ºÚÁÏÍø

Uutiset

Kärsivällisyyttä edellyttävät kilpailutoimenpiteet tuottavat parhaiten

Tutkijoiden mukaan helposti ennakoitavilla kilpailutoimenpiteillä on vaikea tehdä huipputulosta.

Suurimmat voitot piilevät kilpailutoimenpiteissä, joiden tulosvaikutukset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä, väittää Aalto-yliopiston, VTT:n ja Virginian yliopiston tutkijoista koostuva tiimi tuoreessa tutkimuksessaan.

Juuri tällaisia investointeja monet yritykset kuitenkin karttavat. Tutkimus osoittaa, että kilpailutoimenpiteiden ja niiden positiivisen tulosvaikutuksen välisen aikaeron pituudella on suora yhteys yritysten investointihalukkuuteen.

‒ Investoinnit tuotekehitykseen ja markkinointiin sitovat organisaation resursseja ja synnyttävät kuluja. Tulokset näkyvät kuitenkin vasta tietyn ajan kuluttua. Havaitsimme, että tämä viive johtaa systemaattiseen ali-investointiin, sanoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Jukka Luoma.

Huteja ja kunnareita

Tutkijoiden mukaan kilpailutoimenpiteillä, joiden tulokset näkyvät nopeasti yrityksen tuloksessa, voi olla vaikea tehdä kovaa tulosta.

‒ Hinnanalennukset ja myynnin lisäämiseen tähtäävät markkinointiviestintäkampanjat ovat houkuttavia kilpailutoimenpiteitä, koska niiden tulosvaikutukset ovat mitattavia ja näkyvät kohtalaisen lyhyellä aikajänteellä. Sama pätee kuitenkin myös kilpailijoihin, jolloin toimenpiteiden tulosvaikutus jää helposti toivottua pienemmäksi, Luoma sanoo.

Tutkijat kehottavatkin yritysjohtajia etsimään kilpailutapoja, joiden liiketoiminnallinen mielekkyys ei ole kilpailijoille itsestään selvää tai saman tien pääteltävissä yrityksen tuloksesta. Kärsivällisyyttä edellyttävät kilpailukeinot ovat vähemmän käytettyjä, ja siksi paremmin tuottavia.

‒ Ilman muuta lähestymistavassa on riskinsä. Voi tulla huteja, mutta myös kunnareita, Luoma pohtii.

Tutkimusryhmä sovelsi laskennallisen mallintamisen menetelmiä tutkiakseen aikaviiveiden merkitystä yritysten välisessä kilpailussa. Laskennallisen mallintamisen avulla voidaan tutkia systemaattisesti monimutkaisia syy-seurausketjuja, kuten yritysten välistä kilpailua.

‒ Tämäntyyppisiä menetelmiä on sovellettu laajasti eri tieteenaloilla, ja niillä on paljon potentiaalia myös liikkeenjohdon monimutkaisten ilmiöiden tarkastelussa, toteaa VTT:n tutkija Sampsa Ruutu.

Tutkimus julkaistiiin tällä viikolla Strategic Management Journalissa. Sama tutkimus sai aiemmin (2014) parhaan strategista johtamista käsittelevän paperin palkinnon European Academy of Management Annual Meeting -konferenssissa.

Tutkimuksen tekoon osallistuivat Jukka Luoma, tutkija Sampsa Ruutu (VTT), professori Adelaide Wilcox King (Virginian yliopisto) sekä professori Henrikki Tikkanen (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ja Tukholman yliopiston kauppakorkeakoulu).

(onlinelibrary.wiley.com9

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹

Jukka Luoma
Apulaisprofessori, markkinointi
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
puh. 040 353 8412
jukka.luoma@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
Yleisö modernissa luentosalissa kuuntelee edessä istuvaa paneelia ja katsoo suurta näyttöä.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Vastuullista yrittäjyyttä käytännössä: INNOVA Europe Summit toi 11 startup-tiimiä Aalto-yliopistoon

Neljäs vuotuinen Summit-tapahtuma toi INNOVA Europe -partneriyliopistot, opiskelijoiden startup-tiimit ja yrittäjyysekosysteemien asiantuntijat Aalto-yliopistoon edistämään vastuullista yrittäjyyttä kaikkialla Euroopassa.
Omistajuuden professori Samuli Knüpfer. Kuva: Nita Vera
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Samuli Knüpfer selvittää Ruotsin rahastoeläkemallin soveltamista Suomeen

Ruotsin rahastoeläkemallissa lakisääteisestä eläkemaksusta 2,5 prosenttia ohjataan rahastoeläkkeeseen.
professori Mai Anttila
Yliopisto Julkaistu:

Mai Anttila in memoriam

Markkinoinnin emeritaprofessori Mai Anttila on kuollut.