Uutiset

Kauppakorkeakoulun Homecoming Day -alumnitapahtuma on peruttu vuodelta 2020

Vuoden Alumni 2020 julkistetaan Aalto 10 – Alumni Studio & Tiedeshow -etätapahtumassa 10. lokakuuta.
Kauppakorkeakoulun Homecoming Day -alumnitapahtuma elokuussa 2018, paneelikeskustelu
Kauppakorkeakoulun Homecoming Day -alumnitapahtuma elokuussa 2018. Kuva: Lasse Lecklin / Aalto-yliopisto

Homecoming Day 2020 -alumnitapahtuma on peruttu. Valitettavasti koronatilanne on yhä niin epävarma, että näin suuren tapahtuman järjestäminen turvallisesti on vielä mahdotonta. Tällä hetkellä Aalto-yliopiston ohjeistus myös suosittelee tapahtumien järjestämistä etänä. Homecoming Dayssä tärkeitä teemoja ovat ajankohtaisen ja ajatuksia herättävän seminaarin lisäksi tapaaminen opiskeluaikaisten ystävien kanssa sekä verkostoituminen, ja näitä on haastavaa toteuttaa mielekkäästi etänä.

Homecoming Day järjestetään tavallisesti kahden vuoden välein, ja aiemmissa tapahtumissa on julkistettu Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumni. Tänä vuonna Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumni 2020 julkistetaan Aalto 10 – Alumni Studio & Tiedeshow -etätapahtumassa, joka järjestetään 10.10. klo 14–16. 

Vuoden 2021 syksyllä järjestetään Kauppakorkeakoulun toinen suuri alumnitapahtuma, Jaakko Honko -luento, ja Homecoming Day suunnitellaan järjestettäväksi seuraavan kerran vuonna 2022. Kaikki Aalto-yliopiston alumnirekisteriin liittyneet Kauppakorkeakoulun alumnit saavat kutsun näihin molempiin tilaisuuksiin.

Kauppakorkeakoulun Better Business – Better Society -seminaarisarja jatkuu etänä syksyllä 2020. Seuraava seminaari järjestetään 1.10. ja sitä seuraava 5.11., ja kaikki edellisten seminaarien tallenteet löytyvät tältä sivulta: /fi/kauppakorkeakoulu/better-business-better-society-seminaarisarja

Katso ohjelma ja ilmoittaudu Aalto 10 – Alumni Studio & Tiedeshow -etätapahtumaan: /fi/tapahtumat/alumni-studio-tiedeshow.

äپٴᲹ:
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuhteet
alumni-biz@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto Design Factory’s three staff members stand in front of a Product Development Project banderol
Cooperation Julkaistu:

From deep space to dental care: Product Development Project creates value across industries

From space technology to healthcare, Aalto Design Factory’s Product Development Project helps companies explore ideas, solve complex challenges and find new talent through multidisciplinary collaboration.
Lavalla KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä, yleisössä vuosikurssilaisia istumassa pöytäriveissä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa

Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Alumni Maija Kirveennummi
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Kiinnostus globaaleista toimitusketjuista vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille

Maija Lehner suoritti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensin kandiopinnot Business Technology -pääaineessa ja sitten kaksoistutkinnon CEMS Global Managementin ja strategian maisteriohjelmissa.
Kaksi pientä vihreää tainta mullassa, vieressä sana ”unite!” vihreällä taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa

Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.