Huimat 2800 rekisteröitymistä tutkimusdatan hallinnan koulutuksiin tänä lukuvuonna
Avasimme viime syksynä tutkimusdatan hallinnan ja avoimen tieteen koulutuksemme kaikille, ja jatkoimme samaa linjaa myös keväällä. Osallistujia tuli Aalto-yliopiston lisäksi runsaasti myös muista suomalaisista ja eurooppalaisista yliopistoista ja organisaatioista sekä myös kauempaa, kuten Yhdysvalloista, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.
Koulutuksiimme rekisteröityneistä suurin osa oli tutkijoita ja yliopistojen ja tutkimuslaitosten palveluhenkilökuntaa. Kolmanneksi eniten oli tohtoriopiskelijoita, ja iloksemme mukana oli myös muutamia maisteri- ja kandivaiheen opiskelijoita.
Olemme todella ylpeitä Aalto Research Data Management Networkin ja erityisesti Data-agenttiemme työstä onnistuneiden koulutusten mahdollistamiseksi. Haluamme kiittää kaikkia koulutuksiin osallistuneita ja lisäksi lähettää erityiskiitokset kaikille palautetta antaneille.
Voit seurata YouTube-kanavaamme, niin saat aina tiedon uusista koulutustallenteista. Livekoulutukset jatkuvat taas syksyllä. Syksyn aikataulu rekisteröitymistietoineen päivitetään elokuussa tavalliseen tapaan Avoimen tieteen ja tutkimusdatan hallinnan koulutukset | Aalto-yliopisto -sivulle.
Toivottavasti näemme taas syksyn koulutuksissa!
Aalto tutkimuspalvelut YouTube-kanava
Hyvä tutkimusdatan hallinta mahdollistaa avoimen tieteen. Aalto-yliopisto tarjoaa palveluita, ohjeita ja tukea tutkijoille datanhallinnassa. Olemme avanneet kaksi kertaa vuodessa järjestettävät...
Lisätietoa Aalto-yliopiston datatuesta
Lue lisää uutisia
Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen
Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa
Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan
Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.Tutkimusportaalin PDF-tiedostot eivät avaudu
ACRIS-tutkimustietojärjestelmän tutkimusportaalin (research.aalto.fi) PDF-tiedostot eivät tällä hetkellä lataudu. Vikaa tutkitaan parhaillaan.