Uutiset

Kemiantekniikan opiskelija Ella Haravuori yhdistää biotuotteiden kehittämisen ja elintarviketieteet

Ella Haravuori opiskelee kemiantekniikkaa Aalto-yliopistossa ja elintarviketieteitä Helsingin yliopistossa. Ella on erityisen kiinnostunut biopohjaisista pakkausmateriaaleista, joilla voidaan korvata muovit elintarvikkeiden pakkauksissa.
Henkilö pitkässä ruskeassa takissa seisoo rakennuksen edessä, jossa on 'Kemian tekniikan korkeakoulu' -kyltti.
Kuva: Juuso Mäntykivi / Aalto-yliopisto.

Miksi hait juuri Aalto-yliopistoon?

Tekniikka on aina kiinnostanut minua, ja halusin yhdistää sen elintarviketieteisiin. Kemian tekniikan korkeakoulussa on useita elintarviketieteiden opiskelijoita. Ystäväni suosittelivat Aaltoa, ja vaikka en lukenut kemiaa lukiossa, tiesin, että se on tärkeä osa tulevaisuuden opintojani. Niinpä opiskelin lukion kemian oppimäärän itsenäisesti ja huomasin pian, että kemia oli juuri se, mitä halusin opiskella lisää.

Millaista kemiantekniikan opiskelu on?

Kemiantekniikka on täyttänyt odotukseni ja tarjonnut minulle juuri sitä, mitä hainkin. Olen alkanut innostua kemiasta yhä enemmän. Ensimmäinen vuosi keskittyi pitkälti matikkaan ja fysiikkaan, mutta nyt toisena opiskeluvuonna olen päässyt enemmän kiinni siihen, mikä minua oikeasti kiinnostaa. Pääaineeni on biotuotteet, mikä on yksi kolmesta kemiantekniikan kandiopintojen vaihtoehdosta.

Kemiantekniikka on todella monipuolinen ala. Meillä on sama pääaine kaverin kanssa, mutta me suuntaamme täysin eri asioihin: minua kiinnostavat elintarvikepakkausmateriaalit ja kaveria taas lääkkeet tai neurotiede. Tekniikan alan tutkinto avaa ovet todella moneen suuntaan, omista kiinnostuksen kohteista riippuen.

Miten kahden tutkinnon yhdistäminen on onnistunut?

Kemiantekniikan opintojen yhdistäminen elintarviketieteisiin on välillä vaativaa, mutta aikataulutuksella siitä on selvitty. Olen saanut hyväksiluettua jotain opintoja, mikä on myöshelpottanut opintojen suorittamista. Opinnot tukevat kuitenkin toisiaan loistavasti - ei ole väliä kummasta opiskelen, molemmat täydentävät tietämystä samoihin aiheisiin liittyen ja ovat tulevaisuuden aloja, joissa riittää tekemistä.

Suosikkikurssit ja kiinnostuksen kohteet?

Erityisesti orgaaninen kemia on ollut minulle mieleistä – se muistuttaa palapelin ratkaisemista. Tällä hetkellä suoritan polymeeriteknologian kurssia ja sekin on mielestäni kiehtovaa, kun pääsee tutkimaan ja rakentelemaan uusia materiaaleja.

Tulevaisuudessa haluan työskennellä tuoteturvallisuuden parissa. Erityisesti minua kiinnostaisi suunnitella elintarvikepakkauksia, jotka ovat vapaita haitta-aineista ja jotka olisivat turvallisia ihmisille ja ympäristölle.

Millaista opiskelijaelämä on Aalto-yliopistossa?

Opiskelijaelämä Otaniemessä on ollut uskomattoman rikasta. Kliseisesti voi sanoa että yhteisö on kuin perhe, ja täällä minut on aina otettu hyvin vastaan. Aallolla on tiivis kampus, jossa kaikki tarvittava on lähellä ja aina löytyy jotain tapahtumia. Tänä vuonna toimin myös Prosessiteekkarit ry:n opintovastaavana. Otaniemessä opiskelijaelämä ei koskaan lopu – milloin tahansa viikosta löytyy jollain tavalla tekemistä tai menoa.

Ensikosketukseni Aaltoon oli perhe- ja kaverisitsit, joihin osallistuin Kemiantekniikkaa opiskelevan kaverini seurassa ennen kuin olin itse vielä Aallon opiskelija. Tapahtuma oli valtavan hauska ja sain erinomaisen vaikutelman opiskelijaelämästä. Suurin osa tapahtumaan osallistujista ovat joko opiskelijoita tai heidän kavereitaan, mutta on mukana ollut myös opiskelijoiden vanhempia. Voisi olla hauska tuoda tapahtumaan joskus vaikka oma isäni, joka on myös tekniikan alalla. Häneltä minun kiinnostukseni alaa kohtaan on periytynyt.

Kemian tekniikka ratkoo aikamme isoimpia ongelmia

Me Kemian tekniikan korkeakoulussa yhdistämme luonnontieteet ja insinööritieteet ainutlaatuisella tavalla.

Tutustu opintoihin!
A group of chemical engineering students in front of the CHEM main building.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä, vaaleakiharainen Arttu Jääskeläinen mustassa paidassa tumman puuseinän ja valkoisten ympyröiden edessä.
Opinnot Julkaistu:

Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan

Energy Systems and Markets -pääaineessa Arttu Jääskeläinen haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.
Kaksi pientä vihreää tainta mullassa, vieressä sana ”unite!” vihreällä taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa

Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.
Vihreäpaitainen henkilö keltaisen Aalto-sateenvarjon alla lukee lehteä sateisella kampuksella
Aalto Magazine Julkaistu:

Aalto University Magazine tarkastelee kasvua monesta näkökulmasta

Uusin Aalto University Magazine kysyy, mitä kaikkea kasvulla voidaan tarkoittaa ja millaista kasvua tulevaisuudessa tarvitaan.
Henkilö oranssissa takissa ja isossa huivissa poseeraa järvipolulla kaislikon ja lehdettömien puiden keskellä
Opinnot Julkaistu:

Laaja-alaiset tekniikan opinnot antavat opiskelija Tonya Yastrebovalle mahdollisuuden löytää oma ala

Tonya Yastrebovalle laaja-alaisen tutkinnon valitseminen tarkoitti, että ovet pysyivät avoinna erilaisille mahdollisuuksille samalla, kun hän pääsi syventymään matematiikkaan, ohjelmointiin ja mallintamiseen. Aallossa opintojen vapaasti räätälöitävä rakenne on auttanut häntä löytämään uusia kiinnostuksenkohteita, kartuttamaan teknistä osaamistaan ja rakentamaan omaa polkuaan kohti tulevaisuutta.