Uutiset

Ilkka Tomperi on nimitetty Aalto-yliopiston kiinteistösijoittamisen työelämäprofessoriksi

"Kiinteistöala ja kiinteistösijoittamisen kenttä ovat murrosvaiheessa, mikä tekee tehtävästä erityisen mielenkiintoisen”, sanoo Ilkka Tomperi.
Ilkka Tomperi

KTT Ilkka Tomperi (s. 1975) on nimitetty Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kiinteistösijoittamisen työelämäprofessoriksi (Professor of Practice) ajalle 1.8.2022–31.7.2027. Tehtävä sijoittuu rakennetun ympäristön laitokselle, kiinteistötalouden tutkimusryhmään.

Tomperi jatkaa samalla päätyössään YIT:n Kiinteistökehitys-segmentin johtajana, jossa hän aloitti vuonna 2021. Hän on aiemmin toiminut useita vuosia työeläkevakuutusyhtiö Varman kiinteistöistä vastanneena sijoitusjohtajana sekä CapManin, Franklin Templetonin ja Valtion Eläkerahaston palveluksessa. Tomperi on kansainvälisesti arvostettu asiantuntija ja hän ollut INREVin (Investors in Non-Listed Real Estate Vehicles) hallituksen jäsen vuodesta 2017 lähtien. INREV on keskeinen toimija epäsuoran eurooppalaisen kiinteistösijoittamisen alalla. Hän on myös Vaasan ylipiston englanninkielisen Finance-maisteriohjelman neuvonantajaryhmän (Advisory Board) jäsen.

”Kiinteistöala muodostaa pohjan Suomen kansallisvarallisuudelle ja kerää ison osan kaikista sijoituksista. Olen iloinen saadessamme joukkoomme Ilkka Tomperin, arvostetun kansainvälisen asiantuntijan kiinteistösijoittamisen alalla, joka pystyy erinomaisesti yhdistämään akateemisen opetuksen ja tutkimuksen yksityisen sektorin ja kiinteistösijoittajien kanssa”, toteaa Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis.

”On hienoa päästä mukaan kiinteistötalouden tutkimusryhmään ja opettamaan kiinteistösijoittamista yhdistäen teoriaa käytäntöön. Kiinteistöala ja kiinteistösijoittamisen kenttä ovat murrosvaiheessa monella tapaa, joten myös nimityksen ajankohta tekee tehtävästä erityisen mielenkiintoisen”, sanoo Ilkka Tomperi.

Tomperi väitteli Vaasan yliopistossa vuonna 2005 kauppatieteiden alalta. Väitöskirjan aiheena oli Liquidity Effects, Timing and Reasons for Open-Market Share Repurchases. Vuonna 2009 The European Real Estate Society palkitsi hänen kiinteistösijoittamista käsittelevän artikkelinsa parhaana. Tomperi on kirjoittanut muun muassa artikkelin Performance of Private Equity Real Estate Funds, Journal of European Real Estate Research (2010).

Hän on toiminut vierailevana opettajana Vaasan yliopiston rahoituksen maisteriohjelmassa vuodesta 2002 alkaen ja kouluttajana INREVin kiinteistöalan ammattilaisille tarjoamilla kursseilla vuodesta 2010 alkaen.

Professor of Practice (työelämäprofessori) on määräaikainen ja osa-aikainen tehtävä, johon kutsutaan yritysten tai julkisen alan johtajia ja asiantuntijoita toimimaan kehittäjänä ja sillanrakentajana yliopiston ja teollisuuden välillä. Työprofiilin painopiste on opettamisessa.

Yhteystiedot:

Ilkka Tomperi
ilkka.tomperi@aalto.fi (1.8.2022 alkaen)
Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden korkeakoulu, rakennetun ympäristön laitos

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Erdal Aydin
Nimitykset Julkaistu:

Erdal Aydin on nimitetty määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle

PhD Erdal Aydin on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on Kemiallisten prosessien säätö ja automaatio.
Raitapaitainen henkilö nojautuu valkoiseen pyöreään pylvääseen vihreää seinää vasten, kädet yhdessä
Nimitykset Julkaistu:

Emrecan Gulay aloitti data-agenttina Kauppakorkeakoulussa

Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Henkilö, jolla lyhyet tummat hiukset ja musta paita, kasvot sumennettu, vaalea harmaa tausta
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hironori Yoshida: “Koneiden tulee mukautua materiaaleihin, ei päinvastoin"

Muotoilun professori uskoo, että muotoilun tulevaisuus on epäsäännöllisyyden hyväksymisessä, ei sen poistamisessa. Hänen tutkimuksensa yhdistää muotoilun, tekoälyn ja robotiikan.
Professor Charles Cai
Nimitykset Julkaistu:

Charles Cai on nimitetty Associate Professorin tehtävään Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle

PhD Charles Cai on nimitetty Aalto-yliopiston Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle tenure track -urapolulle vakituiseen Associate Professorin tehtävään 1.8.2026 alkaen. Professuurin ala on Kestävät biotuotteet ja prosessit.