Uutiset

KAJ-yhtyeen Eurooppaa kiertänyt sauna mallinnettiin 3D:nä – Aalto-yliopisto tallentaa Pohjanmaan kulttuuriperintöä virtuaalitodellisuuteen

Digitaalisesti älykäs, visuaalinen ja kierrätettävä kulttuuriperintö -hanke mallintaa Pohjanmaan kulttuuriperintöä, kuten museoita, rakennuksia ja esineitä.
Liikuteltava sauna ja Vöyrin kunnanvirasto taustalla. Kolme lippua ja suuri digitaalinen kello näkyvissä.
Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti eli MeMo on ollut Pohjanmaan kiertueella mallintamassa paikallisia museoita, rakennuksia ja esineitä – myös tämän KAJ:n saunan.

Kuka tahansa voi kurkistaa sisään Euroopan sydämet valloittaneen KAJ-yhtyeen kuuluisaan saunaan, sillä se on nyt mallinnettu 3D:nä. Aalto-yliopiston tutkijat kuvasivat saunan Vöyrillä osana laajempaa hanketta, jossa tallennetaan pohjalaista kulttuuriperintöä uudella tavalla. 3D-malli saunasta on nyt vapaasti ladattavissa 

Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti eli MeMo on parhaillaan Pohjanmaan kiertueella mallintamassa paikallisia museoita, rakennuksia ja esineitä. Tarkoituksena on kehittää uudenlaisia tapoja visualisoida ja pelillistää kulttuuriperintöä, ja näin innostaa nuoria sen pariin. Samalla luodaan saavutettavia virtuaalikokemuksia – teekkarimaisella rohkeudella, MeMon johtaja Hannu Hyyppä muistuttaa. Mallinnusta tehdään useilla erilaisilla 3D-teknologioilla.

”Drooniteknologialla mallinnamme rakennetun ympäristön. Tätä yhdistetään sitten laserkeilausaineistoon, jota otetaan sekä ulkoa että sisältä. Erilaiset kamera-aineistot varmistavat, että väriarvot ovat fotorealistisia. Sisätilamallintamisella saadaan lisäksi nopea malli, joka hahmottaa sisätilan eri tilojen väliset etäisyydet”, Hyyppä kertoo.

Melodifestivalenin ja Euroviisujen myötä suomalaisten laajempaan tietoisuuteen nousseella Vöyrillä eletään yleisesti kulttuurista murroshetkeä. Nykyinen Vöyri on syntynyt kolmen kunnan (Vöyrin, Maksamaan ja Oravaisten) liitoksesta, ja ne mieltävät Hyypän mukaan juuri nyt itsensä ensimmäistä kertaa yhtenäiseksi Vöyriksi ja siksi myös KAJ'n sauna oli tärkeä mallintaa. 

”Tätä yhteenkuuluvuutta edesauttaa Euroviisujen KAJ-ilmiö ja sen kautta aineeton kulttuuriperintö eli saunominen”, Hyyppä pohtii.

Vöyrin kirkko, joka on Suomen vanhin yhä käytössä oleva puukirkko, on myös mallinnettu osana hanketta. Ensi vuonna 400-vuotisjuhlia viettävä kirkko on menossa peruskorjaukseen, ja fotorealistiset 3D-mallit auttavat kuntalaisia hahmottamaan tulevia muutoksia.

Hankkeen virallinen nimi on Digitaalisesti älykäs, visuaalinen ja kierrätettävä kulttuuriperintö, ja se toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin kanssa. Tavoitteena on siirtää huipputason tutkimusosaamista alueelle ja kehittää uudenlaisia tapoja dokumentoida ja jakaa kulttuuriperintöä – kuten vaikkapa juuri KAJ'n saunaa.

Saunamallinnus löytyy .

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.