������

Kuka olet?

Olen eläkkeellä oleva diplomi-insinööri. Kirjoitin ylioppilaaksi Porin lyseosta ja aloitin vuonna 1965 opiskelun Teknillisessä korkeakoulussa lentotekniikan opintosuunnalla, josta valmistuin vuonna 1972.

Elämäntyöni tein pääosin Ilmavoimissa, jonne ajauduin ihan sattumalta aloitettuani Ilmavoimien esikunnassa Draken-torjuntahävittäjähankkeen projektipäällikkönä. Tämän jälkeen työtehtävät olivat erilaisia lentoteknillisen alan kehittämis- ja johtamistöitä Ilmavoimissa, puolustusmateriaaliyhteistyön rakentamista Euroopassa ja lopuksi Pääesikunnassa puolustusvoimien pääinsinöörinä kenraalikunnassa. 

Ammatinvalintani perustui tuolloiseen opinto-oppaaseen. Ykkösvalintani oli monipuolisen koulutuksen tarjoava lentotekniikka. Uskoin sen antavan valmiuksia monelle eri alalle. Muuta tietoa tulevasta ammatista minulla ei sitten ollutkaan.

Mitä opintoihisi sisältyi?

Lentotekniikan opetus oli laaja-alaista eikä tuolloin ollut opintopistevaatimuksia. Tarkoitus oli ymmärtää kappaletta ja sen liikettä väliaineessa.

Opinnoissa oli paljon sovellettua matematiikka ja lujuusoppia, termodynamiikkaa, aerodynamiikkaa, virtausoppia ja systeemisuunnittelua. Näitä täydensi lentomoottorit ja metallioppi, olipa mukana konepajatekniikkaa, sähkötekniikkaa ja elektroniikkaa, kemiaa ja jopa meteorologiaa. Oppia käyttäytymis- ja taloustieteisiin oli kuitenkin haettava Helsingin yliopistosta. Diplomityöni tein Finnairille DC-9:n ja Caravellen moottorin ongelmista.

Mitkä ovat parhaita muistojasi opiskeluajoilta?

Opiskeluaika loi uskoa tulevaan. Kurssini aloitti ensimmäisenä Otaniemen uudella kampuksella, tuulitunnelit valmistuivat, luentojen organisoitu monistaminen alkoi, Dipoli valmistui lakinlaskiaisiin vuonna 1966 ja Hietalahden Polista luovuttiin parin vuoden päästä.

Elämä solussa oli vilkasta. Perinteisten harrastusten lisäksi solumme osallistui Kävyn tekemiseen. Meillä oli oma osasto Dipolin taidetapahtumassa, ja syntyipä Dipolin hienossa studiossa oma levykin, jonka kuulin paljon myöhemmin radion Pilatut klassikot -sarjassa. Solun omana jäynänä jäi aikakirjoihin Poliisiopiston ”Ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki” -ketjun lisälenkin lisäys. Opiskeluaika loi pysyviä ystävyyksiä ja kurssimme tapaa yhä säännöllisesti.

Minkälaisia eväitä sait opinnoista urallesi?

Teknillinen korkeakoulu antoi oivallisen pohjan sekä tiedolliselle että asenteelliselle insinöörin uralle ja rohkeutta uuden oppimiselle. Suomalainen lentokoneinsinöörikoulutus oli poikkeuksellisen laaja-alaista, ja sitä arvostettiin ilmailun suurvalloissa niin idässä kuin lännessä, mistä tarjottiin jopa töitä.

Olet tukenut Aaltoa huomattavasti jo aiemmin. Mikä inspiroi sinua nyt lahjoittamaan uudelleen?

Katson, että Otaniemestä saamani koulutus on antanut vankan perustan mielenkiintoiseksi ja monipuoliseksi muodostuneelle työuralleni. Tätä velkaa lyhennän mielelläni, ja toivon sen kannustavan Aaltoa eteenpäin koulutus- ja tutkimustyössä, vaikka lentokoneenrakennuksen koulutuksen yliopisto lopettikin. Se on mielestäni harmillista. Tähän olisin toivonut pitkäjänteisempää näkemystä ja alan syvempää ymmärrystä.  

Mitä terveisiä haluat lähettää nykyisille Aallon opiskelijoille?

Haluan korostaa uskoa omaan osaamiseen, rohkeutta kohdata tulevat haasteet ja oppia uutta. Opiskeluaikana syntyvien ystävyyssuhteiden merkitys on suuri. Niitä taitaa varmimmin syntyä opiskelijakylän soluissa.

Ennen kaikkea kannattaa opiskella laajasti myös talous- ja taideaineita, niitäkin kun insinööri työssään ja elämässään tarvitsee.