ºÚÁÏÍø

Uutiset

Kolmeen yliopistoon tutkimusjärjestelmä yhteishankintana

Valinnassa kiinnitettiin erityistä huomiota hyvään käytettävyyteen.

Aalto-yliopisto, Lapin yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto ovat hankkineet uuden tutkimustietojärjestelmänsä yhteishankintana. Toimintatapa toi taloudellista hyötyä poistamalla päällekkäistä kilpailuttamista ja sen vaatimaa työtä ja mahdollisti hankinnan ammattimaisemman toteuttamisen. Yhteishankinnan koordinoi Aalto-yliopisto ja kukin yliopisto toteuttaa itsenäisesti oman järjestelmänsä.

Keskeinen järjestelmälle asetettu vaatimus oli hyvä käytettävyys, etenkin akateemisen henkilökunnan näkökulmasta. Tarjouksen jättäneille järjestelmille tehtiin keväällä 2014 käytettävyysvertailu, jonka oli suunnitellut Aalto-yliopiston strategisen käytettävyyden tutkimusryhmä.

Hankittu järjestelmä on Elsevier BV:n tutkimustietojärjestelmä PURE, joka on laajalti Euroopassa käytössä oleva valmisohjelmisto.  Uusi järjestelmä mahdollistaa entistä paremman tiedon hallinnan ja käytön niin tutkijoille kuin tutkimusta tukeville yliopistopalveluillekin. Yliopistojen tutkimus ja taiteellinen toiminta saadaan paremmin näkyviin yliopistojen ulkopuolelle. Suomessa PURE-järjestelmää käyttävät myös Helsingin yliopisto ja Hanken Svenska handelshögskolan.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Aalto-yliopisto, provosti Ilkka Niemelä, puh. 050 452 4690, president@aalto.fi
Lapin yliopisto, tiedevararehtori Minna Uotila, minna.uotila@ulapland.fi, puh. 040 556 2893
Tampereen teknillinen yliopisto, vararehtori (1.1.2015-) Ulla Ruotsalainen, ulla.ruotsalainen@tut.fi, puh. 040 747 0327

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Suuri valkoinen risteilyalus Legend of the Seas telakalla kirkkaan taivaan alla
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Meyer Turku tekee 800 000 euron lahjoituksen Aalto‑yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa viisivuotisen työelämäprofessuurin vauhdittamaan meritekniikan kehitystä ja turvaamaan alan osaamista Suomessa.
Pieni mutkitteleva puro, kiviä ja korkeaa ruohoa aurinkoisessa puistossa, taustalla puita ja nurmikkoa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja

Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä.
Ryhmä iloisia ihmisiä seisoo portaikon edessä värikkäiden säkkituolien kanssa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Siirtymä vetytalouteen on maraton, ei pikamatka

Toimintansa ensimmäisten vuosien aikana Vetyinnovaatiokeskus on rakentanut tohtorikoulunsa ympärille aktiivisen yhteisön ja käynnistänyt Inventors-ohjelman.
Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.