Jaakko Honko -luento toi yhteen lähes 400 alumnia
Kansleri Jaakko Hongon nimeä kantava yleisöluento järjestetään Kauppakorkeakoulussa kahden vuoden välein. 4.4. järjestetty luento kokosi yhteen lähes 400 Kauppakorkeakoulun alumnia.
Tämän vuoden puhuja oli Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Hän luennoi rahoitusmarkkinoista ja niiden sääntelymekanismeista erityisesti vuoden 2007 finanssikriisin jälkeen.
Erkki Liikanen: Rahoitusmarkkinat ja niiden sääntely kriisien jälkeen. ja esityksen .
Jaakko Honko -mitaleilla palkittiin
Luennon lisäksi tilaisuudessa myönnettiin Jaakko Honko -mitalit. Ne annetaan tunnustuksina henkilöille, joiden katsotaan merkittävällä tavalla vaikuttaneen elinkeinoelämän tai kauppa- ja taloustieteellisen tutkimuksen edistämiseen.
Palkitut:
Tekniikan tohtori, Outotec Oyj:n ja Devco Partners Oy:n hallitusten puheenjohtaja Matti Alahuhta
Reiman toimitusjohtaja Elina Björklund
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun laskentatoimen professori Seppo Ikäheimo
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Pekka Ilmakunnas
Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas
Varman toimitusjohtaja Risto Murto
Oulun yliopiston taloustieteiden professori Mikko Puhakka
Sampo-konsernin, UPM:n ja Nordean hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos
Palkitut Mikko Puhakka (vas.), Risto Murto, Seija ja Pekka Ilmakunnas, Seppo Ikäheimo, Elina Björklund sekä Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön toiminnanjohtaja Arto Mäenmaa, Yrjö Jahnssonin säätiön toiminnanjohtaja Elli Dahl ja dekaani Ingmar Björkman.
Jaakko Honko -luento
Kansleri Jaakko Hongon nimeä kantava luento järjestetään yhteistyössä Yrjö Jahnssonin säätiön (YJS), Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön kanssa.
Jaakko Honko (1922–2006) toimi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun edeltäjän Helsingin kauppakorkeakoulun professorina vuodesta 1960 sekä sittemmin rehtorina ja kanslerina 1969–1989. Hän teki merkittävän työn taloustieteiden ja liiketoimintaosaamisen kehittäjänä. Lisäksi Honko oli Yrjö Jahnssonin säätiön kunniapuheenjohtaja.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen
Valtiotieteen maisteri Erkki Liikanen on ollut Suomen Pankin pääjohtaja vuodesta 2004 lähtien. Hän on aiemmin toiminut EU:n komissaarina, suurlähettiläänä ja valtiovarainministerinä. Hän on myös yksi Euroopan keskuspankin neuvoston pitkäaikaisimmista jäsenistä.
Koulutukseltaan Erkki Liikanen on kansantaloustieteilijä. Hänellä on valtiotieteiden kandidaatin tutkinto (kansantaloustiede) Helsingin yliopistosta. Hänet on promovoitu kunniatohtoriksi Teknillisessä korkeakoulussa (2003) ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa (2011).
Luennon jälkeen nautittiin buffet-tarjoiluista. Etualalla keskustelevat taloustieteen professori Juuso Välimäki (vas.) ja laskentatoimen professori Seppo Ikäheimo.
äپٴᲹ:
alumni-biz@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Aallon Opetusvaikuttaja-palkinto elokuvataiteen laitokselle – pitkä työ näkyy kansainvälisenä menestyksenä
Elokuvataiteen laitos sai Aalto-yliopiston Opetusvaikuttaja-palkinnon tunnustuksena laadukkaasta ja vaikuttavasta opetuksestaan.
Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa
Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.
Aaltolaisia palkittiin erinomaisesta työstä
Lukuvuoden avajaisissa palkitut projektit ja teot yhdistävät aaltolaisia ja ilmentävät Aalto-henkeä – onnittelut kaikille!