Technology, Business and Design, Bachelor and Master
Study technology, business and design together. Explore Aalto broadly, then specialise in one major and get ready for diverse master’s studies and careers.
Aalto-yliopisto käynnistää syksyllä 2027 uuden englanninkielisen kandidaattiohjelman, Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design. Hakuaika ohjelmaan on 7.-22.1.2027. Kysyimme ohjelman johtajalta, vanhemmalta yliopistonlehtorilta Ville Elorannalta, kenelle ohjelma sopii parhaiten ja mikä siitä tekee ainutlaatuisen.
”Monitieteinen ohjelmamme sopii erityisen hyvin uteliaille nuorille, joilla on useita kiinnostuksen kohteita ja jotka ovat aidosti kiinnostuneita ihmisistä sekä valmiita oppimaan muilta ja jakamaan osaamistaan”, Ville Eloranta sanoo.
”Jos on esimerkiksi kiinnostunut tietotekniikasta, mutta seuraa innolla myös yritysmaailmaa, voi olla vaikea päättää, kumpaa lähtisi opiskelemaan. Tähän ohjelmaan hakiessa ei vielä tarvitse päättää, haluaako valmistua tekniikan vai kauppatieteiden alalta. Ensin voi tutustua tekniikan, liiketoiminnan ja muotoilun perusteisiin ja tehdä erikoistumispäätöksen vasta ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä. Silloin valinta ei perustu hatariin tietoihin tai kuulopuheisiin.”
Ville Eloranta, vanhempi yliopistonlehtori ja ohjelman johtajaHaluamme rakentaa tämän ohjelman opiskelijoista ryhmän, josta kasvaa paitsi joukko vahvoja asiantuntijoita, myös yhteen hiileen puhaltava yhteisö – ilon ja tuen lähde koko loppuelämäksi.
Kaikki opiskelijat saavat ensimmäisen vuoden aikana monialaisen perustan. Kokonaisuus sisältää matematiikan ja ohjelmoinnin perusteet, yritysrahoituksen, strategisen johtamisen ja globaalin talouden perusteet sekä muotoiluosaamisen ja luovan ongelmanratkaisun perusteet.
Toisen ja kolmannen vuoden aikana opiskelijat erikoistuvat valitsemaansa pääaineeseen tekniikan, liiketaloustieteen tai muotoilun alueella. Kandidaattiopintojen aikana on myös mahdollista valita sivuaineita ja valinnaisia opintoja. Lisäksi opiskelijat perehtyvät uusiin teknologioihin, siihen miten ne muovaavat yhteiskuntaa ja miten niitä voidaan kehittää vastuullisesti ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden tukemiseksi.
Yksi ohjelman keskeisistä oppimistavoitteista on kehittää opiskelijoiden yhteistyökykyä ja kykyä tehdä oma erikoisosaamisensa ymmärrettäväksi ja hyödylliseksi myös muiden alojen asiantuntijoille.
”Valmistuessaan tekniikan tai kauppatieteiden kandidaatiksi opiskelijoilla on oman alansa vahvan asiantuntemuksen lisäksi taito sanoittaa erikoisosaamistaan tavalla, joka auttaa tiimin muita asiantuntijoita. Harjoittelemme tätä koko kolmen vuoden ajan tuomalla opiskelijat säännöllisesti yhteen yhteisille kursseille, joilla tehdään monialaisia projektitöitä”, Eloranta kertoo.
Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design -ohjelmassa opiskellaan teorian ohella jatkuvasti myös tiedon käytännön soveltamista tosielämän haasteiden ratkaisemiseen. Tämä on Elorannalle erityisen tärkeää: ennen akateemista uraansa hän perusti useita yrityksiä ja toimi pitkään yrittäjänä.
”Tutkijana ja opettajana minulle on tärkeää, että korkealaatuisella tutkimustiedolla on myös käytännön relevanssia. Noudatamme tätä ‘rigour with relevance’ -periaatetta myös tässä ohjelmassa.”
Luentojen, projekti- ja ryhmätöiden lisäksi opiskelijat tutustuvat laajasti Aalto-yhteisön tarjoamiin mahdollisuuksiin. Heidät viedään kädestä pitäen tutustumaan muun muassa Aallon keskeisiin opiskelija- ja yrittäjyysyhteisöihin, laboratorioihin, tutkimusryhmiin ja professoreihin.
”Haluan konkreettisesti avata opiskelijoille ovia – ja jättää ne auki mahdollista myöhempää, syvällisempää tutustumista varten. Ehkä esimerkiksi joku työpajoihin ja yritysyhteistöihin tutustunut huomaa, miten kiehtovaa on viedä ideat prototyypeiksi ja kohti markkinoita, ja hakeutuu sitä tukeviin maisteriopintoihin”, Eloranta sanoo.
Valmistuttuaan BSc in Technology, Business and Design -ohjelmasta opiskelijat voivat siirtyä työelämään tai jatkaa opintojaan maisteritasolla. Pääaineesta riippuen heillä on automaattinen oikeus jatkaa valikoituihin Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin, joiden nimet julkaistaan syksyllä 2026.
Kun opiskelijat valmistuvat diplomi-insinööreiksi tai kauppatieteiden maistereiksi, heillä on ainutlaatuinen yhdistelmä teknistä osaamista, liiketoiminnan ja muotoilun ymmärrystä sekä kykyä hyödyntää erikoisosaamistaan työelämän haasteiden ratkaisemisessa yhdessä muiden alojen asiantuntijoiden kanssa. Tämä osaamiskokonaisuus avaa väyliä kiinnostaville urapoluille niin suurissa kansainvälisissä yrityksissä, nopeasti kasvavissa startupeissa kuin julkishallinnossa ja järjestöissäkin.
Opiskelualaansa pohtivia nuoria Eloranta kannustaa hakemaan rohkeasti uuteen BSc in Technology, Business and Design -kandidaattiohjelmaan.
”Elämässä on palkitsevaa olla utelias ja kiinnostunut muista ihmisistä. Haluamme rakentaa tästä vuosikurssista ryhmän, josta kasvaa paitsi joukko vahvoja asiantuntijoita, myös yhteen hiileen puhaltava yhteisö – ilon ja tuen lähde koko loppuelämäksi. Sanoisin, että tässä ohjelmassa saa samalla kertaa koko Aallon.”
Study technology, business and design together. Explore Aalto broadly, then specialise in one major and get ready for diverse master’s studies and careers.
Uusi monialainen kandidaattiohjelma, joka alkaa syksyllä 2027, yhdistää tekniikkaa, taloutta ja taiteita & suunnittelua.
Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Koulutamme muutoksentekijöitä ratkaisemaan yhteiskunnan suuria haasteita ja luomaan hyvinvointia.
Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua Otaniemen kampukseen, Aallon tarjoamiin opiskelumahdollisuuksiin kauppatieteiden, taiteiden ja tekniikan aloilla sekä tietysti yliopiston kuuden korkeakoulun opiskelijoihin ja opiskelutiloihin.