ºÚÁÏÍø

Uutiset

Laman kokeneet sijoittavat varovaisemmin

Ilmiö näkyy taloudellisessa päätöksenteossa jopa 15 vuotta myöhemmin, vaikka koettu lama ei olisikaan vaikuttanut suoraan omaan varallisuuteen.
laskin_fi.jpg

Tutkijat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta ja BI Norwegian Business Schoolista selvittivät Suomessa 1990-luvun alussa koetun laman vaikutuksia suomalaisten sijoituskäyttäytymiseen.

Tutkimuksessa selvisi, että merkittävän työttömyyden lisäyksen toimialallaan tai asuinalueellaan kokeneet ihmiset sijoittivat vähemmän osakkeisiin ja osakerahastoihin vielä vuonna 2005. Lamalla oli tämä varovaisuutta lisäävä vaikutus, vaikka se ei suoraan olisi laskenut sijoittajan varallisuutta.

Myös perheenjäsenten ja naapurien työttömyydellä oli samansuuntainen vaikutus sijoituspäätösten tekoon.

Myös perheenjäsenten ja naapurien työttömyydellä oli samansuuntainen vaikutus sijoituspäätösten tekoon.

─ Yllättävä työttömyysaalto omassa elinpiirissä vaikutti riskinottoon vielä 15 vuotta myöhemmin ja tämä vaikutus siirtyi myös sukupolvelta toiselle, kuvaa apulaisprofessori Elias Rantapuska tutkimustuloksia.

Tutkimuskohteena olivat vuosien 1950–1965 välillä syntyneet työvoimassa olevat suomalaiset. Tutkimus tehtiin analysoimalla Tilastokeskuksen ja Verohallinnon aineistoja.

Tutkimuksen toteuttivat apulaisprofessori Elias Rantapuskan lisäksi professori Samuli Knüpfer BI Norwegian Business Schoolista ja erikoistutkija Matti Sarvimäki Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta ja Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta.

Tutkimus on hyväksytty julkaistavaksi arvostetussa Journal of Finance -julkaisussa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Apulaisprofessori Elias Rantapuska
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
p. 040 353 8419
elias.rantapuska@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Yleisö modernissa luentosalissa kuuntelee edessä istuvaa paneelia ja katsoo suurta näyttöä.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Vastuullista yrittäjyyttä käytännössä: INNOVA Europe Summit toi 11 startup-tiimiä Aalto-yliopistoon

Neljäs vuotuinen Summit-tapahtuma toi INNOVA Europe -partneriyliopistot, opiskelijoiden startup-tiimit ja yrittäjyysekosysteemien asiantuntijat Aalto-yliopistoon edistämään vastuullista yrittäjyyttä kaikkialla Euroopassa.
primo.aalto.fi etusivu
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-Primo uudistui

Aalto-Primo on päivitetty uuteen versioon.
The PulseOn team posing for the camera. 7 men in suits, 5 standing and 2 sitting on the sides
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

PulseOn Oy syntyi Nokian Bridge-ohjelman ansiosta

Nokia Oyj käynnisti vuonna 2011 laajan Nokia Bridge -ohjelman, jolla tuettiin irtisanottujen osaajien polkua yrittäjyyteen ja työllistymiseen. Aalto Startup Center tarjosi Bridge-ohjelmaan osallistuville yrityskiihdyttämöpalveluja ja valmensi osallistujia innovointi- ja kaupallisprosesseihin.
Ilmakuva modernista punatiili- ja lasikampuksesta, kaarevista teistä, ratikkakiskoista sekä taustan järvestä ja metsästä
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

EU:n kilpailtu miljoonarahoitus kolmelle Aalto-yliopiston tutkijalle

Tutkimukset pureutuvat atomintarkkaan materiaalitekniikkaan, ledeihin perustuvaan lämpöhallintaan ja kvanttimenetelmiin hajautetuissa verkoissa.