Kauppiksen erikoistumisalueet esiteltiin Meet Your Community -tapahtumassa
Kauppakorkeakoulu järjestää vuosittain Meet Your Community (MYC) -tapahtuman, joka on tarkoitettu mursuille eli ensimmäisen vuoden kandidaattiopiskelijoille. Tapahtuman tavoitteena on tukea erikoistumisalueen valintapäätöstä ja samalla tutustuttaa mursut yhä tiiviimmin myös Kauppiksen yhteisöön. Aalto-salin penkkirivit Otaniemessä täyttyivät, kun Kauppiksen mursuille tarkoitetun Opinnot haltuun -kurssin yksi tapaamiskerroista järjestettiin tänäkin vuonna kyseisen tapahtuman muodossa 18.4.
Meet Your Communityn juonsi Kauppiksen opiskelija Max Puttonen, joka jututti yli 200 mursun edessä koulun alumneista koostuvaa paneelia heidän kokemuksistaan opiskeluajoista – siitä, miten he ovat hyödyntäneet oppimaansa myöhemmin työelämässä sekä millaisiin työtehtäviin he ovat päätyneet. Lisäksi paneelin jälkeen jokainen erikoitumisalue esittäytyi professorien johdolla omilla esittelypisteillään.
”Alumnit ovat MYCissä todella tärkeässä roolissa. He ovat aikanaan kulkeneet vastaavanlaisen polun opinnoista työelämään ja pystyvät nyt jakamaan omat vinkkinsä opiskeluun ja työelämään liittyen. Tämä on paitsi kullanarvoista tietoa opiskelijoillemme, myös omiaan vahvistamaan Kauppakorkeakoulun yhteisöllisyyttä”, kertoo Kauppakorkeakoulun alumnikoordinaattori Emilia Karlén, joka oli yksi tilaisuuden järjestäjistä.
Omat vahvuudet ohjaavat erikoitumisalavalintaa
Ensimmäisen vuoden opiskelija joutuu ennen pitkää päättämään tai saa päättää, mikä erikoitumisalueista olisi se itselle sopivin. Panelistimme kannustivat kuuntelemaan rohkeasti omaa ääntään kavereiden äänten sijaan. Se, mikä aidosti kiinnostaa itseä, on yleensä oikea valinta. Monet olivat käyttäneet valinnan tekemiseen myös puhdasta eliminointitaktiikkaa: ”Lähdin miettimään, mihin en ainakaan halua ja mikä kiinnostaa vähiten. Poissulkemalla alueen toisensa jälkeen valintani oli lopulta hyvinkin selvä.”
Aalto-yliopiston poikkitieteellisyyttä kannattaa hyödyntää
Vaikka erikoitumisalueen valinta ohjaa opintoja vahvasti ja ehkäpä identifioi väistämättä tietylle polulle, rohkaisivat alumnimme valitsemaan kiinnostavia kursseja myös oman alueen ulkopuolelta. Aallossa on upeita mahdollisuuksia liittää opintoihin kursseja yli koulurajojen.
”Liittäisin tänä päivänä Kauppis-tutkintooni myös hieman teknisimpiäkin opintoja. Esimerkiksi ymmärrys digitalisaatiosta on nykyään vaatimuksena jo melkein missä tahansa työtehtävässä.”
Työn ja vapaa-ajan oltava balanssissa
Olitpa sitten opiskelija tai jo työelämässä, itsestään ja omasta hyvinvoinnista on pidettävä huolta, alumnimme muistuttivat. Sopiva määrä liikuntaa, lepoa ja ravintoa on pettämätön kombinaatio, joka auttaa jaksamaan. Myös sosiaalisten suhteiden hoitaminen on tärkeä osa hyvinvointia. Alumnit kannustivatkin mursuja osallistumaan aktiivisesti esimerkiksi ainejärjestötoimintaan, mistä syntyy verkostoja jopa eliniäksi. Yllätyksenä tuskin tuli kellekään, että nyt jo ovella kolkutteleva Vappu nousi alumniemme parhaaksi yhteiseksi vapaa-ajan muistoksi mursuvuodesta.
Paneeliin osallistuivat:
Harri Ikonen, Sales Director at WheelQ, Johtaminen, 2012
Aira Seuna, BI Specialist at Tieto, Tieto- ja palvelujohtaminen, 2016
Xiang Ye, tuotepäällikkö Lindström, Markkinointi, 2011 lopussa valmistunut
Emma Honkanen, Investment Professional at eQ Asset Management, Rahoitus, 2000
Tuomas Kiviranta, Senior Business Consultant at BearingPoint, Taloustiede, 2015, ja
Susanna Salminen, Senior Tax Advisor at EY, Yritysjuridiikka, 2016.
Lue lisää uutisia
Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki
Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan
Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan
Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.