ºÚÁÏÍø

Uutiset

Konkreettisia kestävyystoimia kampuksella: kierrätyskampanja Aallossa jatkuu

Nyt puoli vuotta kestäneestä kierrätyskampanjasta on uusimpia tuloksia saatavilla. Asetettuun tavoitteeseen 70 prosentin kierrätysasteesta on vielä matkaa.
Jätettä Ämmässuolla

Jätteiden vuosittainen kierrätysaste Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella on ollut keskimäärin 64 prosenttia, ja kampanjan tarkoituksena on nostaa kierrätysaste 70 prosenttiin lokakuuhun 2025 mennessä.

Kierrätysaste
Kierrätysaste Otaniemen kampuksella lokakuu 2024 - maaliskuu 2025.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana (lokakuu 2024-maaliskuu 2025) kierrätysasteessa on ollut vaihtelua. Pääsääntöisesti voidaan todeta, että kierrätysaste on ollut 65 prosentin molemmin puolin. 

Kampanjassa saatujen palautteiden myötä on muun muassa ryhdytty tarkastelemaan kampuksen yhteisten tilojen, kuten aulojen, lajittelumahdollisuuksia. Maarintie 8 valittiin uudistuksen pilottikohteeksi, ja siellä uudet lajittelupisteet on jo otettu käyttöön. 

Lisäksi esimerkiksi ARTSin pajoissa on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota materiaalien huolellisempaan käyttöön, lajitteluun ja kierrättämiseen. 

Ämmässuolla huhtikuussa 2025
Yliopiston sekajätekuorman tutkimusta jätteenkäsittelylaitoksella huhtikuussa 2025.

Tarkkuutta lajitteluun

Kampanjan myötä aaltolaisia on käynyt jo useamman kerran Ämmässuon jätteenkäsittelylaitoksessa tutkimassa yliopistosta tuotuja sekajätekuormia. Viimeisimmässä tutkimuksessa huhtikuussa 2025 kuormassa oli edelleen runsaasti kierrätettävää jätettä, mikä ei sekajätteeseen kuulu. 

Eniten tulisi kiinnittää huomiota muovien ja kartonkien sekä pahvien oikeaan lajitteluun - kampuksen kierrätyspisteistä löytyy näille hyvin tilaa. Metallia, lasia ja biojätettä löytyi viimeisimmästä sekajätekuormasta aiempaa vähemmän, joten niiden osalta lajittelun suunta on hyvä.

Kierrätyskampanja jatkuu!

Kampanjan vaikutuksia ja kierrätysasteen kehittymistä seurataan ja raportoidaan kolmen kuukauden välein, eli seuraavan kerran kesän loppupuolella. Vinkkejä parempaan lajitteluun, tietoiskuja ja opastusta on myös luvassa kampanjan myötä.

Onko sinulla jo nyt hyvä idea tai vinkki, millä parantaa jätteiden kierrätystä kampuksella? Jätä se tämän artikkelin alle (kirjautuneet käyttäjät) tai kirjoita meille info-acre@aalto.fi. Vinkkien perusteella voidaan tarvittaessa varsin nopeasti vaikuttaa kierrätyksen helpottamiseen kampuksella.

Sekajätekasa Ämmässuon jätteenkäsittelylaitoksella.

Kierrätyskampanja käynnistyy Otaniemen kampuksella

Käynnistämme Otaniemen kampuksella jätteiden kierrätyskampanjan lokakuun alussa. Tavoitteena on lisätä kierrätysastetta ja vähentää sekajätteen määrää.

Uutiset
Näkymä Ämmäsuolta 14.11.2024

Ensimmäisiä tuloksia kierrätyskampanjasta

Koko Aalto-yhteisön kattava kierrätyskampanja käynnistyi lokakuussa 2024.

Uutiset
Uusi lajittelupiste Maarintie 8

Maarintie 8 lajittelukampanjan pilottina

Maarintie 8 on valittu Aallon lajittelukampanjan pilottikohteeksi.

Uutiset
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Kyltti lukee 'Made in Aalto University' ja alla iso 'A'. Läpinäkyvät kuplatuolit etualalla.
Yliopisto Julkaistu:

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty

Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.