Uutiset

Kestävän akkuteollisuuden rakentajat saivat Business Finlandilta lähes 11 miljoonan euron rahoituksen

BATCircle-konsortion tavoite on, että Suomeen syntyisi jopa miljardin euron akkutoimiala.
Kuva: Aalto-yliopisto, Valeria Azovskaya
Kuva: Sähköauton yksittäinen akkukenno, Aalto-yliopisto, Valeria Azovskaya

Akkumetallien tarve kasvaa vauhdilla kuluttajaelektroniikan, sähköautojen ja sähkön varastoinnin yleistymisen takia. Esimerkiksi kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi, että energiasektorille kriittisten metallien tarve nelinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä, jos Pariisin sopimuksen ilmastotavoitteista halutaan pitää kiinni.

Nyt Business Finland on myöntänyt BATCircle 2.0 (Finland-based Circular Ecosystem of Battery Metals) -konsortiolle noin 10,8 miljoonan euron rahoituksen. Vuonna 2019 perustetun konsortion tavoitteena on parantaa kaivosteollisuuden, metalliteollisuuden ja akkukemikaalien valmistusprosesseja sekä lisätä litiumioniakkujen kierrätystä. Aalto-yliopiston johtamassa yhteistyössä on mukana 6 tutkimuslaitosta ja 15 yritystä.  

BATCircle 2.0 -hankkeen päämääränä on kehittää suomalaista akkumetallialaa ja vähentää Euroopan riippuvuutta raaka-aineiden ja valmiiden akkujen tuonnista. Tavoite on, että Suomeen syntyisi jopa miljardin euron akkutoimiala.  "Tähtäämme siihen, että kotimaisen akkumetalliekosysteemimme imussa kasvaa kiertotalouden periaatteita noudattava koko Euroopan laajuinen ekosysteemi, jossa Suomen asema veturina vahvistuu edelleen", sanoo Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun professori Mari Lundström.

“BATCircle-yhteenliittymä tukee hyvin tänä vuonna julkaistua kansallista akkustrategiaa ja akkuarvoketjuun liittyviä yhteisiä eurooppalaisia tavoitteita. Tavoitteemme on vauhdittaa Suomen kestävää ja vähähiilistä talouskasvua sekä tukea liikenteen ilmastotavoitteiden saavuttamista esimerkiksi kasvattamalla alan osaamista ja tiivistämällä yhteistyötä yli rajojen”, kertoo Technology Manager Tuomas van der Meer Metso Outotec -yrityksestä.

Konsortion tavoitteena on vahvistaa yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyötä sekä löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Hankkeessa on jo saavutettu lupaavia tuloksia muun muassa litiumioniakkujen raaka-aineiden jalostusprosessien ja kierrätyksen tehostamisessa. Tutkijat ja yritykset ovat myös tutkineet laajasti Suomen maankamaran akkumineraalipotentiaalia ja sen tulevaisuuden hyödyntämismahdollisuuksia, parantaneet akkumateriaalien tuotantoprosesseja ja kehittäneet akkujen aktiivimateriaalien ominaisuuksia myös kierrätetyillä raaka-aineilla.  

“Yritysten ja tutkimuslaitosten tiivis yhteistyö on kriittisen tärkeää, jotta BATCirclen kunnianhimoisiin tavoitteisiin päästään. Suomella on kaikki osaaminen ja tahtotila nousta halutuksi globaaliksi kumppaniksi nopeasti kasvavalla alalla. Business Finlandin rooli on vauhdittaa innovaatiotoimintaa, huippututkimusta sekä tukea syntyneiden ratkaisujen ja liiketoimintamallien kansainvälistymistä”, kertoo Business Finlandin Ilkka Homanen, joka vetää Head of Smart Mobility and Batteries from Finland -ohjelmaa.

BATCircle-yhteenliittymän muodostavat:

  • Aalto-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto
  • Geologian tutkimuskeskus (GTK), VTT  
  • Boliden Harjavalta Oy, Suomen Malmijalostus Oy, Fortum Waste Solutions Oy, Metso Outotec Oyj, Norilsk Nickel Harjavalta Oy, Terrafame Oy, Umicore Finland Oy,  AkkuSer Oy, BroadBit Batteries Oy, Oy Fennoscandian Resources Ab, FinnCobalt Oy, Keliber Technology Oy, Latitude 66 Cobalt Oy, Mawson Oy, X-Ray Minerals Services Finland Oy

äپٴᲹ:

Mari Lundström, Professori, Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu,
sähköposti: mari.lundstrom@aalto.fi

Tuomas van der Meer, Technology Manager, Metso Outotec, sähköposti: Tuomas.van.der.meer@mogroup.com

Ilkka Homanen, Head of Smart Mobility and Batteries from Finland, Business Finland, sähköposti: Ilkka.homanen@businessfinland.fi

Lisätietoja aiheesta:

Aalto-uutiset: Lisää kierrätystä ja miljardien arvoista liiketoimintaa

Aalto-uutiset: Akkujen kierrätys ja vastuulliset raaka-aineet ovat Suomen valttikortti

Aalto-uutiset: Onko akkukierrätys oikeasti ekologista?

Kotimaisen akkumetalliekosysteemimme imussa kasvaa kiertotalouden periaatteita noudattava koko Euroopan laajuinen ekosysteemi

Mari Lundström
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu:
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.