Uutiset

Homecoming Day toi satoja alumneja Töölön kampukselle

Kauppakorkeakoulun alumnipäivän pääpuhuja presidentti Martti Ahtisaari korosti puheessaan korkeakoulutuksen merkitystä yhteiskunnalle.
homecoming_day_2016_004web_fi.jpg

‒ Uskon vahvasti koulutuksen voimaan, presidentti Martti Ahtisaari sanoi. Sillä on myös vaikutuksensa yhteiskuntarauhaan, että ihmisillä on mahdollisuus tasa-arvoiseen koulutukseen, Ahtisaari sanoi.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun suurin alumnitapahtuma toi satoja alumneja takaisin kotikampukselleen. Tilaisuuden pääpuhujina olivat presidentti Martti Ahtisaari ja Marimekon Tiina Alahuhta-Kasko.

Presidentti Ahtisaari korosti puheessaan koulutuksen merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle.

‒ Perusopetuksen jälkeisellä koulutuksella on oltava riittävät resurssit, Ahtisaari sanoi.

Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Ahtisaari kuvasi maailman olevan nyt monimutkaisempi kuin koskaan ennen. ‒ Eilisen työkalut eivät ratkaise huomisen ongelmia, siksi hyvin resursoitua korkeakoulutusta tarvitaan, presidentti sanoi.
 

Tiina Alahuhta-Kasko

Marimekon toimitusjohtaja ja Kauppakorkeakoulun alumni Tiina Alahuhta-Kasko kuvasi puheessaan yritystoimintaa kansainvälisillä markkinoilla ja luotasi tulevaisuuden megatrendejä erityisesti design- ja muotiteollisuudessa. ‒ Paikallisten markkinoiden tuntemus on ehdotonta, Alahuhta-Kasko sanoi.

Hän listasi puheessaan myös taitoja, joita kokee työelämän tulevaisuudessa tarvitsevan. Ihmiskeskeisyys on Alahuhta-Kaskon mukaan keskiössä, kun puhutaan tulevaisuuden johtamisesta.

Myös rajat ylittävä monitieteisyys, kyky oppia uutta sekä rohkea ajattelu ovat avaimia menestykseen, Alahuhta-Kasko summasi.

Marimekko's president Alahuhta-Kasko: share the winnings essentials.

— Annika Artimo (@AnnikaArtimo)

Seminaarin paneelin veti Esko Aho, Aalto-yliopiston Executive in Residence. Panelisteja keskustelutti muun muassa se, ettei yritysmaailmassa ja politiikassa toimivat ihmiset vaihda työskentelemään "toiselle puolelle" kovinkaan helposti.

Salla Vainio palkittiin alumni-illallisella vuoden alumnin tittelillä.

Seminaariohjelmasta ja alumni-illallisesta koostuneen päivän aikana palkittiin myös vuoden alumni. .

on Kauppakorkeakoulun vuoden alumni! Nyt meni oikein!

— Esko Pyykkönen (@EPyykknen)

‒ Tämä on meidän koulu, Salla Vainio sanoi kiitospuheessaan muille alumneille. Hän lupasi työskennellä edelleen entisen opinahjonsa tulevaisuuden puolesta. ‒ On meidän kaikkien etu, että Kauppakorkeakoulu ja Aalto-yliopisto kehittyvät.

Good to be back

— Minna Kervinen (@MinnaKervinen)

äپٴᲹ:


#aaltobizhomecoming

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer sai OP Ryhmän Tutkimussäätiön kannustuspalkinnon

OP Ryhmän Tutkimussäätiö voi antaa palkintoja henkilöille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet taloustieteellistä tutkimusta säätiön tukemilla aloilla.
Palkinnon vastaanottivat Kielibuusti-hankkeen toimijat.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kari Sajavaara -tunnustuspalkinto Kielibuusti-hankkeelle yhteiskunnallisesti vaikuttavasta kieliin liittyvästä työstä

Palkittu hanke on tarttunut ajankohtaiseen keskusteluun siitä, millaisia mahdollisuuksia Suomeen muuttaneilla on oppia ja opiskella kotimaisia kieliä.
Laskentatoimen Capstone-kurssin yksi opiskelijaryhmä ja vastuuprofessorit
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Laskentatoimen maisteriopiskelijat työstivät Fiskarsin sijoitustarinaa

Opiskelijoiden työllä voi olla todellinen vaikutus yrityksen ja sen liiketoiminta-alueiden kokonaisarvoon ja tulokseen tulevaisuudessa.
Alumni Vesa Sironen
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Vesa Sironen: ”On hyvä, että opinnoissa on tiettyä huokoisuutta”

Kauppakorkeakoulun alumni, hallitusammattilainen Vesa Sironen opiskeli kandiksi Mikkelissä ja maisteriksi Töölössä, minkä lisäksi hän suoritti ITP:n ja IDBM:n erillisohjelmat Otaniemessä.