Uutiset

Kaksi työelämäprofessoria nimitetty vesitekniikan alalle

Vesitekniikan opetus saa vahvistusta työelämästä, kun Elin Lavonen ja Ilkka Miettinen aloittavat työelämäprofessorin tehtävissä touko-kesäkuussa Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitoksella.
Water Engineering Aalto University
Professor of Practice Elin Lavonen
Tyelämäprofessori Elin Lavonen

PhD Elin Lavonen on nimitetty työelämäprofessoriksi ajalle 1.5.2023–30.4.2028. TkT Ilkka Miettinen aloittaa viisivuotiskautensa 1.6.2023. Molempien professuurien ala on puhtaan veden teknologiat (Clean Water Technologies). 

Elin Lavonen jatkaa samalla päätyössään BioCell Analytica AB:n vesiasiantuntijana ja myynti- ja markkinointijohtajana Uppsalassa, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2021 alkaen. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa juomaveteen ja vesitekniikkaan liittyvissä asiantuntijatehtävissä Veolia Water Technologiesin, Norrvattenin sekä Tukholman vesi- ja jätehuollosta vastaavan Stockholm Vatten och Avfallin palveluksessa.

Lavonen väitteli Tukholman yliopistossa vuonna 2015 ympäristöarvioinnin alalta. Hänen tutkimusaiheitaan ovat muun muassa juomaveden mikrobiologiset ja kemialliset riskit, uudet menetelmät juomaveden laadunvarmistuksessa ja juomaveden valmistus uusilla puhdistustekniikoilla ja luonnolliset orgaaniset aineet vedessä.

Yhteystiedot

Elin Lavonen
elin.lavonen@aalto.fi (1.5.2023 alkaen)
elin.lavonen@biocellanalytica.se

Professor of Practice Ilkka Miettinen
Työelämäprofessori Ilkka Miettinen.

Ilkka Miettinen jatkaa päätyössään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtavana tutkijana, jossa hän on toiminut eri tehtävissä jo 1990-luvulta alkaen. Hänen erikoisalansa on mikrobiologinen vesitutkimus. Miettinen on vesiepidemioiden, vesimikrobiologian ja talousveden tuotannon asiantuntija.

Miettinen on toiminut Kuopion yliopiston ympäristömikrobiologian ja juomaveden käsittelyn dosenttina vuodesta 2003 alkaen. Hän väitteli Kuopion yliopistossa filosofian tohtoriksi ympäristötieteiden alalta vuonna 1999.

Yhteystiedot

Ilkka Miettinen
ilkka.miettinen@thl.fi
ilkka.miettinen@aalto.fi (1.6.2023 alkaen)

”Puhdas vesi ja vesihuollon luotettavuus on kriittinen tekijä ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Suomessa sitä on totuttu pitämään itsestäänselvyytenä, mutta tarvitsemme tutkimusta ja opetusta, jotta maailmalla arvostettu vesiosaamisemme säilyy korkealla tasolla. Alalla tarvitaan jatkuvasti uusia osaajia”, muistuttaa vesihuoltotekniikan professori Riku Vahala.

Professuurit on lahjoittanut Erkki Paasikiven säätiö, joka tukee puhtaan talousveden ja talotekniikan tutkimus- ja koulutushankkeita Suomessa sekä tähän liittyvää kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä.  

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Erdal Aydin
Nimitykset Julkaistu:

Erdal Aydin on nimitetty määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle

PhD Erdal Aydin on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on Kemiallisten prosessien säätö ja automaatio.
Ryhmä mustissa ja kultaisissa asuissa heittää hopeapalloja valoisassa tanssisalissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kun atomit alkavat tanssia – Aalto-yliopistossa metallurgia muuttui koreografiaksi

Dance Metallurgy -pilottikurssilla kupari-ionit saivat liikkeen ja kasvot. Kun vihreän siirtymän tärkeä metalli pääsi tanssilattialle, vaikeilta tuntuvat kemian ilmiöt avautuivat aivan uudella tavalla.
Raitapaitainen henkilö nojautuu valkoiseen pyöreään pylvääseen vihreää seinää vasten, kädet yhdessä
Nimitykset Julkaistu:

Emrecan Gulay aloitti data-agenttina Kauppakorkeakoulussa

Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Henkilö, jolla lyhyet tummat hiukset ja musta paita, kasvot sumennettu, vaalea harmaa tausta
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hironori Yoshida: “Koneiden tulee mukautua materiaaleihin, ei päinvastoin"

Muotoilun professori uskoo, että muotoilun tulevaisuus on epäsäännöllisyyden hyväksymisessä, ei sen poistamisessa. Hänen tutkimuksensa yhdistää muotoilun, tekoälyn ja robotiikan.