yliopistosta (Queensland University of Technology), jossa hän työskenteli postdoctoral fellow –nimikkeellä vuosina 2011-2013. Hän toimii arvioitsijana useissa alan kansainvälisissä tieteellisissä aikakauslehdissä ja luottamustehtävissä muun muassa Sisäilmayhdistyksen hallituksessa.

Salonen valmistui filosofian maisteriksi Kuopion yliopistosta vuonna 1997 ja filosofian tohtoriksi vuona 2009. Väitöskirjan aiheena oli Indoor air contaminants in office buildings.

Sisäympäristötekniikan tutkimusalue on laaja ja monitieteinen ja sen keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa mikä on hyvä sisäympäristö, miten käyttäjä kokee sisäympäristön ja miten hän voi vaikuttaa siihen. Tutkimusalueeseen kuuluvat myös kysymykset käyttäjän hyvinvoinnista, työn tuottavuudesta, sekä rakennusmateriaalien vaikutuksesta sisäympäristöön, erityisesti sisäilmaan. Tavoitteena on pyrkiä löytämään ratkaisuja näihin ongelmiin tekniikan näkökulmasta ja kehittää yhteistyötä teollisuuden, kiinteistönomistajien ja alan viranomaisten kanssa.

Professuuri on Aalto-yliopistossa uusi ja sijoittuu rakennusfysiikan, talotekniikan ja mikrobiologian tutkimusalueelle, joka on yksi kolmesta rakennustekniikan laitoksen tutkimuksen fokusalueesta. Rakennustekniikan laitoksen tavoitteena on vahvistaa jatkossakin talotekniikan tutkimusryhmää.

Yhteystiedot

Professori Heidi Salonen
Heidi.Salonen@ttl.fi

Heidi.Salonen@aalto.fi (1.1.2015 alkaen)
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu
Rakennustekniikan laitos

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Useita pieniä, suorakulmaisia hiukkasia, joissa on pyöristetyt reunat, harmaana tummalla taustalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita

Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.
Puhuja esiintyy suurelle yleisölle pimeässä auditorioissa. Suuren näytön takana on eläväinen kuva tekstillä 'Welcome'.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuosikatselmus loi katsauksen menneeseen vuoteen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa tehtiin kattava katsaus kuluneeseen vuoteen ja palkittiin ansioituneita yhteisön jäseniä.
Tummaan takkiin pukeutunut henkilö seisoo ulkona monikerroksisen rakennuksen edessä, jossa on paljon ikkunoita.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden alumni Anna Brotkin: ”Tarvitsemme moderneja tarinoita tästä ajasta”

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Vuoden alumniksi 2026 valittu käsikirjoittaja Anna Brotkin uskoo paikallisuuden voimaan ja toivon merkitykseen kriisiaikoina.
Puu sisätilassa, jossa puurunko tukipalkkina, näkyy sumuisia ulkopuunoksia suorakulmaisen ikkunan läpi.
Tutkimus ja taide Julkaistu: