ºÚÁÏÍø

Uutiset

Kolmiulotteisuus vahvistaa kasvonilmeiden herättämiä tunteita

Tulokset ovat kiinnostavia paitsi tunteiden tutkimukselle, myös viihdeteollisuudelle ja 3D-näyttöjen valmistajille.

Tutkimuksessa käytetyt kaksiulotteiset kuvaparit voidaan nähdä kolmiulotteisina katsomalla kuvan "läpi".

Ruudulla ja tavallisissa valokuvissa esitetyt kasvonilmeet eivät yleensä synnytä katsojassa yhtä vahvoja tunnereaktioita kuin ilmeet reaalielämän vuorovaikutuksessa. Nyt tutkijat ovat kuitenkin osoittaneet, että kolmiulotteisina ja luonnollisissa syvyyssuhteissa esitettyjen valokuvien ilmeet synnyttävät katsojissa selvästi vahvempia tunteita kuin perinteiset, kaksiulotteiset kuvat.

– 3D-valokuvat huijaavat aivot luulemaan, että kuvan kasvot ovat todellisemmat kuin 2D-valokuvan, kiteyttää Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen tohtorikoulutettava Jussi Hakala. Hän analysoi yhdessä tutkijatohtori Jari Kätsyrin ja Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen yliopistotutkija Jukka Häkkisen kanssa tutkimusta varten 40 koehenkilön reaktioita erilaisiin valokuviin.

Tutkijat huomasivat, että vihaisten ilmeiden aiheuttamat negatiiviset tunteet vahvistuivat eniten luonnollisella syvyysvaikutelmalla, kun taas iloisten ilmeiden aiheuttamat positiiviset tunteet vahvistuivat sekä kavennetulla että luonnollisella syvyydellä. Tunteita mitattiin itsearvioinneilla.

Luotettavuus ja yleistettävyys paranevat

Hakalan mukaan kasvojenilmetutkimusta on tähän asti tehty lähinnä tavallisilla 2D-kuvilla.

– Tulosten pohjalta on tehty yleistyksiä reaalimaailmasta. 3D-kuvat vastaavat kuitenkin paremmin todellisuutta, joten niiden avulla tutkimusten luotettavuus ja yleistettävyys paranevat, hän sanoo.

Tunteiden tutkimuksen lisäksi saaduilla tuloksilla on merkitystä esimerkiksi Oculus Riftin ja Microsoftin HoloLensin kaltaisten lisätyn todellisuuden näyttöjen suunnittelussa. Tutkimuksen perusteella 3D-sisältö kannattaa esittää reaalimaailman luonnollisissa syvyyssuhteissa, jos halutaan vahvistaa katsojan tunnekokemusta.

– 3D:tä käytetään pääasiassa toimintaelokuvissa efektien korostamiseen, mutta sitä voitaisiin käyttää myös näyttelijöiden ilmeiden synnyttämien tunnekokemusten vahvistamiseen, Hakala ehdottaa.

Tutkimus julkaistiin äskettäin . (ipe.sagepub.com)

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Aalto-yliopisto
Jussi Hakala
puh. 050 544 4553
jussi.h.hakala@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Uudet e-kirjasovellukset korvaavat Adobe Digital Editions -ohjelman 20.5. alkaen

DRM (Digital Rights Management) -suojattujen e-kirjojen lataaminen muuttuu palveluissa Ebook Central, EBSCO eBooks ja VLeBooks. Adobe Digital Editions korvataan uusilla, saavutettavuutta paremmin tukevilla sovelluksilla.
Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Saija Simola
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Laaja selvitys OmaKannasta kertoo: Potilastiedot voivat loukata – etenkin mielenterveyteen hoitoa saaneet herkkiä sanavalinnoille

Virheet, epäkunnioittava kieli ja tarpeettomaksi koettu tieto voivat loukata sähköisissä potilastiedoissa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu julkaistaan 18.5.

Tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn uusi työkalu tohtoriopiskelijoille ja vastuuprofessoreille