Uutiset

Koivukuitu hurmasi suunnittelijan

Eveliina Netti teki Aalto-yliopistossa kehitetystä Ioncellistä rusetin ja taskuliinan ekologisuutta ja leikkisää tyyliä arvostavalle miehelle.
Ioncell bow and handkerchief

Sinisen ja terrakotan sävyisissä kankaissa on rouhea, himmeästi hehkuva pinta.

”Valitsin kuosit niin, että kuidun hieno kiilto tulee näkyviin”, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa tekstiilisuunnittelua opiskeleva Eveliina Netti hymyilee.

”Lanka otti väriä hienosti ja toisti värit upeasti. Yllätyin myös siitä, miten älyttömän vahvaa se oli. Esimerkiksi pellavaa kutoessa loimilangat tahtovat katkeilla, mutta Ioncell-lankaa en meinannut saada katki millään”, hän kiittelee.

Ioncell on Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun professorin Herbert Sixtan tutkimusryhmän kehittämä kuitu, joka valmistetaan Helsingin yliopistossa kehitetyn liuottimen avulla. Sen materiaalina käytetään suomalaisista sellutehtaista saatavaa koivuperäistä selluloosaa: uusiutuvaa luonnonmateriaalia, jonka kasvattamiseen ei tarvita kasteluvettä ja viljelymaata. Kuidusta on aikaisemmin neulottu huivi ja tehty neulemekko yhteistyössä Marimekon kanssa. Eveliina Netti sai professoriltaan Pirjo Kääriäiseltä ja Herbert Sixtalta suunnitteluun vapaat kädet – ja pääsi toteuttamaan henkilökohtaista missiotaan.

”Haluan tarjota suomalaisille miehille irrottelevaa ja hauskaa tyyliä. Marimekkoa lukuun ottamatta miesten muoti on joko halpoja ketjuliikkeitä tai luksusmerkkejä”, hän toteaa.

”Oli myös todella hienoa päästä projektiin, jossa tehdään töitä oikeasti kestävästi tuotetun tekstiilikuidun kanssa.”

Eveliina Netti valitsi kutomiseen perinteiset Toikan kangaspuut. ”Ne ovat vain parhaat.”

Kauppojen hyllyillä Ioncell-vaatteita ei nähdä ihan lähivuosina, sillä kuidun valmistus on vielä pitkälti käsityötä ja tuotantomäärät siksi hyvin pieniä. Tulevaisuus näyttää ainakin lupaavalta.

”Kuitu kehrätään Ruotsissa Boråsin yliopistossa. Juttelin kehräämön teknikon kanssa, ja hän sanoi, että kuitu toimii niin hyvin, että sen voisi hyvin ottaa tehdaskäyttöön. Ioncellistä voi hyvin kehrätä myös ohuempaa lankaa, jolloin siitä voidaan kutoa laskeutuvampaa kangasta.”, Eveliina Netti paljastaa.

äپٴᲹ:

Eveliina Netti
eveliina.netti@aalto.fi

Professori Herbert Sixta
herbert.sixta@aalto.fi

Lue myös:

Teksti Minna Hölttä, kuvat Eeva Suorlahti

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.