Uutiset

Kaupan opetuksella on pitkät perinteet Kauppakorkeakoulussa

Seuraavassa Better Business – Better Society -seminaarissa keskustellaan siitä, millä tavoin ja mihin suuntaan kaupan ala on nyt uudistumassa.
Kuvassa Arto Lindblomin, Juhani Pekkalan ja Lasse Mitrosen kuvat sekä teksti Uudistuva kauppa vihreällä taustalla
Torstaina 5.11. järjestettävässä etäseminaarissa on keskustelemassa myös muiden muassa diplomikauppias Markku Hautala K-Citymarket Järvenpäästä.

Kauppakorkeakoulu on tehnyt jo pitkään töitä kaupan alan opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi. Itse asiassa Suomen ensimmäinen kaupan professuuri perustettiin vuonna 1996 juuri Helsingin kauppakorkeakouluun. Kaupan oma maisteriohjelma puolestaan käynnistettiin vuonna 2005. Aalto-yliopiston perustamisen myötä tämä kaupan alan erityiskysymyksiin keskittynyt maisteriohjelma integroitiin osaksi laaja-alaisempaa markkinoinnin tutkinto-opetusta.

Aalto-yliopistossa annettavalle kaupan opetukselle on aina ollut luonteenomaista hyvin tiivis yhteistyö elinkeinoelämän kanssa. Kaupan kursseilla vierailee säännöllisesti kaupan alan liikkeenjohtajia, ja opiskelijat tekevät harjoituksia ja ryhmätöitä kaupan alan ajankohtaisiin teemoihin ja kysymyksiin keskittyen. Kurssien sisältöjä myös uudistetaan jatkuvasti opiskelijapalautteen ja alan muuttuvien osaamistarpeiden pohjalta.

“Kaupan alan opetuksessamme pyrimme käsittelemään juuri sellaisia asiakokonaisuuksia ja teemoja, jotka ovat kaupan toimialalle keskeisiä ja, jotka edistävät opiskelijoidemme valmiuksia toimia kaupan alan vaativissa asiantuntija- ja esimiestehtävissä”, sanoo professori ja markkinoinnin laitoksen johtaja Arto Lindblom.

Kaupan alaan keskittyvän opetustoiminnan ohella Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tehdään korkeatasoista akateemista kaupan alan tutkimustyötä. Tutkittavien ilmiöiden kirjo on hyvin laaja ja tutkimustyössä sovelletaan erilaisia taustateorioita ja tutkimusmenetelmiä. Tämä joskus hyvin abstraktilta vaikuttava tutkimustyö ei välttämättä aina näy suoraan alan yrityksille, mutta välillisesti sen merkitys on sitäkin suurempi. Tutkimustyö on se perusta, jonka varaan yliopistoissa annettava opetus pohjaa.

Torstaina 5. marraskuuta järjestettävässä Better Business – Better Society -seminaarissa keskustellaan laajemmin kaupan alan opetuksesta ja tutkimustyöstä sekä siitä, millä tavoin ja mihin suuntaan kaupan ala on nyt uudistumassa.

Arto Lindblom
Professori

Lasse Mitronen
Professor of Practice

Juhani Pekkala
Executive in Residence

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Monika Liikamaa vasemmalla, opiskelijat Malhar Bagi ja Tina Suomi haastattelevat
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

”Töihin täytyy tarttua ja rima pitää asettaa korkealle”

Monika Liikamaa on aloittanut Kauppakorkeakoulussa johtavana työelämäasiantuntijana.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.