Uutiset

Hiilipohjaiset radikaalit ovat tulevaisuuden aurinkokennoteknologiaa

Kansainvälisen tutkimusryhmän löydös on merkittävä askel kohti kevyitä, joustavia ja energiatehokkaita aurinkokennoja.
Moderni rakennus, jossa värikäs laatoitettu julkisivu, jossa integroitu aurinkopaneeli. Taivas on kirkas ja vaaleansininen.

Aalto-yliopiston, Cambridgen yliopiston ja muiden kansainvälisten kumppaneiden yhteistutkimuksessa on osoitettu, että hiilipohjaisista orgaanisista radikaaleista voidaan valmistaa uudenlaisia puolijohteita, jotka muuttavat kaiken absorboidun valon sähkövarauksiksi. 

Orgaaniset radikaalit – eli hiilipohjaiset molekyylit, joissa on pariton elektroni – voivat toimia puolijohteina sellaisenaan, ilman että sähkövarausten muodostuminen ja johtavuus vaatisi kahden eri materiaalin tarkkaa rakennetta, kuten tavanomaisissa orgaanisissa aurinkokennoissa.

Juuri tuo yksinäinen elektroni tekee radikaaleista erityisen hyviä sähkövarauksen kuljettajia. Kun radikaaleja sisältävä ohutkalvo altistetaan valolle, syntyy varauksia, jotka erottuvat toisistaan täydellisellä, 100 prosentin hyötysuhteella – toisin sanoen kaikki absorboitu valo voidaan muuntaa sähköiseksi varaukseksi.

Elektroniikkamarkkinoita hallitseva pii on erinomainen puolijohde, mutta sillä on myös selkeitä haittoja: pii on raskasta, jäykkää ja haurasta. Perinteiset piipohjaiset aurinkokennot painavat jopa 20 kiloa. Pii on myös läpinäkymätöntä, joten sitä on vaikeaa integroida visuaalisena elementtinä esimerkiksi ikkunoihin, puettavaan elektroniikkaan tai biologiseen ympäristöön. 

Tulokset avaavat kokonaan uuden polun ohutkalvoteknologialle ja kevyille aurinkokennoille: niitä voidaan valmistaa joustavina ja värillisinä esimerkiksi ikkunoihin tai puettavaan elektroniikkaan. 

“Teknologiasta saadaan energiatehokasta, kun sähkövarauksia voidaan tuottaa ilman energiahävikkiä radikaalipohjaisten puolijohteiden avulla”, kertoo akatemiatutkija Petri Murto. Murto siirtyi Aaltoon Cambridgen yliopistosta ja perusti oman ryhmän akatemiatutkijana kemian ja materiaalitieteen laitoksella syksyllä 2024.

Orgaaniset puolijohteet voidaan valmistaa vain 100 nanometrin kerroksina, jolloin koko kenno voi painaa pinta-alan mukaan vain satoja grammoja. Materiaalia voidaan taivuttaa ja muokata, sekä valmistaa eri väreissä esimerkiksi ikkunoihin integroitavia aurinkopaneeleja varten. Orgaanisen ohutkalvon tuotanto on myös helposti skaalattavissa ja radikaalimateriaalit tuovat uuden lähestymistavan kennojen energiatehokkuuden parantamiseksi.

”Tutkimus on jatkoa aiemmalle yhteistyölle Cambridgen yliopiston kanssa, kun kehitimme materiaaleja LED-sovelluksiin ja huomasimme, että tietynlaiset radikaalit käyttäytyvät odottamattomalla tavalla ollessaan läheisessä kontaktissa keskenään. Tämä ilmiö osoittautui radikaalielektronien siirtymiseksi molekyylistä toiseen sen sijaan, että ne olisivat sitoutuneina, kuten aiemmin luultiin. Uusin tutkimuksemme hyödyntää juuri tätä ilmiötä,” Murto selittää.

Petri Murto kehitti tutkimuksessa käytetyt synteettiset orgaaniset molekyylit yhteistyössä Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun ja Cambridgen yliopiston kanssa. Nämä materiaalit muodostivat perustan, jolla koe voitiin toteuttaa ja jolla radikaalien erityisominaisuudet pystyttiin osoittamaan käytännössä.

Tutkimus on äskettäin julkaistu arvostetussa .

Kaavio, jossa kuvataan radikaalin viritystila, sähköinen varustila ja varausten kulku nimetyillä rakenteilla.

Kuvassa sähkövaraus muodostuu, kun valon avulla viritetty yksinäinen radikaalielektroni siirtyy molekyylistä toiseen ja kulkee pariutuen aina uuden radikaalielektronin kanssa.

Petri Murto

Petri Murto

Academy Research Fellow
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö, jolla on värikäs paita ja ruskea hattu, puhuu mikrofoniin, taustalla kuva metsänäkymästä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus hyvinvoinnista osoittaa: vapaus valita tekee onnellisemmaksi – erityisesti vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa

Autonomia eli kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä on yhteydessä hyvinvointiin kaikkialla maailmassa. Tuore tutkimus kertoo, että sen merkitys onnellisuudelle korostuu vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa.
Apulaisprofessori Shaya Vosough
Nimitykset Julkaistu:

Shaya Vosough nimitetty liikennetekniikan apulaisprofessoriksi

Shaya Vosough tutkii matkustuskäyttäytymistä ja siihen vaikuttamista.
Apulaisprofessori Sampsa Laakso
Nimitykset Julkaistu:

Sampsa Laakso nimitetty valmistusprosessien ja -järjestelmien apulaisprofessoriksi

Apulaisprofessori Sampsa Laakso on virtuaalisen valmistuksen asiantuntija.
Piirroskuva älupuhelinta katsovasta ihmisestä, jonka pään yllä leijuu stressiä kuvaava pilvi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonat klikkaukset paljastavat: nettishoppailu lisää stressiä, uutiset ja aikuisviihde voivat lievittää sitä

Kymmenien miljoonien verkko- ja sovelluskäyntien analyysi kertoo, miten netin käyttö näkyy hyvinvoinnissa.