Uutiset

Ihmisen vaikutus maaperään esiin keramiikkataiteen keinoin

Working with Soil -projekti oli kesän ajan esillä tutkimuspaviljongissa Venetsian biennaalin yhteydessä. Syyskuusta alkaen siihen voi tutustua Aalto-yliopiston Beta Space -galleriassa.
Näytteitä Venetsian laguunista, kuva: Pauliina Purhonen
Näytteiden ottoa Venetsian laguunissa, kuva: Pauliina Purhonen

Traces from the Anthropocene. Working with Soil on monialainen tutkimusprojekti, jossa ihmisen toiminnan ekologisia seurauksia käsitellään keraamisen taiteen kautta. Projekti oli esillä kesän 2019 ajan Venetsian biennaalin yhteydessä Taideyliopiston koordinoimassa tutkimuspaviljonki Research Pavilion #3:ssa. Keskeistä hankkeessa on Aalto-yliopiston taiteilija-tutkijoiden ja ympäristöasiantuntijoiden yhteistyö. 

Koska keraamikot käyttävät perinteisesti paikallista maa-ainesta, projektissa käytettävä savi kerättiin Venetsian laguunin alueelta. Paikallinen maa-aines analysoitiin ihmisten ja teollisuuden aikaansaamien saasteiden määrittämiseksi. Paikallisesta tiilisavesta tehtiin suuria keraamisia muotoja, ja analyysin läpi käynyttä saastunutta maa-ainesta käytettiin lopuksi keraamisten muotojen maalaamiseen. Käsillä tekeminen ymmärretään projektissa filosofisena tilana, johon ympäristön liittyvät eettiset ja ekologiset ongelmat heijastuvat.

Working with Soil -ryhmä on shortlistattu The First International Whitegold Ceramic Prize-, jossa haetaan kulttuurisesti ja ympäristöllisesti tietoisia ja yhteiskunnallisesti osallistavia projekteja. Kymmenen poikkeuksellista ehdotusta valittiin yli sadan joukosta. Working with Soil -ryhmää johtaa Maarit Mäkelä. 

Traces from the Anthropocene: Working with Soil on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) yhteistyöprojekti. Projektissa on ollut mukana myös Kemian tekniikan korkeakoulu.

ղöä:

Tutkimuksen toteutti Aalto-yliopiston johtama kansainvälinen taiteilija-tutkijatyöryhmä: Maarit Mäkelä, professori, projektijohtaja, Riikka Latva-Somppi, taiteilija-tutkija, näyttelykuraattori, Priska Falin, taiteilija-tutkija, Pauliina Purhonen, tutkimusassistentti ja Tzuyu Chen, tutkimusassistentti. Kaikki työryhmän jäsenet ovat Aalto-yliopistosta.

Catharina Kajander, taiteilija, Aalto-yliopiston alumna, Ozgu Gundeslioglu, Akdenizin yliopisto, Turkki, Hannu Revitzer, Aalto-yliopisto.

Suomen ympäristökeskus (SYKE): Jussi Reinikainen, erikoistutkija, Outi Pyy, johtava asiantuntija, Ulla Ala-Ketola, viestintäasiantuntija, Hannele Ahponen, viestintäasiantuntija.

Näyttelytiimi: Aalto-yliopiston maisteriopiskelijat Tzuyu Chen ja Hanna Kutvonen.

Keskustelutilaisuus 26.9 2019

klo 15–18 Beta Space Galleriassa

15.0015.45 näyttelyn kuraattori Riikka Latva-Somppi esittelee näyttelyn ja kertoo hankkeesta

15.4516.00 näyttelyn viralliset lopettajaiset kuohuvan ja pikkusuolaisen kera

16.0017.00 pilaantuneiden maa-alueidenerikoistutkija Jussi Reinikainen Suomen Ympäristökeskuksesta kertoo pilaantuneen maan tilanteesta Euroopassa 

17.0018.00 keskustelua aiheesta hankkeen taiteilija-tutkijoiden ja SYKE:n asiantuntijan kanssa

Tilaisuus on ilmainen ja englanninkielinen.

äپٴᲹ:

Riikka Latva-Somppi
taiteilija-tutkija, näyttelykuraattori
Aalto-yliopisto
puh. 041 519 9181, riikka.latva-somppi@aalto.fi

Keramiikkataide tuo näkyväksi ihmisen maaperään jättämät jäljet

Traces from the Anthropocene: Working with Soil -projektissa tarkastellaan pilaantunutta maaperää Venetsian laguunin alueella. Projekti oli touko-elokuussa nähtävillä tutkimuspaviljongissa...

Kaksi naistaiteilijaa luomassa keramiikkataidetta Venetsian tutkimuspaviljongissa. Yksi istuu kuvan etualalla tuolilla ja tekee korkeaa maljakon muotoista esinettä, jossa näkyy hennosti naisen kasvot. Toinen henkilö on kuvassa taaempana, vähän kumartuneena, luoden isoa kulhoa.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026