Uutiset

”Kannattaa kurkistaa tuttuuden taakse - epätyypilliset teot tuovat iloa arkeen”

Taiteen maisteri Oona Tikkaoja tutkii väitöksessään yllättävien tapahtumien, arjen anomalioiden, yhteisiä piirteitä sekä tarjoaa keinoja löytää niiden avulla arkeamme avartavia näkökulmia.
Punatukkainen silmälasipäinen nainen katsoo kameraan musta takki ja värikäs kaulaliina yllään.
Kuva: Pekka Tallqvist

Mitä tutkimuksesi käsittelee?

"Tutkimukseni taustalla on havainto siitä, että tutut arjen ilmiöt ovat huomattavasti monimutkaisempia ja ihmeellisempiä kuin miltä ne nopeasti vilkaistuna näyttävät. Tuttuja ilmiöitä ei ole kuitenkaan helppo tutkia, sillä ne ovat aivan liian lähellä. Huomasin, että saan uuden näkökulman arjen ilmiöihin kiinnittämällä huomiota tilanteisiin, joissa tuttuus hetkeksi katoaa. Nämä hetket, arjen anomaliat, ovat keskelle arjen tasaista virtaa syntyviä ohikiitäviä, yllättäviä tapahtumia.  Anomalia saa kokijansa pysähtymään hetkeksi, kun tilanne ei etenekään kuten hän aiempien kokemustensa perusteella olettaa. Anomalioita syntyy spontaanisti, mutta niitä voi myös järjestää tarkoituksella.

Kysyn tutkimuksessani, miten näiden anomalioiden avulla voisi nähdä tuttujen asioiden ja tilanteiden tarjoaman mahdollisuuksien runsauden ja löytää niihin uutta näkökulmaa. Tarkastelen tutkimuskysymystä kokemuksen ja tekemisen kautta. Pyrin löytämään yhteisiä piirteitä ihmisten kokemista hämmennyksen hetkistä, jotta voisin hyödyntää niitä uusien arjen anomalioiden synnyttämiseen. Työ liittyy avant-garden perinteeseen ja siinä korostuvat halu vaikuttaa maailmaan laajasti ja tehdä kaikille avointa taidetta. Kehitän työssäni työskentelymenetelmiä, jotka ovat saavutettavia kaikille ihmisille, ei vain ammattitaiteilijoille.

Reality tinkering eli ”todellisuusväsäily” on työskentelytapa, jonka olen kehittänyt tutkimusprosessini tuloksena. Todellisuusväsäily on kaikille mahdollista, sillä se ei vaadi erityistaitoja tai suuria resursseja. Väsäilyä voi tehdä joko aiheuttamalla keskeytyksiä arjen yllätyksettömään sujuvuuteen tai tarkentamalla huomionsa arjen yksityiskohtiin havaitakseen syvemmin niiden monipuolisuuden."

Korona-aika antoi minulle uuden näkökulman siihen, miten tärkeää onkaan kyetä iloitsemaan lähellä olevista ihmeistä."

Oona Tikkaoja

Mikä siinä on tärkeää?

"Reality tinkering on eettinen menetelmä, joka tähtää maailmaa arvostavan ja siihen osallistuvan asenteen vahvistamiseen. Se perustuu vahvasti sekä-että -ajatteluun joko-tai -ajattelun sijaan. Väsäilijät kykenevät näkemään käyttämiensä materiaalien tai esineiden suunnitellun merkityksen lisäksi niissä piileviä mahdollisuuksia. Arjen anomalioiden kanssa työskentely on strategia, jota voi hyödyntää oman elämän muokkaamisessa todella omaksi kiinnittämällä huomiota asioihin lähellään.

Väitöstutkimuksen osana kehitetyn 8x8x8-pelin avulla voi tutkia arjen normaalin rajoja.
8x8x8 on pelinkaltainen ajatustyökalu, jonka avulla voi tutkia arjen normaalin rajoja. Työkalun kahdeksantahokkaat voi printata osoitteesta everydayanomalies.com ja taitella.

Tämä lähestymistapa tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää ympärillämme olevaa runsautta ja helpottaa jatkuvaa kaipuutamme uuteen. Uskon, että se sekä rauhoittaa levottomuuttamme että tuo kestävämpiä ratkaisuja iloisen elämän rakentamiseen.

Esittelen väitöskirjassani kehittämiäni pelinkaltaisia työkaluja, joita kuka tahansa voi hyödyntää apuna epätyypillisten tekojen suunnittelussa. Olen myös kerännyt kokoelman tarinoita epätyypillisistä tapahtumista, joita voi käyttää inspiraationa arjen elävöittämisessä. Näitä anomalioita olen myös analysoinut ja löytänyt niille ominaisen draaman kaaren. Lisäksi olen tehnyt seitsemän taiteellista kokeilua eli itse järjestämääni epätyypillistä tekoa. Niihin voi tutustua ja työkaluja ladata osoitteessa everydayanomalies.com."

Mitä siitä voi seurata?

"Aloitin tutkimukseni jo kymmenen vuotta sitten. Pandemian ja kiihtyvien ympäristöongelmien vuoksi se on nyt huomattavasti ajankohtaisempi kuin tuolloin. Olen itse innokas matkustaja ja uusien ympäristöjen tutkija, mutta tilanne on vaatinut pysymään kotona ja lähiluonnossa. Tutkimuksen viimeisteleminen korona-aikaan antoi minulle uuden näkökulman siihen, miten tärkeää onkaan kyetä iloitsemaan lähellä olevista ihmeistä.

Tutkimukseni perusteella väitän, että on mahdollista, ainakin ajoittain, ylläpitää uteliasta ja kunnioittavaa asennetta, jonka läpi maailmaa katsottaessa mikään ei ole itsestään selvää tai pinnallista. Väitöstutkimuksessani tarjoan erään mahdollisen lähestymistavan, jonka avulla tämä asenne voidaan saavuttaa."

Oona Tikkaojan väitöskirja Reality Tinkering. An Artistic Approach to the Abundance of the Familiartarkastettiin Aalto-yliopistossa 12. maaliskuuta.

äپٴᲹ:

Oona Tikkaoja, oona.tikkaoja@aalto.fi, puh. 0406744188

Väitöksen tuloksia ja työkaluja:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ruskeasävyinen asetelma tukista, massasta, kuidusta, lankakartiosta ja neuleesta, puusta tekstiiliksi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

1600-luvun laivanhylyn matka jatkuu ainutlaatuisena neulemekkona

Aalto-yliopiston tutkijat valmistivat Hahtiperän hylyn ylijäämäpuusta tekstiilikuitua, kehräsivät sen langaksi ja neuloivat mekoksi uudella, tekoälyä hyödyntävällä teknologialla.
Pieni mutkitteleva puro, kiviä ja korkeaa ruohoa aurinkoisessa puistossa, taustalla puita ja nurmikkoa
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja

Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä.
A person typing on a laptop, with notebook and table open, sun shines on the items
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Digiklinikka paransi hoidon saatavuutta Pohjanmaalla – vaikutuksia tutkittiin poikkeuksellisen laajassa satunnaistetussa kokeilussa

Aalto-yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Turun yliopiston tutkijat selvittivät, millaiset ihmiset käyttivät perusterveydenhuollon chat-palveluita ja miten ne vaikuttivat palveluiden käyttöön Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Uudet e-kirjasovellukset korvaavat Adobe Digital Editions -ohjelman 20.5. alkaen

DRM (Digital Rights Management) -suojattujen e-kirjojen lataaminen muuttuu palveluissa Ebook Central, EBSCO eBooks ja VLeBooks. Adobe Digital Editions korvataan uusilla, saavutettavuutta paremmin tukevilla sovelluksilla.