Uutiset

Lähes 500 aaltolaista osallistui virtuaaliseen yhteisötilaisuuteemme

Neljään strategiateemaan annettiin yhteensä peräti 1 021 kommenttia - yhteenvedot kommenteista löytyvät uutisen liitteenä.
President Ilkka Niemelä giving presentation in virtual community event, photo by Kalle Kataila

Ensimmäistä kertaa suorana verkkolähetyksenä toteutettu tilaisuus 22.4. onnistui hienosti – kiitos kaikille tilaisuuteen osallistuneille ja myös jälkikäteen verkkokyselyyn vastanneille!  

Tilaisuuden alussa rehtori Ilkka Niemelä kertoi poikkeustilanteesta, jonka myötä koko Aalto-yhteisö toimii parhaillaan suurimmalta osin etätyössä.  

”Haluan lämpimästi kiittää kaikkia yhteisömme jäseniä kaikesta joustavuudesta poikkeustilanteen aikana. Yhteisömme merkitys on näinä poikkeusaikoina tärkeämpi kuin koskaan, ja tehtävämme kestävän tulevaisuuden rakentamisessa tuntuu entistä merkityksellisemmältä. Aalto-yhteisönä teemme parhaamme, jotta voimme auttaa koronapandemiaan liittyvän kriisin keskellä. Kokoamme Aalto auttaa -sivustolle tiedon koronaviruspandemiaan liittyvistä aloitteista ja hankkeista, jotka ovat käynnissä yliopistossamme”, Ilkka Niemelä kertoi tilaisuudessa. 

Tilaisuudessa tehdyn Slido-kyselyn mukaan aaltolaisten kokemus etätyön sujumisesta on toistaiseksi erittäin positiivinen: 245 vastaajasta 191 kertoi työn sujuneen yllättävän hyvin ja 34 erinomaisesti. 

Runsaasti kehitysideoita strategiamme toteuttamiseen

Presemo-työhuoneissa osallistujat ideoivat kehitystoimia strategiamme neljälle alueelle: opetus, tutkimus, vaikuttavuus ja arvot. Jokaisen teeman työhuoneessa esitettyihin kysymyksiin saatiin runsaasti vastauksia, yhteensä peräti 1021 kommenttia. 

Virtuaalisen tilaisuuden saama suosio yllätti positiivisesti, ja parhaillaan aineistoa analysoidaan. Yhteenvedot kunkin teema-alueen osalta löytyvät tämän uutisen liitteenä (vaatii sisäänkirjautumisen). Saatua palautetta hyödynnetään strategian toimeenpanon suunnittelussa.  

Kirjautumalla Aalto-tunnuksilla pääset näkemään tilaisuuden tallenteen sekä Ilkka Niemelän esitysmateriaalin sekä yhteenvedot tilaisuudessa saaduista kommenteista eri aihealueille (materiaalit englanniksi).

Ioncell

Strategiamme

Aalto-yliopiston tulevaisuuden perusta on laadukas tutkimus ja opetus, vaikuttavuus sekä jaetut arvot - vastuullisuus, rohkeus ja yhteistyö. Yliopiston tehtävänä on rakentaa kestävää tulevaisuutta.

Hehkuva Aalto-yliopiston kyltti hämärässä tilassa, näkyy kirkkaiden pyöreiden tuolien ja violetin valon läpi
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Rehtori Ilkka Niemelä kertoo, mitä uusi korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio merkitsee Suomelle ja Aallolle

Aallolla on kykyä ja tahtoa toimia suunnannäyttäjänä vision toteuttamisessa.
Mies, jolla on tumma puvuntakki ja vaaleansininen paita, seisoo puukehysikkunan vieressä.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Heikki Mannila on nimitetty Aalto-yliopiston tekoälystrategiasta vastaavaksi avustavaksi vararehtoriksi

Mannila aloittaa tehtävässään 1.10.2025 ja jatkaa myös tietotekniikan laitoksen professorina sekä monitieteisen House of AI -keskuksen johtajana.
Tuotantotalouden apulaisprofessori Natalia Vuori
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Häpeän ja leimautumisen pelko estävät yritysjohtajia hyödyntämästä tekoälyä

Pelko häpäistyksi tai leimatuksi joutumisesta voi vaikuttaa siihen, hyödyntääkö yrityksen johtoryhmä tekoälytyökaluja vai ei.
Lähikuva abstraktista kankaasta, jonka päälle on lisätty teksti 'Future of Aalto ARTS - Get to know our vision'.
Yliopisto Julkaistu:

Future of Aalto ARTS - yhteisöllinen visio

Miltä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tulevaisuus näyttää? Tutustu yhteisölliseen visioomme!
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:
The PulseOn team posing for the camera. 7 men in suits, 5 standing and 2 sitting on the sides
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

PulseOn Oy syntyi Nokian Bridge-ohjelman ansiosta

Nokia Oyj käynnisti vuonna 2011 laajan Nokia Bridge -ohjelman, jolla tuettiin irtisanottujen osaajien polkua yrittäjyyteen ja työllistymiseen. Aalto Startup Center tarjosi Bridge-ohjelmaan osallistuville yrityskiihdyttämöpalveluja ja valmensi osallistujia innovointi- ja kaupallisprosesseihin.
Huppariin pukeutunut henkilö käyttää valaistua fotoboksia vilkkaassa messuhallissa
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto 126. sijalla QS:n yliopistovertailussa

Aalto pärjäsi vertailussa parhaiten valmistuneiden työllistymisen ja kestävyyden osa-alueilla.
Henkilöitä pöydän ääressä kirkkaassa sisätilassa, kasvot blurattuina, jutellen ja taputtaen.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijoille lisää valinnanvaraa kieltenopiskeluun – neljä pääkaupunkiseudun yliopistoa avaavat tarjontansa

Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Hanken ovat käynnistäneet uuden kieltenopiskelua edistävän verkoston.