Uutiset

Kemiantekniikka vei mennessään – alumnin tarina Otaniemestä työelämään

Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistunut alumni Juha Malinen kertoo lämpimästi opiskeluvuosistaan Otaniemessä, opinnoista, jotka tukivat työelämään siirtymistä ja auttoivat löytämään oman paikan kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.
Juha tekemässä vapaaehtoistyötä.
"Otaniemi oli paikka, jossa pääsi mukaan kaikkeen: tapahtumiin, vapaaehtoistyöhön ja opiskelijatoimintaan." Kuva: Juha Malinen

Kuinka päädyit opiskelemaan kemian tekniikkaa?
– Kemian tekniikka oli oikeastaan aina taustalla – isäni työskenteli alalla, ja nimi “kemian tekniikka” oli tuttu jo varhain. Lukiossa kiinnostuin erityisesti kemiasta ja matematiikasta, ja kun piti valita jatko-opintoja, insinööripuoli tuntui luontevalta. Erityisesti mieleen jäi ylioppilaskirjoituksista lasku, jossa käsiteltiin teollista prosessia. 

Miten kuvailisit opiskeluaikoja?
– Ehdottomasti parasta oli yhteisö. Otaniemi oli paikka, jossa pääsi mukaan kaikkeen: tapahtumiin, vapaaehtoistoimintaan ja opiskelijatoimintaan. Olin mukana muun muassa Vuorimieskillassa ja tein vapaaehtoistöitä, joiden kautta tutustuin todella moniin ihmisiin. Opinnot ja työ kulkivat käsi kädessä – molemmat tukivat toisiaan. Esimerkiksi yritysvierailut, joita järjestettiin niin koulun kuin ainejärjestöjenkin puolesta, olivat todella inspiroivia ja konkreettisia.

Millainen paikka Otaniemi oli opiskelijalle?
– Asuin Otaniemessä melkein koko opiskeluajan. Se on tiivis, mutta avoin yhteisö, jossa tapahtuu koko ajan. Opiskelijakulttuuri on monipuolista ja innostavaa – voisi sanoa jopa tajunnanräjäyttävää. Otaniemessä oli myös helppo aloittaa itsenäinen elämä – muutin sinne suoraan vanhempien luota Kirkkonummelta. Myös lukiossani, Porkkalan lukiossa, oli opettaja, joka oli opiskellut kemian tekniikkaa, ja hän vei meidän tutustumaan Aalto Junioriin.

Mistä teit diplomityösi?
– Diplomityöni tein Metsolle jossa olin ollut vuoden töissä. Tutkin biohiilen käyttöä kupariteollisuudessa – uusiutuvaa materiaalia, jolla pyritään kohti hiilineutraalimpaa tuotantoa. Ajatus on, että biohiili voidaan valmistaa esimerkiksi kasvillisuudesta ja se on teoriassa nollapäästöistä. Työ liittyi myös laajempaan Tocanem 2.0 -hankkeeseen, jossa haettiin ratkaisuja Suomen metalliteollisuuden päästöjen vähentämiseen.

Miten päädyit työelämään – oliko opinnoista hyötyä työllistymisessä?
– Ensimmäinen kesätyö löytyi yllättäen yritysvierailun jälkeen. Vierailu Harjavallan kuparisulattoon jäi mieleen, ja hain kesätyötä sieltä. Siitä alkoi kolmen vuoden kesätyöputki Bolidenin tuotannossa ja harjoittelijana. Sen jälkeen siirryin Metsoon, jossa monista koulussa opituista asioista oli suoraa hyötyä. Tärkein vinkkini opiskelijoille on pitää mieli avoimena ja uskaltaa hakea töitä vähän kauempaakin – koskaan ei tiedä, mihin mahdollisuudet johtavat.

Mitkä taidot ovat auttaneet sinua työelämässä?
– Ryhmätyötaidot kehittyivät huimasti opintojen ja erityisesti vapaaehtoistoiminnan myötä. Yhteisölliset projektit simuloivat työelämää yllättävän hyvin. Teoreettinen pohja on tärkeä, mutta työssä näkee, miten asiat oikeasti toimivat ja silloin teoria saa aivan uuden merkityksen.

Tekisitkö jotain toisin?
– Jos jotain muuttaisin, niin ehkä ottaisin hieman rennommin. Olen ollut monessa mukana ja vetänyt itseni välillä aika tiukoille. Mutta en kadu – olen todella tyytyväinen tutkintooni ja kaikkeen, mitä Otaniemessä ehdin kokea. Yliopistoaika kehitti sosiaalisia taitojani valtavasti.

Lopuksi – mitä ajattelet tulevaisuudesta?
– Jatkuva oppiminen on minulle tärkeää. Haluan vahvistaa asiantuntemustani ja kehittää osaamistani kansainvälisessä toimintaympäristössä. Uskon, että avoimuus, aktiivisuus ja halu oppia vievät pitkälle. Niin opinnoissa kuin työelämässäkin.

Juha Malinen valmistui kemian tekniikan diplomi-insinööriksi 11.6.2025.

Juha Malinen

 "Opiskelijakulttuuri on monipuolista ja innostavaa"

Opinnot ja työ kulkivat käsi kädessä – molemmat tukivat toisiaan.

Juha Malinen
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Student guide illustration, exchange studies
Opinnot Julkaistu:

BIZ Vaihtohaku lukuvuodelle 2026-2027 alkoi

Vaihtohaku lukuvuodelle 2026-2027 käynnissä ma 12.1.-pe 30.1.2026
Kolme ihmistä istuu sohvalla ja katsoo kirjaa yhdessä kirjastossa, taustalla kirjahyllyjä.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston maisteriohjelmat kiinnostavat maailmanlaajuisesti

Tammikuun 2. päivänä päättyneessä maisterihaussa Aaltoon saapui 7513 hakemusta yhteensä 106 maan kansalaisilta.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kevät tuo uutuuksia UniSportiin – katso, mitä on luvassa!

Uusi vuosi alkaa UniSportilla energisesti ja tuo mukanaan paljon uutuuksia Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opisekelijoille – mm. uudet ryhmäliikuntatunnit kampuksilla, Viikin liikuntakeskuksen suunnitelmat, ilmainen haaste ja paljon muuta.
Ihmisiä istumassa pöytien ääressä kannettavien tietokoneiden ja kahvikuppien kanssa, keskustelemassa.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aalto Inventors -innovaatiokoulutusohjelma käynnistyy tänä keväänä tutkijoille vedyn, kvanttiteknologian ja mikroelektroniikan aloilla

Tule mukaan tapaamaan alan ja akateemisen maailman huippuasiantuntijoita sekä kehittämään osaamistasi viestinnässä, immateriaalioikeuksissa ja liiketoiminnassa tulevaa uraasi varten.