Uutiset

Ilkka Niemelä Suomen hallitukselle: Innovaatiot ja kestävä kasvu karkaavat, jos maahanmuuttolinjaukset toteutuvat

Kansainvälisyys on vauhdittanut uusien innovaatioiden syntyä ja monen Aallosta ponnistaneen suomalaisen kasvuyrityksen taivalta. Aalto-yliopiston akateemisesta henkilökunnasta jo lähes puolet on taustaltaan muualta kuin Suomesta, ja opiskelijat tulevat yli 100 maasta.
Ilkka Niemelä in his official black ceremony clothes giving speech
"Kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi tarvitsemme kaikki parhaat voimat, kansallisuudesta riippumatta", sanoo Ilkka Niemelä. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopistosta on reilussa kymmenessä vuodessa kasvanut Suomen kansainvälisin ja maailman 47. kansainvälisin yliopisto. Tutkinto-opiskelijoita on 117 maasta, ja yliopiston akateemisesta henkilökunnasta eli tutkimus- ja opetushenkilökunnasta jo 48 prosenttia on taustaltaan muualta kuin Suomesta. 

Aallon viesti Suomen uudelle hallitukselle onkin selvä: hallitusohjelmassa suunniteltuja kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan ei pidä toteuttaa. 

"Suunnitelmat ovat herättäneet yhteisössämme ja koko suomalaisessa yliopistokentässä sekä yrityskumppaneissamme suurta huolta. Toteutuessaan kiristykset olisivat inhimillisesti järkyttävä asia – ja rapauttaisivat korkealaatuisen tutkimuksen ja opetuksen perustaa, jolle uudet innovaatiot, kestävä kasvu ja Suomen kilpailukyky rakentuvat", Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä korostaa. 

Yliopistojen taso maailmalla nousee koko ajan. Parhaiden tutkijoiden ja opiskelijoiden houkutteleminen auttaa Suomea pärjäämään kilpailussa. Ilman kovatasoista tutkimusta ei saada myöskään kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten investointeja, joita vaaditaan, jos Suomi haluaa nostaa TKI-rahoituksen 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. 

Yhdessä olemme vahvempia.

Ilkka Niemelä

Aallon tutkimusta kaupallistavista projekteista lähes puolessa tiimi on kansainvälinen. Eri puolilta maailmaa tulleiden ihmisten kohtaaminen on luonut pohjan myös monelle Aallosta ja sen kumppaneista ponnistaneelle suomalaiselle kasvuyritykselle, kuten maailman pienimpiä tutkasatelliitteja rakentavalle ICEYElle, huippuluokan ekokuitua kehittävälle Ioncellille ja kvanttitietokoneita rakentavalle IQM:lle. 

"Pitkälle koulutetuista kvanttialan erityisasiantuntijoista on kova kansainvälinen kilpailu. Suomen koko kvanttisektorin kasvun turvaamiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että Suomi pysyy houkuttelevana työnhakijoille. Nykyinen menestyksemme rakentuu juuri tälle osaamiselle ja huipputason tutkimuksen tuelle. Nykyisen hallituksen tehtävänä olisikin toiminnallaan varmistaa, että tämä maamme kehitys, kasvu ja menestys jatkuu myös tulevaisuudessa", sanoo IQM:n kansainvälisistä suhteista vastaava Juha Vartiainen, yksi yrityksen perustajista. 

”Kaavaillut kiristykset maahanmuutto-, työ- ja oleskelulupa-asioihin vievät yhteiskuntaamme väärään suuntaan. Monimuotoisuus on valtava mahdollisuus ja voimavara, ja voimakas kansainvälistyminen on myös Aallolle perustamisvaiheessa määritelty kansallinen erityistehtävä. Kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi tarvitsemme kaikki parhaat voimat, kansallisuudesta riippumatta. Yhdessä olemme vahvempia”, Niemelä sanoo. 

Kansainvälisyys ja monimuotoisuus olivat myös Ilkka Niemelän Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisissa pitämän puheen pääteema. Aalto-yliopisto kampanjoi myös sosiaalisessa mediassa kansainvälisen Suomen puolesta.

Niemelän ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajan Ida Parkkisen puheet löytyvät liitteinä uutisen lopusta.

ᲹٲٳٱܱԲö&Բ;

Ilkka Niemelä, rehtori, Aalto-yliopisto 
050 452 4690 (assistentti Hely Kilpeläinen) 
president@aalto.fi 

____________________________________________________________________

  • Aalto-yliopistossa on tutkinto-opiskelijoita 117 eri maasta ja henkilöstöä 93 eri maasta.  
  • Aallossa akateemisesta henkilökunnasta eli tutkimus- ja opetushenkilökunnasta 48 prosenttia ja väitöskirjatutkijoista 61 prosenttia on taustaltaan kansainvälisiä.  
  • Aalto nousi tänä vuonna Suomen ykköseksi kansainvälisessä QS-rankingissa, joka vertailee yliopistoja muun muassa kestävän kehityksen, opiskelijoiden työllistymisen, kansainvälisen akateemisen henkilöstön ja opiskelijoiden sekä kansainvälisten verkostojen määrän perusteella. Aallon sijoitus oli 109.  
  • Aallon kaupallistamishankkeista 49 prosentissa tiimeistä on mukana muualta kuin Suomesta tulevia osaajia. Kaupallistamisprojektit ovat Aallon tutkimuslähtöisiä projekteja, joita vasta valmistellaan kaupallistamiseen. Yksi mahdollinen polku on perustaa projektin pohjalta startup eli oma yritys, jossa aaltolaisia on usein osakkaana.  Rahoituksena toimii tällöin Business Finlandin R2B-rahoitus. 
Riitta Salmelin

Uusi Aalto-professori Riitta Salmelin etsii aivojen omaa “sormenjälkeä”

Aivokuvantaminen tempaisi Riitta Salmelinin mukaansa kolme vuosikymmentä sitten. Professorin mielestä ala on kypsynyt vaiheeseen, jossa alkuaikoina sivuutettuihin kysymyksiin voidaan nyt etsiä vastauksia.

Uutiset
Akateeminen kulkue matkalla lukuvuoden avajaisseremoniaan. Edessä Ida Parkkinen ja Ilkka Niemelä

Uusi lukuvuosi polkaistiin käyntiin

Aalto Day One -päivänä yliopisto ilmaisi Suomen hallitukselle huolensa maahanmuuttolinjauksista ja korosti yhteisöllisyyden merkitystä.

Uutiset
Recipients of Aalto Awards on Aalto Day One 2023

Aaltolaisia palkittiin vaikuttavasta työstä

Yliopiston tunnustuspalkinnot saivat teknillisen fysiikan laitoksen tutkijat, Pikku-Finlandian tekijät ja opiskelijavappu, laatuauditointitiimi sekä projektit Kielibuusti, Finland Works ja Finland Studies – katso videot ja tilaisuuden tallenne!

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Oppimiskeskus
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aistiystävällinen lepohuone nousi opiskelijoiden suosikki-ideaksi

Vuoden 2025 osallistavan budjetoinnin äänestyksen voittaja selvisi marraskuun lopussa.
Kaksi ihmistä, Matti Alahuhta ja Sari Baldauf, istuvat harmaissa nojatuoleissa tumman verhon edessä. Toinen pukeutunut siniseen pukuun, toinen ruskeaan mekkoon.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila

Monialainen kandidaattiohjelma yhdistää tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua.
Ohjelman ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027.
Kaksi ihmistä seisoo huoneessa, jossa on siniset, piikikkäät seinät ja lattia, todennäköisesti kaiuton huone akustiikan testaukseen.
Yliopisto Julkaistu:

Seuraa Sähkötekniikan korkeakoulua LinkedInissä!

LinkedInin lisäksi löydät meidät Facebookista, Instagramista ja TikTokista.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kevät tuo uutuuksia UniSportiin – katso, mitä on luvassa!

Uusi vuosi alkaa UniSportilla energisesti ja tuo mukanaan paljon uutuuksia Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opisekelijoille – mm. uudet ryhmäliikuntatunnit kampuksilla, Viikin liikuntakeskuksen suunnitelmat, ilmainen haaste ja paljon muuta.