Lämpimät onnittelut Veikko Jääskeläinen 90 vuotta 1.12.2021
Veikko Sakari Jääskeläinen syntyi 1. joulukuuta 1931 Kiteellä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun lyseosta 1951 ja valmistui Kauppakorkeakoulusta ekonomiksi 1955 ja kauppatieteiden kandidaatiksi 1956. Vuodet 1956–59 Jääskeläinen opiskeli Yalen yliopistossa Yhdysvalloissa ja suoritti siellä Master of Arts -tutkinnon. Suomessa hän valmistui kauppatieteiden lisensiaatiksi 1965 ja väitteli Kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden tohtoriksi 1967.
Emeritusprofessori Veikko Jääskeläinen toimi työurallaan muun muassa Helsingin kauppakorkeakoulun liiketaloustieteen professorina, Valmet Oy:n talousjohtajana ja Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisen keskuksen johtajana. Kansainvälisen yritysrahoituksen professorina hän toimi vuodesta 1986 alkaen ja rehtorina vuodet 1992–96.
Kauppakorkeakoulun johtamiskoulutustoiminnot kansainvälistyivät voimakkaasti ja ne yhtiöitettiin Veikko Jääskeläisen rehtorikauden aikana vuonna 1996 JOKO Executive Education Oy:ksi. Yritys on tänä päivänä nimeltään Aalto University Executive Education Oy ja se on jo pitkään menestynyt hyvin myös vahvasti kilpailluilla kansainvälisillä MBA-markkinoilla.
Veikko Jääskeläinen keskittyi tutkimuksessaan budjetointiin, strategiseen suunnitteluun ja kansainväliseen rahoitukseen. Hän on ollut Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 1974 alkaen.
Kauppakorkeakoulu onnittelee lämpimästi entistä rehtoriaan ja toivottaa oikein hyviä tulevia vuosia!
Lue lisää uutisia
Hae vierailevaksi professoriksi tai tutkijaksi Université Grenoble Alpes:iin
Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva Université Grenoble Alpes (UGA) on avannut haun kansainvälisten tutkijoiden lyhytaikaisille vierailuille.
Kevät tuo uutuuksia UniSportiin – katso, mitä on luvassa!
Uusi vuosi alkaa UniSportilla energisesti ja tuo mukanaan paljon uutuuksia Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opisekelijoille – mm. pilates-tunnit Kandidaattikeskuksessa, Viikin liikuntakeskuksen suunnitelmat, ilmainen haaste ja paljon muuta.
Aistiystävällinen lepohuone nousi opiskelijoiden suosikki-ideaksi
Vuoden 2025 osallistavan budjetoinnin äänestyksen voittaja selvisi marraskuun lopussa.
Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila
Monialainen kandidaattiohjelma yhdistää tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua.Ohjelman ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027.