ºÚÁÏÍø

Uutiset

Kauppakorkeakoulun 17. promootiota juhlistettiin toukokuussa 2026

Kauppakorkeakoulun promootio oli promovendeille kolmipäiväinen juhla, joka alkoi lehvänsitojaisilla ja päättyi sillilounaaseen.
Kauppakorkeakoulun promootiokulkue 2026
Promootiokulkue eteni kohti Temppeliaukion kirkkoa. Kulkuetta johti juhlamenojen ohjaaja, professori Seppo Ikäheimo. Kuva: Aalto-yliopisto / Matti Ahlgren

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun 17. promootiota juhlistettiin 21.–23.5.2026. Promootio on perinteikäs ja arvokas akateeminen juhla, jossa valmistuneet maisterit ja tohtorit vihitään osaksi tiedeyhteisöä ja hyväksytään perinteen mukaisesti sen täysivaltaisiksi jäseniksi. 

Maistereiden ja tohtoreiden lisäksi Kauppakorkeakoulussa promovoitiin kymmenen kunniatohtoria sekä useita riemumaistereita ja yksi riemutohtori, jotka promovoitiin maistereiksi ja tohtoreiksi viisikymmentä vuotta sitten eli vuonna 1976.

Kauppakorkeakoulussa promootiota vietetään viiden vuoden välein. Kauppakorkeakoulun ensimmäinen promootio järjestettiin 80 vuotta sitten eli vuonna 1946.

Kolme päivää suurta juhlaa promovendeille

Perjantain 22.5.2026 Promootioaktin loppuosa, kun akateeminen kulkue lähtee poistumaan Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalista
Promootioaktin päätteeksi akateeminen kulkue lähti poistumaan Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalista 22.5.2026. Kuva: Aalto-yliopisto / Matti Ahlgren

Kauppakorkeakoulun promootiojuhlallisuudet kestivät promovendien osalta perinteiset kolme päivää. Aalto-yliopiston johto, Kauppakorkeakoulun professori- ja lehtorikunta sekä koulun tärkeiden sidosryhmien edustajat kutsuttiin osallistumaan keskimmäisen päivän eli perjantain tapahtumiin.

Lehvänsitojaiset ja promootioakti vietettiin Aalto-yliopisto Töölössä. Promootioaktia isännöi promoottori, professori Markku Kuula. Aktin jälkeen promovoidut henkilöt eli promovendit ja kutsuvieraat siirtyivät juhlakulkueena promootiojumalanpalvelukseen Temppeliaukion kirkkoon tai vaihtoehtoisesti tunnustuksettomaan tilaisuuteen Bottan Juhlasaliin. 

Akateemiset tanssiaiset promootioillallisilla 22.5.2026
Akateemisia tansseja tanssittiin Boston Promenaden tahtiin promootioillallisella 22.5.2026. Kuva: Ahti Brummer

Promootioillalliselle kokoonnuttiin Dipoliin. Illallista rytmittivät juhlapuheet, KYL:n tuplakvartetin lauluesitykset ja yhteislaulut, ja tilaisuus päättyi akateemisiin tansseihin Boston Promenaden soiton tahdissa. Vuorokauden jo vaihtuessa lauantain puolelle juhlakansa siirtyi jatkoille syvemmälle Otaniemeen Servin Mökille ja edelleen varhain aamulla auringon noustessa Kandidaattikeskuksen amfiportaille laulamaan Finlandia-hymnin.

Promootiojuhlallisuudet päättänyt sillis (sillilounas) järjestettiin Tapahtumatalo Bankissa Unioninkadulla. Silliksen pääesiintyjänä iloisia kauppatieteilijöitä seuralaisineen viihdytti artisti Isaac Sene.

Vielä kerran lämpimät onnittelut kaikille promovendeille ja malja Kauppakorkeakoulun promootiolle!

Voit palata juhlaviin ja hauskoihin promootiotunnelmiin katselemalla kuvia ja tutustumalla promootiojulkaisuun, jotka lisätään tälle sivulle kesän aikana.

Kauppakorkeakoulun promootio 2026

Kauppakorkeakoulun 17. promootiota juhlitaan keväällä 21.–23.5.2026.

Lue lisää Kauppakorkeakoulun promootiosta
Act of Conferment
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Kyltti lukee 'Made in Aalto University' ja alla iso 'A'. Läpinäkyvät kuplatuolit etualalla.
Yliopisto Julkaistu:

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty

Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00

Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu